As so many times before, I sit before my computer, thinking about the world as I see it, feel it, taste it. Most of it tastes quite bitter, but I know that's just a result of my own flaws stacking one on each other over prolonged time, until my whole perception of things becomes warped and wobbly. A bit like a soap bubble, blown by a professional boozer, merely moments before popping up in the wind. I feel alone and scared, not so much scared about the outside, as I know things are getting fucked up, but mostly inside - I'm scared how things have gotten so fucked up. I'm not a good person. I thought I was, but sometimes taking a plunge to reality is the most luxurious thing one can have and perhaps I can find some benefit from the insight, no matter how scary it might seem.
My friends already know that it takes at least a decade of basic training to even begin understanding me. And they haven't known me that long. I have, unfortunately. I'm sober. I used to suffer from clinical depression, but right now I'm not even depressed - my head just hurts. Maybe its due to the concussion I apparently suffered. The best case scenario for everybody; I'd be dead soon. Taking the hard facts in consideration, I'm a fucking retard most of the time. Not the kind of retard, that drools and draws penises, but just an inconsiderate jerk. And that's pretty much enough, when it comes to sinning against the world. Yes, my perception is twisted, but I fear that the rest of my world is straight as hell right now.
Sorry for wasting your time. Go away now. I wish I was drunk.
maanantai 6. joulukuuta 2010
perjantai 16. huhtikuuta 2010
Artificial Intelligence #1
I've just found myself to be quite obsessed about Artificial Intelligence designing, which probably has something to do with the fact that I have been a science fiction fan for the worse part of my life (read: ever since I gained consciousness). Unfortunately, as most of my kind, I too have fallen into a certain level of despair, when it comes to looking at the current approach to the subject. I have my own views, which might very well be just as flawed and twisted as the ones we seem to have put our faith in recently, but I still believe someone might find them interesting, if not even applicable to some extent. If you do, please feel free to offer me a job.
First off, one of the main problems in concurrent designs is assuming that Artificial Intelligence should be seen as a substitute or at least linearly comparable to our own intelligence, thus driving the scientists trying to create a human-like model, whereas an AI should be seen as an entity of its own, with its own attributes, some of which may or may not be overlapping with their human analogs. The most widespread illusion among the scientists seems to be that we are going to need the upcoming future supercomputers for being able to create a true AI. I don't think so. It's not a hardware problem. The human brain, even when seen as nothing more than a big blob of interconnected gray matter, is quite a complex system, but how much of this complexity do we really need? We are wasting enormous amounts of our brain capacity to such trivial things as sensing hunger, bladder control, balancing ourselves, storing a lot of incoherent, meaningless memories, and feeling miserable quite often. None of these are essential for an artificial sentient being. An AI should only be seen as a learning machine, one that can learn to know its existence as well.
Naturally, we need a way of determining if something could be considered as being self-aware or not. Most behavioral psychologists seem to be fixated with the idea, that one being able to recognize itself from an image created by a reflective surface should be considered self-aware. How about blind people then, especially those that were born blind? Are they self-aware? I think so. I could carry on with reducing the number of senses, one by one, accompanied with the question, without making any real progress. Instead, I'm heading for the obvious question. If we aren't supposed to make a straight comparison between AI and human intelligence, what tools do we have? I'd say that not that many, at the moment, but we could start by asking the candidate itself. A simple Turing test would not be enough, as the AI should be able to converse about any non-predetermined subject and everything it does to either acquire more information about the subject or seclude its lack of knowledge should be monitored in order to evaluate its intelligence.
Curiosity, learning and having the ability to choose between either storing or dismissing information, when needed, are essential in creating and maintaining an AI. Learning, by its own definition, means that the number of absolute constants should be as small as possible and the AI should be able to rewrite most of its own subsets, as well as to create its own, within the acceptable parameters, taking use of both the refreshed and added subsets in real time. Therefore, the software itself should be extremely modular and based on something very stable, for obvious reasons. If we want the AI to move around, we give it a sound number of extremeties, and let it simply fiddle around with them until it figures it out. That's how all animals do it, by learning. Yes, we should probably give the AI some sort of simulated sensation of pain, both as a list of values its acceleration sensors should never exceed and a way to keep those values up at the appropriate areas, for some time, after exceeding them. Avoidance of pain, staying up, playing basketball. It's a twelve-step program, boys and girls.
More to come in my next post...
First off, one of the main problems in concurrent designs is assuming that Artificial Intelligence should be seen as a substitute or at least linearly comparable to our own intelligence, thus driving the scientists trying to create a human-like model, whereas an AI should be seen as an entity of its own, with its own attributes, some of which may or may not be overlapping with their human analogs. The most widespread illusion among the scientists seems to be that we are going to need the upcoming future supercomputers for being able to create a true AI. I don't think so. It's not a hardware problem. The human brain, even when seen as nothing more than a big blob of interconnected gray matter, is quite a complex system, but how much of this complexity do we really need? We are wasting enormous amounts of our brain capacity to such trivial things as sensing hunger, bladder control, balancing ourselves, storing a lot of incoherent, meaningless memories, and feeling miserable quite often. None of these are essential for an artificial sentient being. An AI should only be seen as a learning machine, one that can learn to know its existence as well.
Naturally, we need a way of determining if something could be considered as being self-aware or not. Most behavioral psychologists seem to be fixated with the idea, that one being able to recognize itself from an image created by a reflective surface should be considered self-aware. How about blind people then, especially those that were born blind? Are they self-aware? I think so. I could carry on with reducing the number of senses, one by one, accompanied with the question, without making any real progress. Instead, I'm heading for the obvious question. If we aren't supposed to make a straight comparison between AI and human intelligence, what tools do we have? I'd say that not that many, at the moment, but we could start by asking the candidate itself. A simple Turing test would not be enough, as the AI should be able to converse about any non-predetermined subject and everything it does to either acquire more information about the subject or seclude its lack of knowledge should be monitored in order to evaluate its intelligence.
Curiosity, learning and having the ability to choose between either storing or dismissing information, when needed, are essential in creating and maintaining an AI. Learning, by its own definition, means that the number of absolute constants should be as small as possible and the AI should be able to rewrite most of its own subsets, as well as to create its own, within the acceptable parameters, taking use of both the refreshed and added subsets in real time. Therefore, the software itself should be extremely modular and based on something very stable, for obvious reasons. If we want the AI to move around, we give it a sound number of extremeties, and let it simply fiddle around with them until it figures it out. That's how all animals do it, by learning. Yes, we should probably give the AI some sort of simulated sensation of pain, both as a list of values its acceleration sensors should never exceed and a way to keep those values up at the appropriate areas, for some time, after exceeding them. Avoidance of pain, staying up, playing basketball. It's a twelve-step program, boys and girls.
More to come in my next post...
torstai 1. huhtikuuta 2010
Stargåten epäloogisuudet ahdistavat
Tiedän toki Maan tiedehenkimillä olevan vielä pitkä matka toimivaan teleportaatioon, mutta onneksi Asgardin harmaat nuppipäät ovat tulleet Stargåten (ja sarjasta epäpyhästi siinneiden jatko-osien) maalaisten avuksi. Miten, kysyn kuitenkin, on mahdollista, että tukevissa istuma-asennoissa olevatkin siirtyvät sarjoissaan automaattisesti seisoma-asentoon? Materian siirrossahan ei saisi koskaan tapahtua mitään poikkeamia lähtökohdan ja lopputuloksen välillä, ellei haluta päätyä kärpäseksi Cronenbergin vessan kattoon. "Pyhäinhäpäistys!" huudahdan, ja kaivan takapuoltani lasten hiekkalapiolla. Samalla toki katson, tyhmänoloisena, tähtiporttiensa madonreikäanimaatioihin - noin sekunnin matkustusajassa ei ehtine paljon maisemia katsella, etenkin pikkuhiukkasiin hajottuna.
Eipä silti, kaikilla tuntuu olevan käytössään standardoidut aikayksiköt, planeetasta ja galaksistakin riippumatta. Jos jokin ulkoavaruuden pälli tulisi minulta kysymään, että kauanko tätä paikallisliikenteen antimaterialinja-autoa vielä joutuu odottamaan, niin en olettaisi vastaukseni automaattisesti perustuvan omalla planeetallani yleisimmin käytössä olevaan ajanmittausjärjestelmään. Helvetti, samasta syystä tuntuvat kaikki myöskin puhuvan nykyenglantia. Paitsi toki appelsiinit (jaffat), jotka supisevat sentään edes ajoittain toisilleen humppaportugalia. Onneksi sitrushedelmänsä ovat suhteellisen uskottavia otuksia, mikäli replikaattoreihin verrataan. Miten nekin nyt muka toimivat? Lego-pakkauksissaan ei ollut mitään mainintaa kyvystä haalia ja jalostaa tarvittavia raaka-aineita, ilman mukana raahautuvaa kymmenen kuutiokilometrin tehdashallia, sotamursujyrsimineen. Jumalauta, ja sitten on vielä nämä koodausgurut, jotka tuottavat tietokoneohjelmiaan hyvinkin mystisiin, ulkoavaruuden olioiden pehmustetuissa kopeissaan kehittämiin, järjestelmiin. Wäy?!!
Toisaalta, on toki myönnettävä, että sarjansa ovat inspiroineet minua. Mikäli tästä vielä joskus IT-alan työpaikan itselleni haalituksi saan, tulen ehdottomasti vaatimaan itselleni työnimikettä "System Lord". Toki, matalalta muriseminen hoitunee vesikauhullakin, ilman tähtisilmiä ja rektaalikärmestäkin. Jostain syystä lopettivat senkin harrasteen (murisemisen) SG-1:n loppupuolella...
Eipä silti, kaikilla tuntuu olevan käytössään standardoidut aikayksiköt, planeetasta ja galaksistakin riippumatta. Jos jokin ulkoavaruuden pälli tulisi minulta kysymään, että kauanko tätä paikallisliikenteen antimaterialinja-autoa vielä joutuu odottamaan, niin en olettaisi vastaukseni automaattisesti perustuvan omalla planeetallani yleisimmin käytössä olevaan ajanmittausjärjestelmään. Helvetti, samasta syystä tuntuvat kaikki myöskin puhuvan nykyenglantia. Paitsi toki appelsiinit (jaffat), jotka supisevat sentään edes ajoittain toisilleen humppaportugalia. Onneksi sitrushedelmänsä ovat suhteellisen uskottavia otuksia, mikäli replikaattoreihin verrataan. Miten nekin nyt muka toimivat? Lego-pakkauksissaan ei ollut mitään mainintaa kyvystä haalia ja jalostaa tarvittavia raaka-aineita, ilman mukana raahautuvaa kymmenen kuutiokilometrin tehdashallia, sotamursujyrsimineen. Jumalauta, ja sitten on vielä nämä koodausgurut, jotka tuottavat tietokoneohjelmiaan hyvinkin mystisiin, ulkoavaruuden olioiden pehmustetuissa kopeissaan kehittämiin, järjestelmiin. Wäy?!!
Toisaalta, on toki myönnettävä, että sarjansa ovat inspiroineet minua. Mikäli tästä vielä joskus IT-alan työpaikan itselleni haalituksi saan, tulen ehdottomasti vaatimaan itselleni työnimikettä "System Lord". Toki, matalalta muriseminen hoitunee vesikauhullakin, ilman tähtisilmiä ja rektaalikärmestäkin. Jostain syystä lopettivat senkin harrasteen (murisemisen) SG-1:n loppupuolella...
lauantai 2. tammikuuta 2010
Huh.
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Ainakin omat hermoni olivat niin kireällä, että kaikki muutkin kuin norsut ja siat saivat kärsiä. Lopulta MolZ oli ihana ihminen. Rakastuin häneen kuin villisika huumepuuroon, hänen annettuaan minulle pikkusikarin. Sitten oli sytkäri hukassa. Lopulta pääsin ulos nautiskelemaan elämästä. Nyt on kaikki hyvin. Tupakkaa en ole polttanut, mutta nikotiinia sain hivenen, 23,5:n tunnin jälkeen. Nyt pitäisi kai tuntea syyllisyyttä tai jotain. Vitut, minähän lopetin vain tupakanpolton. Porsaanreikä. Hää-hää.
Omituista tämä elämä - jälleen.
Omituista tämä elämä - jälleen.
Kuudentoista tunnin kohdalta...
Krääh.
Poltin sitten eilen viimeiseni, vaikka toki olinkin jääräpäisesti yrittänyt saada alati huvenneet tupakkani riittämään mahdollisimman pitkälle. Nyt on sitten kokeiltu perinteistä vieroitushoitoa kofeiinilla, huonolla menestyksellä. Olen toki yrittänyt korvata nikotiinin naisellakin, mutta melkein yhtä huonolla menestyksellä edelleenkin. Jos edes olisi lepakko, jolta voisi purra pään irti. Väsyttää. Vituttaa ihan saatanasti. Tekee mieli tupakkaa, yllättäen. Jospa sitä vain antaisi periksi, kun ei tästä mitään tunnu tulevan... MolZ oli oikeassa, skeptisyytensä suhteen. Joku voisi toki kysyä, mitä järkeä tässä on, ellei projektinsa kanssa mene loppuun saakka, mutta alkanut nikotiinivajeeni väsyttää sen verran rankasti, että periaatteessa pitäisi nukkua - ja kyläilemässä ollessahan ei yleensä pahemmin nukuta, ainakaan kellon lähestyessä neljää iltapäivällä. Jos jostain saisi edes sähköshokkeja kiveksiinsä. Tai sitten menen vain tylsästi kauppaan, ja ostan tupakkaa. Fuck. Ass.
Poltin sitten eilen viimeiseni, vaikka toki olinkin jääräpäisesti yrittänyt saada alati huvenneet tupakkani riittämään mahdollisimman pitkälle. Nyt on sitten kokeiltu perinteistä vieroitushoitoa kofeiinilla, huonolla menestyksellä. Olen toki yrittänyt korvata nikotiinin naisellakin, mutta melkein yhtä huonolla menestyksellä edelleenkin. Jos edes olisi lepakko, jolta voisi purra pään irti. Väsyttää. Vituttaa ihan saatanasti. Tekee mieli tupakkaa, yllättäen. Jospa sitä vain antaisi periksi, kun ei tästä mitään tunnu tulevan... MolZ oli oikeassa, skeptisyytensä suhteen. Joku voisi toki kysyä, mitä järkeä tässä on, ellei projektinsa kanssa mene loppuun saakka, mutta alkanut nikotiinivajeeni väsyttää sen verran rankasti, että periaatteessa pitäisi nukkua - ja kyläilemässä ollessahan ei yleensä pahemmin nukuta, ainakaan kellon lähestyessä neljää iltapäivällä. Jos jostain saisi edes sähköshokkeja kiveksiinsä. Tai sitten menen vain tylsästi kauppaan, ja ostan tupakkaa. Fuck. Ass.
torstai 31. joulukuuta 2009
Uusi vuosi, pikkuvanhat kujeet.
Olen sitten lopettamassa tupakointini. Yleensä tähän kohtaan sijoitetaan varovaisia ilmaisuja, kuten "yritän lopettaa" tai "olen aikeissa lopettaa", mutta valitettavasti - kaltaiseni tylsän ja vittumaisen ihmisen tavoin - lopetan vain. En toki tiedä, onko asiassa mitään valittamista, sillä tupakointi on harvinaisen typerä harrastus - säästyneestä rahamäärästä voi huoletta sijoittaa parikin kertaa kuukaudessa hallittuun kaljoitteluun, säilyen siltikin voitolla. Tai sitten rahoilla voi pelata bingoa, joko parisuhdebingona tai aitona seurapelinä.
Ensimmäinen viikko tulee olemaan erittäin vaikea. Tulen kuitenkin kirjoittelemaan tunnoistani blogiini, sitä mukaa kuin henkilökohtainen helvettini aina vain konkreettisemmaksi tulee. Minulla on vielä seitsemän tupakkaa jäljellä. Olenkin perhanan tyytyväinen siihen, mitä minulla on. Haikailenko? En vielä. Yritän, parhaani mukaan, nukkua ensi viikolla mahdollisimman paljon. Nikotiinivajaus onneksi toimii luonnostaankin hienona unilääkkeenä. Ruokahalunikin tulee toki kasvamaan, minkä voinen kuitenkin itselleni anteeksi antaa. Onhan ruokailu ranskalaisten mielestä korkeakulttuuria. Katsotaan sitten sitä laihduttamista, jahka puolen tonnin raja kohdallani rikki paukahtaa.
Ensimmäinen viikko tulee olemaan erittäin vaikea. Tulen kuitenkin kirjoittelemaan tunnoistani blogiini, sitä mukaa kuin henkilökohtainen helvettini aina vain konkreettisemmaksi tulee. Minulla on vielä seitsemän tupakkaa jäljellä. Olenkin perhanan tyytyväinen siihen, mitä minulla on. Haikailenko? En vielä. Yritän, parhaani mukaan, nukkua ensi viikolla mahdollisimman paljon. Nikotiinivajaus onneksi toimii luonnostaankin hienona unilääkkeenä. Ruokahalunikin tulee toki kasvamaan, minkä voinen kuitenkin itselleni anteeksi antaa. Onhan ruokailu ranskalaisten mielestä korkeakulttuuria. Katsotaan sitten sitä laihduttamista, jahka puolen tonnin raja kohdallani rikki paukahtaa.
maanantai 15. syyskuuta 2008
Roskamuovi valtaa virvoitusjuomamarkkinat.
Maailmantalouden romahdus ja raamatullisen maailmanlopun tuleminen ovat alkaneet näkymään myöskin eri virvoitusjuomayhtiöiden pakkauksissa. Tänään totesin Olvi Oyj:n puolitoistalitraisen colapullon valmistusmateriaalin vaihtuneen ohuempaan, ns. lötkömuoviin, jota oli aiemmin käytetty vain natsi-Siwan (Lidl) saksalaisissa virvoitusjuomapulloissa. Aiemmin olin jo huomannut virvoitusjuomajätti Coca-Colan ottaneen tarjontaansa ison kaksilitraisen särvinastian, samasta roskamuovista valmistettuna. Koskapa kuljetan cola-annokseni useimmiten puhtaalla käsipelillä, huomasinkin Olvin colaputelin muodon muuttuneen samalla sellaiseksi, ettei kahden pullon kantaminen saman käden sormin ollut enää mahdollista. Pitävää otetta moisista kun ei tuntunut luontevasti saavan. Epäilisin ongelman tulevan vastaan myöskin yhtä pulloa kannettaessa.
Ymmärrän toki virvoitusjuomayhtiöiden kärsivän samoista ongelmista kuin muunkin elintarviketeollisuuden. Myyntihintaan kohdistuvien nousupaineiden kompensoiminen, pakkausmateriaalista tinkimällä, tuottaa kuitenkin muita ongelmia. Lähinnä tarkoitan nyt ympäristökysymyksiä, sillä uusittu pakkausmateriaali ei sovellu sellaisenaan suoraan kierrätyskäyttöön. Toisin kuin vanhat pullot, joille riittivät pelkkä desinfiointi ja uusien etikettien liimaaminen, lötkömuovi joudutaan sulattamaan kierrätystä varten. Kuten kaikki muovitavaraa polttamalla teurastaneet tietävätkin, sulavasta muovista syntyy hassuja kaasuja - myrkyllisiä sellaisia. Vaikka nykyaikaisissa kierrätyslaitoksissa onkin otettu huomioon ympäristönäkökohdat sinänsä, epäilisin uuden valmistusmateriaalin rasittavan ympäristöä jollain muotoa enemmän kuin vanhan kierrätysmuovin.
Hintaa uudelle Olvin colapullolle oli tullut lisää neljä senttiä puoltatoista litraa kohden. Ei siis aivan hirveästi, mistä osin kenties kiitokset uudelle pakkausmateriaalille. Nähtäväksi kuitenkin jää, miten paljon saavutetusta kustannushyödystä tuhlaantuu, sulattamisen mukanaan tuomiin, lisäkustannuksiin.
Ymmärrän toki virvoitusjuomayhtiöiden kärsivän samoista ongelmista kuin muunkin elintarviketeollisuuden. Myyntihintaan kohdistuvien nousupaineiden kompensoiminen, pakkausmateriaalista tinkimällä, tuottaa kuitenkin muita ongelmia. Lähinnä tarkoitan nyt ympäristökysymyksiä, sillä uusittu pakkausmateriaali ei sovellu sellaisenaan suoraan kierrätyskäyttöön. Toisin kuin vanhat pullot, joille riittivät pelkkä desinfiointi ja uusien etikettien liimaaminen, lötkömuovi joudutaan sulattamaan kierrätystä varten. Kuten kaikki muovitavaraa polttamalla teurastaneet tietävätkin, sulavasta muovista syntyy hassuja kaasuja - myrkyllisiä sellaisia. Vaikka nykyaikaisissa kierrätyslaitoksissa onkin otettu huomioon ympäristönäkökohdat sinänsä, epäilisin uuden valmistusmateriaalin rasittavan ympäristöä jollain muotoa enemmän kuin vanhan kierrätysmuovin.
Hintaa uudelle Olvin colapullolle oli tullut lisää neljä senttiä puoltatoista litraa kohden. Ei siis aivan hirveästi, mistä osin kenties kiitokset uudelle pakkausmateriaalille. Nähtäväksi kuitenkin jää, miten paljon saavutetusta kustannushyödystä tuhlaantuu, sulattamisen mukanaan tuomiin, lisäkustannuksiin.
lauantai 8. maaliskuuta 2008
Lyhyt huomio.
Olen elossa. En ehkä voi kovinkaan hyvin, mutta se on onneksi normaalia. Tämä siis ihan vain ohimennen todettuna. Onneksi olkoon, Gary, eilisen vanhenemisesi johdosta, vielä kerran.
tiistai 4. maaliskuuta 2008
Erään miehen surullinen tarina.
Olipa kerran mies, jota kutsuttiin nimellä "Kyrpä-Olavi". Tämä ei tokikaan ollut hänen virallinen nimensä, mutta pienellä paikkakunnalla kaikki tiesivät miehen, keljuine metkuineen, ja käyttivät hänestä moista kutsumanimeä hyvinkin luontevasti. Ystäviä Olavilla ei ollut, mutta sitäkin enemmän naisseuraa, jota Olavi vokotteli paikallisen Esson baarissa. Naisten suhteen Olavilla ei ollut kovin tiukkoja kriteerejä. Mikä tahansa sotamarsu kelpasi, kunhan vain standardinmukaiset elimet sattuivat löytymään. Itseasiassa Olavilla oli vain yksi vaatimus naistensa suhteen; moisten oli oltava hyviä pajatson pelaamisessa.
Olavi oli sangen tyytyväinen elämäänsä, mitä nyt pientä haamusärkyä aina sattuikin olemaan. Lasisilmä kiiluen, Olavi vahtasi pajatsoa päivästä toiseen, odottaen kärsivällisesti kuin puuma saaliseläintään. Aina joskus Olavia onnistikin. Mitä sitten, vaikka kyseessä olikin aina sama nainen - sitä oli Olaville turha mennä sanomaan, sillä miesparalla oli kuitenkin dementia. Niin meni rattoisasti Kyrpä-Olavin 1980-luku. Sitten vuosikymmen vaihtui ja Raha-automaattiyhdistys, RAY, päätti viedä pois Olavin elämän ainoan pienen ilon. Suruisena katseli mies, kun pajatso olikin vaihtunut pokeriin. Ei ymmärtänyt, ei voinut ymmärtää. Sen verran vielä virtaa oli ukossa, että potkaisi pokerikonetta kylkeen, ennen kuin meni ja hirtti itsensä koivuun.
Sen pituinen se.
Olavi oli sangen tyytyväinen elämäänsä, mitä nyt pientä haamusärkyä aina sattuikin olemaan. Lasisilmä kiiluen, Olavi vahtasi pajatsoa päivästä toiseen, odottaen kärsivällisesti kuin puuma saaliseläintään. Aina joskus Olavia onnistikin. Mitä sitten, vaikka kyseessä olikin aina sama nainen - sitä oli Olaville turha mennä sanomaan, sillä miesparalla oli kuitenkin dementia. Niin meni rattoisasti Kyrpä-Olavin 1980-luku. Sitten vuosikymmen vaihtui ja Raha-automaattiyhdistys, RAY, päätti viedä pois Olavin elämän ainoan pienen ilon. Suruisena katseli mies, kun pajatso olikin vaihtunut pokeriin. Ei ymmärtänyt, ei voinut ymmärtää. Sen verran vielä virtaa oli ukossa, että potkaisi pokerikonetta kylkeen, ennen kuin meni ja hirtti itsensä koivuun.
Sen pituinen se.
lauantai 9. helmikuuta 2008
Tietokonepelit aiheuttavat aggressioita.
Heti aluksi todettakoon, ettei suhtautumiseni tietokonepeleihin poikkea suhtautumisestani koko elämään. Kaikki kokemani vastoinkäymiset ovat minulle henkilökohtaista vittuilua, vaikka tiedänhän minä tokikin suhtautumistapani olevan jokseenkin sairasta. Olen vain, niin kauan kuin pystyn muistamaan, ollut erittäin kilpailuhenkinen ja kokenut olevani riittämätön, mikäli en joitakin asioita saa toteutettua kanssaihmisteni tapaan. Isommassa mittakaavassa, tämä tokikin tarkoittaa, etten osaa rentoutua ja nauttia asioista niin hyvin kuin suotavaa olisi, vaan minusta on tullut suorittaja - osa nykyaikaista yhteiskuntaa. Etenkin tietokonepelien parissa, rentoutumisen, ja siitä nauttimisen, tulisi olla itsestäänselvyys, mutta eihän siitä mitään ole tullut, kun jatkuvasti takaraivossa jyskyttää tietoisuus siitä, ettei "tämän nyt näin vaikeaa ole pitänyt ikinä kenellekään olla". Itsekriittisyyteni on edelleenkin voimissaan, kuten varmasti ystäväpiirini asian on huomannutkin. Sikäli hassua, etten ole kuitenkaan ajanut partaani puoleen vuoteen. Ilmeisesti kaikista asioista vain ei jaksa kantaa huolta, jatkuvasti.
Mikä tietokonepeleissä minua sitten ärsyttää? Tekijöitä on keskimäärin noin kaksi kappaletta. Eihän se iso luku ole, sinänsä, mutta... Otetaan nyt vaikkapa esimerkiksi kaksi sellaista peliä, joita olen pelannut hyvinkin paljon kuluneen kuukauden aikana; World of Warcraft (WoW) ja Grand Theft Auto: San Andreas (GTA: SA). Molemmat pyörivät Wine:n avustuksella ihan kelvollisesti, ei siinä mitään, mutta ongelmat eivät niinkään liity pelien tekniseen toimivuuteen, vaan kahteen pelaamisen karmeinpaan ongelmaan. Toinen on äly. Toinen on tekoäly. Jonkun irvileuan mielestä, kyseessä olisi täysin sama asia, mutta minullahan ei huumorintajua ole, joten en osaa asiaa lähteä kommentoimaankaan. Siltikin, ymmärränhän toki täydellisesti, miksi World of Warcraft:n maksavien asiakkaiden määrä yltää, miljoonissa, jo reilusti toiselle kymmenluvulle. Kyseessä on vain yksinkertaisen nerokas verkkopeli, jolla on ollut ollut jo neljä vuotta aikaa niin sisällön lisätuottamiseen kuin tasapainottamiseenkin. Harvemmin minä olen niin paljon pelaamisesta pitänyt kuin kurmottaessani jotain itäkanadanbulgarialaista teiniä pahalla papillani nivusiin, mutta siltikin... Siltikin... Pelaajat ovat keski-iältään noin 13-vuotiaita. Valitettavasti tämä heijastuu myöskin heidän käytökseensä, jonka seurauksena pelin sisäiset IRC-kanavat on pakko rajata, heti alussa, kahteen tai niukempaan. Kullanpyytäjiä parveilee aina vain, samaan tapaan kuin juoppoja kauppakeskusten ympäristöissä, pyytäen joko "kultaa" tai "vippaaks pari egee, niin saan tosta punkkuu", ollen yhtäkaikki aina vain yhtä helvetin ärsyttäviä.
Muuten World of Warcraft on hieno keksintö, ainakin kaikille RPG-faneille. Toisin kuin jokin saatanan Elder Scrolls: Oblivion (ES: O), joka oli pelkkänä yksinpelinäkin perseestä - kiitos "dynaamisen vaikeustasonsa" eli tasojärjestelmän romukoppaan heittämisen - "WoW" hoitaa juurikin asiansa, tarjoten roolipelifaneille mahdollisuuden suhteellisen sujuvaan moninpelaamiseen, suhteellisen avoimessa ympäristössä. Tasot todellakin toimivat, kuten vastapuolen hahmoja vastaan tapellessa huomataankin. Tehtäviä voi olla avoinna 25 kappaletta yhtäaikaisesti, eikä mikään estä tehtävän suorittamista osissa, etenkin jatkotehtävien osalta. Tässä, vastaavasti, "GTA: SA" toteuttaa täydellistä perseyttään. Tehtäviä on aina vain yksi, ilman mahdollisuutta välitallennukseen, ja pahimmillaan tehtävä on joko helvetin vaikea tai sitten toimimaton tekoäly (AI) tekee siitä helvetin vaikean, pahimmillaan täydellisen satunnaisesti. Olen toki kuullut, isoilta pojilta, huhuja uudesta GTA:sta eli GTA IV:n esiinmarssista. Kuulemma pitäisi oleman paremmat tekoälytkin kehissä. Toivottavasti näin on, sillä kaikki ne "GTA: SA":n tehtävät, joissa on ollut "apuvoimia" käytössä, ovatten vaikeutuneet joko sillä, että apuvoimat ovat eksyneet jonnekin, reitinhakualgoritminsa siivittämänä tai sitten on tungettu väkisin seisomaan - toimettomana tokikin - pelihahmoni ja ampumakohteeni väliin. Tai sitten on vain kävelty pientä ympyrää, kameran peittämiseksi, jotta en ole nähnyt edes omaakaan hahmoani. Koko ajan on kuitenkin suu käynyt ja autistista leikitty, välittämättä hevonvittuakaan ympärillä tapahtuvasta väkivallasta. Ei saatana, minulla on aggressiotasot nousseet uusiin huippuihin näiden "apuvoimien" leikkiessä piilosta itsensä kanssa, useammin kuin kerran.
Käytännössä, pidän siis "WoW":ia suhteellisen hyvänä moninpelinä, ainoan ongelman muodostuessa kanssapelaajien typeryydestä. Onneksi typeryys on kuitenkin aitoa, eikä pelkästään teennäistä. Sen sijaan, "GTA: SA":n tapa hoitaa asia on omassa luokassaan vittumainen, vittuilua, vittu, ja vittusaatanakin. Ei kai tekoälyn ohjelmointi voi olla niin vaikeaa? Tulin suorittaneeksi eräänkin nurkanvaltausepisodin täysin naurettavalla tavalla - herättelin ensin väkeä jengisotaan, jonka jälkeen sain kolme "hyökkäysaaltoa" kuoletettua puolitoistametrisen kiviaidan takana piilottelemalla, jahka olin ensin kylvänyt, aitaa vasten juosseen kymmenhenkisen jengin tervetulolahjoiksi, muutaman kauko-ohjatun räjähteen, juosten sittemmin karkuun, nappia painaen. Ihan kuin sen aidan olisi voinut joko ylittää tai kiertääkin? Toki, myönnän suoraan, että "WoW" on sikäli täysin perseestä, ettei NPC (Non-Player Character) -hahmojen kanssa toimiminen ole koskaan älyllinen haaste, mokomien vain seistessä paikoillaan, ilman pienintäkään illuusiota "oikean hahmon" kanssa toimimisesta. Tekoälyä ei voi haukkua, koska sellaista ei ole peliin koskaan kirjoitettukaan. Ketään muuta asia tunnu häiritsevän, paitsi minua. Tuleehan siitä toki hieman lisäliikennettä serverin ja asiakassoftan välille, kun pitää ottaa selvää siitäkin, onko Retu nyt nukkumassa, kuksimassa, vaiko vain vetämässä viinaa nurkan takana, mutta siltikin? Ihan oikeasti? Ei kai se nyt enää voi olla ongelma? Häh?
Mikä tietokonepeleissä minua sitten ärsyttää? Tekijöitä on keskimäärin noin kaksi kappaletta. Eihän se iso luku ole, sinänsä, mutta... Otetaan nyt vaikkapa esimerkiksi kaksi sellaista peliä, joita olen pelannut hyvinkin paljon kuluneen kuukauden aikana; World of Warcraft (WoW) ja Grand Theft Auto: San Andreas (GTA: SA). Molemmat pyörivät Wine:n avustuksella ihan kelvollisesti, ei siinä mitään, mutta ongelmat eivät niinkään liity pelien tekniseen toimivuuteen, vaan kahteen pelaamisen karmeinpaan ongelmaan. Toinen on äly. Toinen on tekoäly. Jonkun irvileuan mielestä, kyseessä olisi täysin sama asia, mutta minullahan ei huumorintajua ole, joten en osaa asiaa lähteä kommentoimaankaan. Siltikin, ymmärränhän toki täydellisesti, miksi World of Warcraft:n maksavien asiakkaiden määrä yltää, miljoonissa, jo reilusti toiselle kymmenluvulle. Kyseessä on vain yksinkertaisen nerokas verkkopeli, jolla on ollut ollut jo neljä vuotta aikaa niin sisällön lisätuottamiseen kuin tasapainottamiseenkin. Harvemmin minä olen niin paljon pelaamisesta pitänyt kuin kurmottaessani jotain itäkanadanbulgarialaista teiniä pahalla papillani nivusiin, mutta siltikin... Siltikin... Pelaajat ovat keski-iältään noin 13-vuotiaita. Valitettavasti tämä heijastuu myöskin heidän käytökseensä, jonka seurauksena pelin sisäiset IRC-kanavat on pakko rajata, heti alussa, kahteen tai niukempaan. Kullanpyytäjiä parveilee aina vain, samaan tapaan kuin juoppoja kauppakeskusten ympäristöissä, pyytäen joko "kultaa" tai "vippaaks pari egee, niin saan tosta punkkuu", ollen yhtäkaikki aina vain yhtä helvetin ärsyttäviä.
Muuten World of Warcraft on hieno keksintö, ainakin kaikille RPG-faneille. Toisin kuin jokin saatanan Elder Scrolls: Oblivion (ES: O), joka oli pelkkänä yksinpelinäkin perseestä - kiitos "dynaamisen vaikeustasonsa" eli tasojärjestelmän romukoppaan heittämisen - "WoW" hoitaa juurikin asiansa, tarjoten roolipelifaneille mahdollisuuden suhteellisen sujuvaan moninpelaamiseen, suhteellisen avoimessa ympäristössä. Tasot todellakin toimivat, kuten vastapuolen hahmoja vastaan tapellessa huomataankin. Tehtäviä voi olla avoinna 25 kappaletta yhtäaikaisesti, eikä mikään estä tehtävän suorittamista osissa, etenkin jatkotehtävien osalta. Tässä, vastaavasti, "GTA: SA" toteuttaa täydellistä perseyttään. Tehtäviä on aina vain yksi, ilman mahdollisuutta välitallennukseen, ja pahimmillaan tehtävä on joko helvetin vaikea tai sitten toimimaton tekoäly (AI) tekee siitä helvetin vaikean, pahimmillaan täydellisen satunnaisesti. Olen toki kuullut, isoilta pojilta, huhuja uudesta GTA:sta eli GTA IV:n esiinmarssista. Kuulemma pitäisi oleman paremmat tekoälytkin kehissä. Toivottavasti näin on, sillä kaikki ne "GTA: SA":n tehtävät, joissa on ollut "apuvoimia" käytössä, ovatten vaikeutuneet joko sillä, että apuvoimat ovat eksyneet jonnekin, reitinhakualgoritminsa siivittämänä tai sitten on tungettu väkisin seisomaan - toimettomana tokikin - pelihahmoni ja ampumakohteeni väliin. Tai sitten on vain kävelty pientä ympyrää, kameran peittämiseksi, jotta en ole nähnyt edes omaakaan hahmoani. Koko ajan on kuitenkin suu käynyt ja autistista leikitty, välittämättä hevonvittuakaan ympärillä tapahtuvasta väkivallasta. Ei saatana, minulla on aggressiotasot nousseet uusiin huippuihin näiden "apuvoimien" leikkiessä piilosta itsensä kanssa, useammin kuin kerran.
Käytännössä, pidän siis "WoW":ia suhteellisen hyvänä moninpelinä, ainoan ongelman muodostuessa kanssapelaajien typeryydestä. Onneksi typeryys on kuitenkin aitoa, eikä pelkästään teennäistä. Sen sijaan, "GTA: SA":n tapa hoitaa asia on omassa luokassaan vittumainen, vittuilua, vittu, ja vittusaatanakin. Ei kai tekoälyn ohjelmointi voi olla niin vaikeaa? Tulin suorittaneeksi eräänkin nurkanvaltausepisodin täysin naurettavalla tavalla - herättelin ensin väkeä jengisotaan, jonka jälkeen sain kolme "hyökkäysaaltoa" kuoletettua puolitoistametrisen kiviaidan takana piilottelemalla, jahka olin ensin kylvänyt, aitaa vasten juosseen kymmenhenkisen jengin tervetulolahjoiksi, muutaman kauko-ohjatun räjähteen, juosten sittemmin karkuun, nappia painaen. Ihan kuin sen aidan olisi voinut joko ylittää tai kiertääkin? Toki, myönnän suoraan, että "WoW" on sikäli täysin perseestä, ettei NPC (Non-Player Character) -hahmojen kanssa toimiminen ole koskaan älyllinen haaste, mokomien vain seistessä paikoillaan, ilman pienintäkään illuusiota "oikean hahmon" kanssa toimimisesta. Tekoälyä ei voi haukkua, koska sellaista ei ole peliin koskaan kirjoitettukaan. Ketään muuta asia tunnu häiritsevän, paitsi minua. Tuleehan siitä toki hieman lisäliikennettä serverin ja asiakassoftan välille, kun pitää ottaa selvää siitäkin, onko Retu nyt nukkumassa, kuksimassa, vaiko vain vetämässä viinaa nurkan takana, mutta siltikin? Ihan oikeasti? Ei kai se nyt enää voi olla ongelma? Häh?
maanantai 4. helmikuuta 2008
Nostradamus, pakastettuni.
Lähes kuukausi edellisestä blogimerkinnästäni on kulunut, joten lienee aika jättää väliaikaraportti suorittamieni ennustusten toteutumisasteesta. Onneksi, kuten meilläpäin oli "ennen sotia" tapana ilmaista; vittusaatana, eihän niistä mikään ole toteutunut. Barack Obamakin näyttää kompastuneen siihen itkuiseen blondiin, jonka aviomiehen erektiohäiriöistä syntyi aikoinaan kohu, sedän työskennellessä Valkoisen talon kuuluisassa ovaalihuoneessa pienoisjunaratojen ja tunneleiden parissa. John McCain on toki puksuttamassa kohti välierävoittoaan, mutta hänen mahdollisuutensa kokonaiskilpailussakin näyttävät paljon paremmilta kuin ennen, kiitos Hillary Clintonin. Eikä se asteroidikaan Marsiin osunut. Ruotsalaisilla näyttää, aina vain, olevan tuuria.
Mitä urheiluun tulee, niin kovin ristiriitaisin tuntein tulin seuranneeksi siannahkasoikiopallon piirinmestaruuskisoja. New England Patriotsin voiton piti olla pelkkä muodollisuus - olihan joukkue kuitenkin voittanut kaikki kauden aiemmat ottelunsa. Toisin kuitenkin kävi. Tulin seuranneeksi pelitapahtuman netistä, SopCastilla. Näemmä mokoma toimii 32-bittisessä Linux-ympäristössä huomattavasti luotettavammin kuin 64-bittisessä, ainakin Arch Linuxilla. Täysin ongelmittahan en toki tälläkään kertaa selvinnyt, mutta vaihdettuani kiinalaisen striimin (SHTV) amerikkalaiseen (Fox), sain ainakin selostuksesta jotain selvää, vaikka kuvanlaatu samalla hieman huononikin. Fox tarjosi myöskin hämmentäviä mainoksiaan, jollaisia oli toki tarjolla myöskin shanghailaisilla. Coca-Colaa sielläkin mainostettiin. Itse otteluun vielä palatakseni, kannatin siinä toki altavastaajaa, joten sikäli Giantsin voitto oli erittäin positiivinen asia. Tenniksen puolella, Australian avoimet mestaruuskilpailut olivat tänä vuonna erinomaisen hämmentävät. Ei siinä mitään, että Roger Federer hävisi välieräottelunsa parikymppiselle serbialaiselle, jonka nimeä en, tällä näppäimistöllä ainakaan, lähde kirjoittamaan, mutta Rafael Nadalin tappio omassa välierässään ranskalaiselle käkkäräpäälle oli jo vittuilua. Kahden tuntemattoman sankarin kohtaaminenhan päättyi lopulta serbialaisen hyväksi.
Rambo on toki jo katsottu. Hämmentävän hyvä filmi ja hämmentävän hyvin ovat hormonitkin näemmä toimineet. Etukäteen pelkäämäni, uskonnolliset, vaikutteet olivat onneksi vain pelkkää markkinointipuhetta. Roolihahmosta on tullut vanha vihainen mies, mikä aiheuttaa vihulaispojille jännäkakkaa, ruumiinosien irtoillessa sangen näyttävästi. Toisin kuin ennustin, elokuvasarjan uskollisimmat fanit ovat olleet vain tyytyväisiä näkemäänsä, eivätkä tavalliset rivikatsojatkaan ole hirveästi pettyneet. Elokuvan IMDB-arvosana näyttäisi olevankin vähintäänkin kohtuullinen:
http://www.imdb.com/title/tt0462499/
Vaan, näin jälkikäteen arvioituna, en liene ollut sen huonompi ennustaja kuin Nostradamuskaan. Kaisa Variksen dopingkäry olisi toki pitänyt ehdottomasti tietää jo etukäteen. Kenties ennustajankykyni paranevat tulevaisuudessa - luultavastikaan toki eivät.
Mitä urheiluun tulee, niin kovin ristiriitaisin tuntein tulin seuranneeksi siannahkasoikiopallon piirinmestaruuskisoja. New England Patriotsin voiton piti olla pelkkä muodollisuus - olihan joukkue kuitenkin voittanut kaikki kauden aiemmat ottelunsa. Toisin kuitenkin kävi. Tulin seuranneeksi pelitapahtuman netistä, SopCastilla. Näemmä mokoma toimii 32-bittisessä Linux-ympäristössä huomattavasti luotettavammin kuin 64-bittisessä, ainakin Arch Linuxilla. Täysin ongelmittahan en toki tälläkään kertaa selvinnyt, mutta vaihdettuani kiinalaisen striimin (SHTV) amerikkalaiseen (Fox), sain ainakin selostuksesta jotain selvää, vaikka kuvanlaatu samalla hieman huononikin. Fox tarjosi myöskin hämmentäviä mainoksiaan, jollaisia oli toki tarjolla myöskin shanghailaisilla. Coca-Colaa sielläkin mainostettiin. Itse otteluun vielä palatakseni, kannatin siinä toki altavastaajaa, joten sikäli Giantsin voitto oli erittäin positiivinen asia. Tenniksen puolella, Australian avoimet mestaruuskilpailut olivat tänä vuonna erinomaisen hämmentävät. Ei siinä mitään, että Roger Federer hävisi välieräottelunsa parikymppiselle serbialaiselle, jonka nimeä en, tällä näppäimistöllä ainakaan, lähde kirjoittamaan, mutta Rafael Nadalin tappio omassa välierässään ranskalaiselle käkkäräpäälle oli jo vittuilua. Kahden tuntemattoman sankarin kohtaaminenhan päättyi lopulta serbialaisen hyväksi.
Rambo on toki jo katsottu. Hämmentävän hyvä filmi ja hämmentävän hyvin ovat hormonitkin näemmä toimineet. Etukäteen pelkäämäni, uskonnolliset, vaikutteet olivat onneksi vain pelkkää markkinointipuhetta. Roolihahmosta on tullut vanha vihainen mies, mikä aiheuttaa vihulaispojille jännäkakkaa, ruumiinosien irtoillessa sangen näyttävästi. Toisin kuin ennustin, elokuvasarjan uskollisimmat fanit ovat olleet vain tyytyväisiä näkemäänsä, eivätkä tavalliset rivikatsojatkaan ole hirveästi pettyneet. Elokuvan IMDB-arvosana näyttäisi olevankin vähintäänkin kohtuullinen:
http://www.imdb.com/title/tt0462499/
Vaan, näin jälkikäteen arvioituna, en liene ollut sen huonompi ennustaja kuin Nostradamuskaan. Kaisa Variksen dopingkäry olisi toki pitänyt ehdottomasti tietää jo etukäteen. Kenties ennustajankykyni paranevat tulevaisuudessa - luultavastikaan toki eivät.
tiistai 8. tammikuuta 2008
Nostradamusta leikkimässä.
Vuosikin sitten pääsi vaihtumaan, vaikka mitäpä minä olen ennenkään sellaisista tapahtumista välittänyt. Jokainen vuosi kun sattuu olemaan pitkälti samanmoinen edeltäjiensä kanssa, mitä nyt jotain satunnaisvaihtelua sitten kulloinkin esiintyy sen suhteen, missä soditaan ja kuka uhittelee ketäkin. Vuoden 2008 alkupuolella kun elämme, olisi kuitenkin mahdollisuus itsensä nolaamiseen, ennustamalla alkaneen vuoden tärkeimmät tapahtumat. Tilaisuus, jota en voine jättää käyttämättä.
Tammikuu 2008:
Barack Obama pyyhkii pöytää Hillary Clintonilla, Yhdysvaltojen demokraattisen puolueen esivaaleissa. Itse teosta yllätettynä, Obama tunnustaa vastustavansa nykyaikaisten mikrokuituliinojen käyttöä. Asteroidi 2007 WD5 käyttää mahdollisuutensa osua Mars-planeettaan. Tuhannet, kotinsa menettäneet, humanoidit hakevat turvapaikkaa Ruotsista. Roger Federer voittaa Australian avoimen tennisturnauksen. Hän saavuttaa ensimmäisenä pelaajana suorat luovutusvoitot kaikissa turnauksen peleissään. Uskonnollisen herätyksen kokenut Sylvester Stallone mäiskäyttää Rambon valkokankaalle jo neljännen kerran, psykiatristen hoitolaitosten täyttyessä, pian ensi-illan jälkeen, elokuvasarjan uskollisimmista faneista.
Helmikuu 2008:
New England Patriots voittaa siannahkasoikiopallon loppuottelun. Tapahtuman yhteydessä, "American Idol"-kilpailun vuonna 2007 voittanut, Jordin Sparks laulaa vahingossa Kanadan kansallislaulun. Barack Obama julistetaan Yhdysvaltojen demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaksi. Republikaanit hukkaavat loputkin mahdollisuutensa, valitsemalla John McCainin omaksi ehdokkaakseen. Pakistanin parlamenttivaalit peruutetaan, maan ajautuessa yhä vain lähemmäksi sisällissotaa. Oscar-gaala joudutaan perumaan, Hollywood-käsikirjoittajien lakon yhä vain pitkittyessä.
Maaliskuu 2008:
Vladimir Zhirinovskista tulee Venäjän presidentti. Suomalaiset kohottelevat kulmakarvojaan. Iranin parlamenttivaaleissa valituksi tulee mm. suomalaissyntyinen imaami Mahmud Kulliposki. Formula 1-kauden ensimmäisessä osakilpailussa suomalaiskuskit nappaavat kaksoisvoiton. Sama toistuu viikkoa myöhemmin ajettavassa toisessa osakilpailussa. Lewis Hamiltonin virtsanäytteestä löytyy jotain hämmentävää. Ilmatieteen laitoksen mukaan, vuoden ensimmäinen neljännes on sujunut hyvin vittumaisen sään merkeissä. Pakistanissa soditaan. Intian puolustusministeri antaa vihaisia lausuntoja.
Huhtikuu 2008:
Venäjän presidentti, Vladimir Zhirinovski, lähettää nootin Suomen ulkopoliittiselle johdolle. Itärajaamme pitäisi ilmeisesti siirtää noin 50 km länteen päin. Suomalaiset kohottelevat kulmiaan jälleen. Formula 1-kuljettajamme ottavat jälleen kaksoisvoitot kuukauden molemmissa kilpailuissa. Lewis Hamiltonin virtsanäytteestä löytynyt aine paljastuu kryptoniitiksi. Intia ja Pakistan ovat ajautumassa sotaan keskenään. Kahden ydinasevallan tilannetta kutsutaan kotimaisessa ajankohtaisohjelmassa "jännäksi" ja "kohtuullisen kutkuttavaksi". Albania, Kroatia, ja Makedonian tasavalta kutsutaan NATO:n jäseniksi. Zhirinovskin mukaan, NATO vittuilee Venäjälle jälleen.
Toukokuu 2008:
Harrison Ford ilmaantuu nahkaruoskineen valkokankaalle. Neljäs Indiana Jones-filmatisaatio aiheuttaa katsojissaan massahysteriaa ja pakko-oireita. Pakistan ja Intia julistavat sodan toisilleen. Maailman suurin hiukkaskiihdytin, Large Hadron Collider (LHC), otetaan käyttöön Sveitsissä. Ensimmäisessä testiajossaan, LHC paukauttaa esiin pienen mustan aukon, joka alkaa imemään materiaa itseensä. Testiajo julistetaan onnistuneeksi. Tiedemiehet pakenevat joukolla Itävaltaan. F1-kuljettajamme jatkavat kaksoisvoittojensa sarjaa. Ulkopoliittinen johtomme ehdottaa Zhirinovskille Ahvenanmaan luovuttamista Venäjälle, mikäli itärajaan ei kosketa. Vladimir lupaa miettiä asiaa. Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden Kanadassa, kukistamalla loppuottelussa isäntämaan 6-4. Joku voittaa Veikkauksen tulosvedolla rahaa. Suomi jää Eurovision-laulukilpailussa viimeiseksi.
Kesäkuu 2008:
Seinäjoella pidetään syntymäpäiväpippalot. Päivänsankaria lukuunottamatta, paikalla ei ole taaskaan ketään. Intia ja Pakistan ovat saaneet aikaiseksi satatuhatta kuolonuhria. Ydinaseavainta hiplataan jo hermostuneesti. Sveitsin ja Itävallan yhteisesti isännöimä potkupalloturnaus alkaa hämmentyneissä merkeissä, LHC:n synnyttämän mustan aukon imiessä itseensä ainetta yhä kiihtyvällä tahdilla. Genevessä pelattaviksi suunnitellut ottelut joudutaan siirtämään muualle, mustan aukon nieltyä Stade de Gèneve-stadionin. Euroopanmestaruuden voittaa lopulta Portugali. Espanjan Zaragozassa alkaa Expo 2008-näyttely, mutta veden ja kestävän kehityksen teemoille rakennettu näyttely kärsii hirmuisten vesisateiden aiheuttamasta kävijäkadosta. Zhirinovski hyväksyy Ahvenanmaan liittämisen osaksi Venäjää. Humanoidit pakenevat Ruotsista Norjaan. Suomessa ei kohotella enää kulmakarvojakaan. Lewis Hamilton saa elinikäisen kilpailukiellon FIA:lta. Syytä ei julkisuuteen kerrota.
Heinäkuu 2008:
Bill Gates jää eläkkeelle. Linux-käyttäjät juhlivat railakkaasti kaikkialla maailmassa, paitsi Sveitsissä, jonka olemassaolo alkaa olla jokseenkin kyseenalainen. Pakistan halkaisee ytimen Intian puolella rajaa. Zhirinovski muuttaa mielensä itärajamme suhteen. EU ei kommentoi asiaa mitenkään, mutta onneksi sentään Paavo Väyrynen kommentoi. Kimi Räikkönenkään ei kommentoi, mutta voittaa kuukauden molemmat osakilpailut. Suomalainen viikkolehti julkaisee uutisen, jossa kauhistellaan Räikkösen kodin kohtaloa: "Kimin koti Sveitsissä katosi!" Hellboy II: The Golden Army ilmaantuu elokuvateattereihin Yhdysvalloissa, ollen siellä koko kesän katsotuin elokuva. Myöskin X-Files tekee paluun elokuvateattereihin, mutta ilman menestystä.
Elokuu 2008:
Pekingin olympialaiset alkavat. Suomalaisista mitaleille yltävät vain keihäänheittäjä Tero Pitkämäki ja joku tuntematon haulikkoampuja Peräskoskelta. Intian ja Pakistanin edustusjoukkueet päätyvät keskenään joukkotappeluun olympialaisten avajaisissa. Bill Gates palaa eläkkeeltä. Zhirinovski on muuttanut Ahvenanmaalle. Edesmenneen Sveitsin naapurimaat, Itävalta, Ranska, Saksa, ja Italia alkavat imeytymään LHC:n tuottamaan mustaan aukkoon, joka on repinyt samalla itselleen oikotietä eteläiselle Atlantin valtamerelle. Suomessa on ihan saatanan kuuma koko kuukauden ajan. Pakistan ja Intia ovat pommittaneet toisensa atomeiksi. Barack Obama nimetään virallisesti Yhdysvaltojen demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaksi. Kimi Räikkönen pitää lomaa, joten Heikki Kovalainen voittaa molemmat kuukauden osakilpailuista. Vin Dieselin elokuva Babylon AD tulee ensi-iltaansa Yhdysvalloissa.
Syyskuu 2008:
Vladimir Zhirinovski ja Bill Gates tapaavat. Linux kielletään Venäjällä. Musta aukko on nielaissut sisuksiinsa Keski- ja Etelä-Euroopan, joten F1-kauden kisoista jäävät ajamatta Euroopan (Valencia) ja Belgian osakilpailut. FIA:n ylipäällikkö, Max Mosley, pitää tapahtunutta valitettavana. F1-diktaattori, Berney Ecclestone, puolestaan puhkuu pyhää vihaa, vannoen kostavansa tapahtuneen vielä jotenkin. John McCain nimetään virallisesti Yhdysvaltojen republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaaksi. Yhdysvaltojen ulkoministeri, Condoleezza Rice, ei halua kommentoida EU:n aseman mahdollista muuttumista, vaikka EU-valtioiden olemassaolo sinänsä muuttuisikin.
Lokakuu 2008:
Barack Obama ja John McCain kinastelevat julkisesti, ns. puolueettomissa tv-väittelyissään. McCain syyttää Obamaa ihonvärillään ratsastavaksi ateistiksi, jonka vuoksi Jumalan viha koettelee kaikkia valkoihoisia etelävaltiolaisia. Obama puolestaan syyttää McCainia, kuten koko republikaanista puoluettakin, Euroopan tuen ja sittemmin koko Euroopan menettämisestä. Suomi ja Venäjä solmivat puolustusliiton. Valitettavasti sen vaikutukset mustan aukon hillitsemiseksi vaikuttavat olevan sangen vähäiset. Kimi Räikkönen ajaa voittoihin jälleen.
Marraskuu 2008:
Barack Obamasta tulee Yhdysvaltojen seuraava presidentti. Maailmantalous romahtaa lopullisesti. Asioiden imeytyminen mustaan aukkoon on nostanut Maapallon keskilämpötilan saunamaisiin lukemiin. Tekniikan Maailman erikoisnumerossa käsitellään maailmanloppua ja astraaliprojektoreita. Kenelläkään ei ole enää kivaa.
Joulukuu 2008:
Joulupukki jättää saapumatta.
Tammikuu 2008:
Barack Obama pyyhkii pöytää Hillary Clintonilla, Yhdysvaltojen demokraattisen puolueen esivaaleissa. Itse teosta yllätettynä, Obama tunnustaa vastustavansa nykyaikaisten mikrokuituliinojen käyttöä. Asteroidi 2007 WD5 käyttää mahdollisuutensa osua Mars-planeettaan. Tuhannet, kotinsa menettäneet, humanoidit hakevat turvapaikkaa Ruotsista. Roger Federer voittaa Australian avoimen tennisturnauksen. Hän saavuttaa ensimmäisenä pelaajana suorat luovutusvoitot kaikissa turnauksen peleissään. Uskonnollisen herätyksen kokenut Sylvester Stallone mäiskäyttää Rambon valkokankaalle jo neljännen kerran, psykiatristen hoitolaitosten täyttyessä, pian ensi-illan jälkeen, elokuvasarjan uskollisimmista faneista.
Helmikuu 2008:
New England Patriots voittaa siannahkasoikiopallon loppuottelun. Tapahtuman yhteydessä, "American Idol"-kilpailun vuonna 2007 voittanut, Jordin Sparks laulaa vahingossa Kanadan kansallislaulun. Barack Obama julistetaan Yhdysvaltojen demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaksi. Republikaanit hukkaavat loputkin mahdollisuutensa, valitsemalla John McCainin omaksi ehdokkaakseen. Pakistanin parlamenttivaalit peruutetaan, maan ajautuessa yhä vain lähemmäksi sisällissotaa. Oscar-gaala joudutaan perumaan, Hollywood-käsikirjoittajien lakon yhä vain pitkittyessä.
Maaliskuu 2008:
Vladimir Zhirinovskista tulee Venäjän presidentti. Suomalaiset kohottelevat kulmakarvojaan. Iranin parlamenttivaaleissa valituksi tulee mm. suomalaissyntyinen imaami Mahmud Kulliposki. Formula 1-kauden ensimmäisessä osakilpailussa suomalaiskuskit nappaavat kaksoisvoiton. Sama toistuu viikkoa myöhemmin ajettavassa toisessa osakilpailussa. Lewis Hamiltonin virtsanäytteestä löytyy jotain hämmentävää. Ilmatieteen laitoksen mukaan, vuoden ensimmäinen neljännes on sujunut hyvin vittumaisen sään merkeissä. Pakistanissa soditaan. Intian puolustusministeri antaa vihaisia lausuntoja.
Huhtikuu 2008:
Venäjän presidentti, Vladimir Zhirinovski, lähettää nootin Suomen ulkopoliittiselle johdolle. Itärajaamme pitäisi ilmeisesti siirtää noin 50 km länteen päin. Suomalaiset kohottelevat kulmiaan jälleen. Formula 1-kuljettajamme ottavat jälleen kaksoisvoitot kuukauden molemmissa kilpailuissa. Lewis Hamiltonin virtsanäytteestä löytynyt aine paljastuu kryptoniitiksi. Intia ja Pakistan ovat ajautumassa sotaan keskenään. Kahden ydinasevallan tilannetta kutsutaan kotimaisessa ajankohtaisohjelmassa "jännäksi" ja "kohtuullisen kutkuttavaksi". Albania, Kroatia, ja Makedonian tasavalta kutsutaan NATO:n jäseniksi. Zhirinovskin mukaan, NATO vittuilee Venäjälle jälleen.
Toukokuu 2008:
Harrison Ford ilmaantuu nahkaruoskineen valkokankaalle. Neljäs Indiana Jones-filmatisaatio aiheuttaa katsojissaan massahysteriaa ja pakko-oireita. Pakistan ja Intia julistavat sodan toisilleen. Maailman suurin hiukkaskiihdytin, Large Hadron Collider (LHC), otetaan käyttöön Sveitsissä. Ensimmäisessä testiajossaan, LHC paukauttaa esiin pienen mustan aukon, joka alkaa imemään materiaa itseensä. Testiajo julistetaan onnistuneeksi. Tiedemiehet pakenevat joukolla Itävaltaan. F1-kuljettajamme jatkavat kaksoisvoittojensa sarjaa. Ulkopoliittinen johtomme ehdottaa Zhirinovskille Ahvenanmaan luovuttamista Venäjälle, mikäli itärajaan ei kosketa. Vladimir lupaa miettiä asiaa. Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden Kanadassa, kukistamalla loppuottelussa isäntämaan 6-4. Joku voittaa Veikkauksen tulosvedolla rahaa. Suomi jää Eurovision-laulukilpailussa viimeiseksi.
Kesäkuu 2008:
Seinäjoella pidetään syntymäpäiväpippalot. Päivänsankaria lukuunottamatta, paikalla ei ole taaskaan ketään. Intia ja Pakistan ovat saaneet aikaiseksi satatuhatta kuolonuhria. Ydinaseavainta hiplataan jo hermostuneesti. Sveitsin ja Itävallan yhteisesti isännöimä potkupalloturnaus alkaa hämmentyneissä merkeissä, LHC:n synnyttämän mustan aukon imiessä itseensä ainetta yhä kiihtyvällä tahdilla. Genevessä pelattaviksi suunnitellut ottelut joudutaan siirtämään muualle, mustan aukon nieltyä Stade de Gèneve-stadionin. Euroopanmestaruuden voittaa lopulta Portugali. Espanjan Zaragozassa alkaa Expo 2008-näyttely, mutta veden ja kestävän kehityksen teemoille rakennettu näyttely kärsii hirmuisten vesisateiden aiheuttamasta kävijäkadosta. Zhirinovski hyväksyy Ahvenanmaan liittämisen osaksi Venäjää. Humanoidit pakenevat Ruotsista Norjaan. Suomessa ei kohotella enää kulmakarvojakaan. Lewis Hamilton saa elinikäisen kilpailukiellon FIA:lta. Syytä ei julkisuuteen kerrota.
Heinäkuu 2008:
Bill Gates jää eläkkeelle. Linux-käyttäjät juhlivat railakkaasti kaikkialla maailmassa, paitsi Sveitsissä, jonka olemassaolo alkaa olla jokseenkin kyseenalainen. Pakistan halkaisee ytimen Intian puolella rajaa. Zhirinovski muuttaa mielensä itärajamme suhteen. EU ei kommentoi asiaa mitenkään, mutta onneksi sentään Paavo Väyrynen kommentoi. Kimi Räikkönenkään ei kommentoi, mutta voittaa kuukauden molemmat osakilpailut. Suomalainen viikkolehti julkaisee uutisen, jossa kauhistellaan Räikkösen kodin kohtaloa: "Kimin koti Sveitsissä katosi!" Hellboy II: The Golden Army ilmaantuu elokuvateattereihin Yhdysvalloissa, ollen siellä koko kesän katsotuin elokuva. Myöskin X-Files tekee paluun elokuvateattereihin, mutta ilman menestystä.
Elokuu 2008:
Pekingin olympialaiset alkavat. Suomalaisista mitaleille yltävät vain keihäänheittäjä Tero Pitkämäki ja joku tuntematon haulikkoampuja Peräskoskelta. Intian ja Pakistanin edustusjoukkueet päätyvät keskenään joukkotappeluun olympialaisten avajaisissa. Bill Gates palaa eläkkeeltä. Zhirinovski on muuttanut Ahvenanmaalle. Edesmenneen Sveitsin naapurimaat, Itävalta, Ranska, Saksa, ja Italia alkavat imeytymään LHC:n tuottamaan mustaan aukkoon, joka on repinyt samalla itselleen oikotietä eteläiselle Atlantin valtamerelle. Suomessa on ihan saatanan kuuma koko kuukauden ajan. Pakistan ja Intia ovat pommittaneet toisensa atomeiksi. Barack Obama nimetään virallisesti Yhdysvaltojen demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaksi. Kimi Räikkönen pitää lomaa, joten Heikki Kovalainen voittaa molemmat kuukauden osakilpailuista. Vin Dieselin elokuva Babylon AD tulee ensi-iltaansa Yhdysvalloissa.
Syyskuu 2008:
Vladimir Zhirinovski ja Bill Gates tapaavat. Linux kielletään Venäjällä. Musta aukko on nielaissut sisuksiinsa Keski- ja Etelä-Euroopan, joten F1-kauden kisoista jäävät ajamatta Euroopan (Valencia) ja Belgian osakilpailut. FIA:n ylipäällikkö, Max Mosley, pitää tapahtunutta valitettavana. F1-diktaattori, Berney Ecclestone, puolestaan puhkuu pyhää vihaa, vannoen kostavansa tapahtuneen vielä jotenkin. John McCain nimetään virallisesti Yhdysvaltojen republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaaksi. Yhdysvaltojen ulkoministeri, Condoleezza Rice, ei halua kommentoida EU:n aseman mahdollista muuttumista, vaikka EU-valtioiden olemassaolo sinänsä muuttuisikin.
Lokakuu 2008:
Barack Obama ja John McCain kinastelevat julkisesti, ns. puolueettomissa tv-väittelyissään. McCain syyttää Obamaa ihonvärillään ratsastavaksi ateistiksi, jonka vuoksi Jumalan viha koettelee kaikkia valkoihoisia etelävaltiolaisia. Obama puolestaan syyttää McCainia, kuten koko republikaanista puoluettakin, Euroopan tuen ja sittemmin koko Euroopan menettämisestä. Suomi ja Venäjä solmivat puolustusliiton. Valitettavasti sen vaikutukset mustan aukon hillitsemiseksi vaikuttavat olevan sangen vähäiset. Kimi Räikkönen ajaa voittoihin jälleen.
Marraskuu 2008:
Barack Obamasta tulee Yhdysvaltojen seuraava presidentti. Maailmantalous romahtaa lopullisesti. Asioiden imeytyminen mustaan aukkoon on nostanut Maapallon keskilämpötilan saunamaisiin lukemiin. Tekniikan Maailman erikoisnumerossa käsitellään maailmanloppua ja astraaliprojektoreita. Kenelläkään ei ole enää kivaa.
Joulukuu 2008:
Joulupukki jättää saapumatta.
keskiviikko 12. joulukuuta 2007
Japanilaiset ovat hulluja.
En ole tullut kirjoittaneeksi pitkään aikaan, mutta olen valitettavasti kärsinyt siinä määrin mielenterveydellisistä ongelmistani, etten ole vain yksinkertaisesti jaksanut. Masennuksella kun on ikävä tapa niitata puhti pois isommistakin kakaroista. Nyt on kuitenkin sen verran varanitrovirtaa olemassa, että päätin tarinoidakin hivenen.
Kaverini, Archie, lähetti minulle mielenkiintoisen linkin Tietoviikko-lehden verkkojulkaisun uutiseen. Vaikka uutinen olikin putkahtanut tuutista jo marraskuun toisena päivänä, eikä sillä kenties sinänsä ole enää uutisarvoa kenellekään muulle kuin itselleni, herätti mokoma minussa syviä tunteita. Kukapa ei muistelisi lämmöllä niitä 1980-luvun puolivälin iltoja, jolloin kahdesta legendaarisimmasta käkkäräpäästä vain David Hasselhoff tunkeutui tajuntaamme puoliväkisin, Jeremy Clarksonin ollessa vasta pelkkä paha aavistus naapurin ennustajatädin kahvipapupurkissa. Hasselhoffin mukana tajuntaamme tunkeutui myöskin kuva amerikkalaisvalmisteisesta autosta, joka oli niin täynnä japanilaista puolijohdekrääsää, että pienempääkin katsojaa moinen hirvitti.
Vaikka Jeremy Clarksonille ja David Hasselhoffille onkin yhteistä, hiustyylin ohella, myöskin mieltymys nopeisiin autoihin, tulee huomioida myöskin olennaisin heitä erottavista seikoista. Clarksonin ajaessa, hän puhuu paljon ja lähes taukoamatta ajamastaan autosta. Hasselhoffin ajaessa, auto puhuu paljon ja lähes taukoamatta itse kuskista. Ei mikään ihmekään, että Hasselhoffin ura luisui rantapummiuteen ja rintakarva-alkoholismiin. Hulluksihan siinä tulee, jos pitää kuunnella auton valitusta koko ajan. KITT oli aikansa mediaseksikkäin tuote, mutta sellaisenaankin, onneksi, vain pelkkää fiktiota.
Valitettavasti, puhuvia autoja on sittemmin alkanut ilmaantumaan keskuuteemme. Erityisesti erilaiset satelliittinavigointivekottimet ovat syrjäyttämässä anoppia sinä jatkuvasti pälpättävänä koneena, jonka tehtävänä on kertoa kuskille, minne oikein ollaan ajamassakaan ja miksi. Tämän lisäksi, eräät hinnakkaammat automallit sisältävät puheohjatun konsolin, jonka avulla voidaan ohjata esimerkiksi radion tai autoon integroidun puhelinjärjestelmän toimintoja. Jeremy Clarkson on joutunut moisten vekottimien uhriksi jo useammin kuin kerran, eikä selvästikään ole nauttinut kokemuksistaan. En siis olisi lainkaan yllättynyt, vaikka herran rintakarvatkin alkaisivat pikkuhiljaa tuuhentumaan, äänen muuttuessa yhä vain soinnukkaammaksi viskibassoksi.
Ettemme kuitenkaan unohtaisi itse pääasiaa eli uutista, seuraavassa pieni lainaus moisen sisällöstä:
"Nissanin Pivo 2 -auto osaa muun muassa havaita, jos kuski on vihainen ja kehottaa tätä rauhoittumaan. Se myös tunnistaa väsymyksen ja suosittaa pitämään tauon."
Saatan vain kuvitella, miten moinen toimisikaan käytännössä:
"Vitun apina! Käytä sitä vilkkua!"
"Ookko sie kuule vihane? Äläpäs ny kehtaa, ottaa rennosti vaan, ni kyä se siittä."
"Ei saatana, ole sinä kuule, Talbot, hiljaa!!"
"No, ei sitte väkisin. Mitäs jos piettäis pieni tauko? Sie voisit napata kaffet naamaan ja antaa mulle diisseliä."
"Ei saatana pidetä, kuule!!"
"No, ei sitte väkisin. Ookko sie kuule vihane?"
"No olen!"
"Äläpäs ny kehtaa, ottaa rennosti vaan, ni kyä se siittä."
Pelottaa jo valmiiksi. Nissan on keksinyt hirviön, jollaisesta edes Frankenstein ei osannut uneksia.
Kaverini, Archie, lähetti minulle mielenkiintoisen linkin Tietoviikko-lehden verkkojulkaisun uutiseen. Vaikka uutinen olikin putkahtanut tuutista jo marraskuun toisena päivänä, eikä sillä kenties sinänsä ole enää uutisarvoa kenellekään muulle kuin itselleni, herätti mokoma minussa syviä tunteita. Kukapa ei muistelisi lämmöllä niitä 1980-luvun puolivälin iltoja, jolloin kahdesta legendaarisimmasta käkkäräpäästä vain David Hasselhoff tunkeutui tajuntaamme puoliväkisin, Jeremy Clarksonin ollessa vasta pelkkä paha aavistus naapurin ennustajatädin kahvipapupurkissa. Hasselhoffin mukana tajuntaamme tunkeutui myöskin kuva amerikkalaisvalmisteisesta autosta, joka oli niin täynnä japanilaista puolijohdekrääsää, että pienempääkin katsojaa moinen hirvitti.
Vaikka Jeremy Clarksonille ja David Hasselhoffille onkin yhteistä, hiustyylin ohella, myöskin mieltymys nopeisiin autoihin, tulee huomioida myöskin olennaisin heitä erottavista seikoista. Clarksonin ajaessa, hän puhuu paljon ja lähes taukoamatta ajamastaan autosta. Hasselhoffin ajaessa, auto puhuu paljon ja lähes taukoamatta itse kuskista. Ei mikään ihmekään, että Hasselhoffin ura luisui rantapummiuteen ja rintakarva-alkoholismiin. Hulluksihan siinä tulee, jos pitää kuunnella auton valitusta koko ajan. KITT oli aikansa mediaseksikkäin tuote, mutta sellaisenaankin, onneksi, vain pelkkää fiktiota.
Valitettavasti, puhuvia autoja on sittemmin alkanut ilmaantumaan keskuuteemme. Erityisesti erilaiset satelliittinavigointivekottimet ovat syrjäyttämässä anoppia sinä jatkuvasti pälpättävänä koneena, jonka tehtävänä on kertoa kuskille, minne oikein ollaan ajamassakaan ja miksi. Tämän lisäksi, eräät hinnakkaammat automallit sisältävät puheohjatun konsolin, jonka avulla voidaan ohjata esimerkiksi radion tai autoon integroidun puhelinjärjestelmän toimintoja. Jeremy Clarkson on joutunut moisten vekottimien uhriksi jo useammin kuin kerran, eikä selvästikään ole nauttinut kokemuksistaan. En siis olisi lainkaan yllättynyt, vaikka herran rintakarvatkin alkaisivat pikkuhiljaa tuuhentumaan, äänen muuttuessa yhä vain soinnukkaammaksi viskibassoksi.
Ettemme kuitenkaan unohtaisi itse pääasiaa eli uutista, seuraavassa pieni lainaus moisen sisällöstä:
"Nissanin Pivo 2 -auto osaa muun muassa havaita, jos kuski on vihainen ja kehottaa tätä rauhoittumaan. Se myös tunnistaa väsymyksen ja suosittaa pitämään tauon."
Saatan vain kuvitella, miten moinen toimisikaan käytännössä:
"Vitun apina! Käytä sitä vilkkua!"
"Ookko sie kuule vihane? Äläpäs ny kehtaa, ottaa rennosti vaan, ni kyä se siittä."
"Ei saatana, ole sinä kuule, Talbot, hiljaa!!"
"No, ei sitte väkisin. Mitäs jos piettäis pieni tauko? Sie voisit napata kaffet naamaan ja antaa mulle diisseliä."
"Ei saatana pidetä, kuule!!"
"No, ei sitte väkisin. Ookko sie kuule vihane?"
"No olen!"
"Äläpäs ny kehtaa, ottaa rennosti vaan, ni kyä se siittä."
Pelottaa jo valmiiksi. Nissan on keksinyt hirviön, jollaisesta edes Frankenstein ei osannut uneksia.
tiistai 20. marraskuuta 2007
Kahvinjuonti voi tappaa.
Olen juonut viime aikoina hyvinkin paljon kahvia, minkä johdosta vereni on luultavasti sisältänyt enemmän kofeiinia kuin punaisia verisoluja. Olenhan minä aina ollut koukussa kofeiiniin, mutta toisaalta pitänyt addiktiotani samanlaisena kansanperinteenä kuin vaikkapa mielisairauksia, alkoholismia, ja japanilaisvalmisteisia henkilöautoja. Sangen vakavana asiana siis sinänsä, mutta ei mitenkään erikoisena - juodaanhan Suomessa kuitenkin kahvia paljon, kulutuksen oltua noin 11,2 kilogrammaa asukasta kohti vuonna 2004. Näin ainakin, mikäli Tilastokeskukseen on uskominen, mutta toisaalta useimmat siellä työskentelevistä ovat alkoholisoituneita avopotilaita. Jotkut mokomista jopa ajavat japanilaisvalmisteisilla autoillakin.
Kaataessani, noin tunti sitten, itselleni lisää ilomyrkkyä keittimestäni, huomasin pohdiskelevani mahdollisuutta kuolla liialliseen kahvitteluun. En nyt tarkoita tällä mitään yleishyödyllisiä julkispalveluja, joita sanomalehtien pikkuilmoituksissa tarjotaan, vaan ihan aitoa, tukevaa kofeiinimyrkytystä. Vähänpä tiesin asiasta, joten päätin vilkaista Wikipediaa. Tarjolla olikin hyödyllistä yleistietoa aiheesta, erityisesti huomioni kiinnittyi seuraavaan kohtaan:
"In cases of much larger overdoses mania, depression, lapses in judgment, disorientation, loss of social inhibition, delusions, hallucinations, psychosis, rhabdomyolysis, and death may occur."
Ei minulle ainakaan ole koskaan kerrottu, että kahvia juomalla voi saada aikaan hallusinaatioitakin. Helvetti, mihin tässä kukaan enää LSD:tä tarvitsee, kun kerran kofeiinillakin pääsee tukevaan pilveen? Loistavaa! Rotilla ns. LD50-arvo kofeeiniannokselle on 192 milligrammaa ainetta eläimen painokiloa kohden eli moisella annostuksella joka toinen elukka heittää veivinsä. Ihmisillä vastaavan lukeman on arvioitu olevan 150-200:n milligramman tienoilla painokiloa kohden. Omassa tapauksessani, tarvitsisin siis noin 135 x 150 mg kofeiinia, mikäli aikoisin päästä otsikoihin miehenä, jonka tappoi ruma Philips-kahvinkeitin. Kertolasku tuottaa tulokseksi hulppeat 20,25 grammaa kofeiinia. Jotenkin epäilisin, ettei edes nykyisellä kahvinkulutuksellani päästä moiseen lukemaan kovinkaan helposti. Wikipedian mukaan kun lukema vastannee noin 36:tta litraa kahvia. Ainakin tarvitsen isomman kahvinkeittimen.
Kunhan tässä nyt sitten edes löytäisi riittävän annostuksen niitä hallusinaatioita varten. Kertoilen myöhemmin, mikäli tieteelliset kokeeni onnistuvat.
Kaataessani, noin tunti sitten, itselleni lisää ilomyrkkyä keittimestäni, huomasin pohdiskelevani mahdollisuutta kuolla liialliseen kahvitteluun. En nyt tarkoita tällä mitään yleishyödyllisiä julkispalveluja, joita sanomalehtien pikkuilmoituksissa tarjotaan, vaan ihan aitoa, tukevaa kofeiinimyrkytystä. Vähänpä tiesin asiasta, joten päätin vilkaista Wikipediaa. Tarjolla olikin hyödyllistä yleistietoa aiheesta, erityisesti huomioni kiinnittyi seuraavaan kohtaan:
"In cases of much larger overdoses mania, depression, lapses in judgment, disorientation, loss of social inhibition, delusions, hallucinations, psychosis, rhabdomyolysis, and death may occur."
Ei minulle ainakaan ole koskaan kerrottu, että kahvia juomalla voi saada aikaan hallusinaatioitakin. Helvetti, mihin tässä kukaan enää LSD:tä tarvitsee, kun kerran kofeiinillakin pääsee tukevaan pilveen? Loistavaa! Rotilla ns. LD50-arvo kofeeiniannokselle on 192 milligrammaa ainetta eläimen painokiloa kohden eli moisella annostuksella joka toinen elukka heittää veivinsä. Ihmisillä vastaavan lukeman on arvioitu olevan 150-200:n milligramman tienoilla painokiloa kohden. Omassa tapauksessani, tarvitsisin siis noin 135 x 150 mg kofeiinia, mikäli aikoisin päästä otsikoihin miehenä, jonka tappoi ruma Philips-kahvinkeitin. Kertolasku tuottaa tulokseksi hulppeat 20,25 grammaa kofeiinia. Jotenkin epäilisin, ettei edes nykyisellä kahvinkulutuksellani päästä moiseen lukemaan kovinkaan helposti. Wikipedian mukaan kun lukema vastannee noin 36:tta litraa kahvia. Ainakin tarvitsen isomman kahvinkeittimen.
Kunhan tässä nyt sitten edes löytäisi riittävän annostuksen niitä hallusinaatioita varten. Kertoilen myöhemmin, mikäli tieteelliset kokeeni onnistuvat.
tiistai 6. marraskuuta 2007
Määrittelemisen suunnaton vaikeus.
Olenpa sitten Helsingissä, kiitos minulle saapuneen uhkauksen, jonka mukaisesti minulle oltaisiin mahdollisesti tarjoamassa työpaikkaakin kyseisestä kaupungista. Koskapa Vaasan reissuni eivät ole tuottaneet, annetuista lupauksista huolimatta, yhteydenottoja, en suhtautune välttämättä kovinkaan optimistisesti tähänkään reissuun. Suhtautumiseeni tosin saattaa vaikuttaa se, ettei minulla ole kovinkaan miellyttävä olo tällä hetkellä.
Onhan minulla toki ollut mukaviakin hetkiä tälläkin reissulla, etenkin sunnuntai-iltainen Pro Evolution Soccer 6-turnaus on jättänyt yhtä järkyttävän jäljen niin peukalooni kuin sieluunikin, mutta olihan moinen ihan perkeleen kivaa, onneksi kavereiden firmalla on miellyttävä sohva ja helvetin iso LCD-näyttö. Eipä silti, viimeiseksihän minä toki sijoituin, mutta onneksi sain sentään yhden ansaitun tasapelin. Ilmeisesti pitäisi opetella enemmän noita konsolimaailman ihmeitä, mutta valitettavasti nykyinen taloudellinen tilanteeni ei paljonkaan mahdollista moisia harrasteita. Toisaalta, olen harkinnut oman "Ana"-pehmolelun ompelemistakin. Toivottavasti moisen voisi täyttää muoviräjähteillä.
Olen ajautunut syviin filosofisiin mietteisiin viimeisten parin tunnin aikana. Syynä lienee ollut se kuuluisa psykologinen tekijä, jonka johdosta oloni ei ole kovinkaan hyvä. Ei, se ei johdu siitä tosiasiasta, että olen juonut kymmenen olutta illan aikana, vaan hetkestä, jolloin tajusin tulleeni jälleen kerran tekemisiin menneisyyteni kanssa. Moiselle kun ei voi mitään, enkä ole lainkaan ylpeä useammastakaan asiasta tai hetkestä, mutta toisaalta olen, kuluneiden muutaman päivän aikana, pyrkinyt olemaan oma aikuinen, tylsähkö itseni. Ystäväpariskuntani pahemman puoliskon lausahdus aiheutti minulle kuitenkin synkähkön masentuneisuuden, jota en ole sinänsä heiltä peitellytkään, mutta onneksi he eivät ole myöskään asiaa huomannut - nähtävästi aikuinen, tylsähkö itseni on juurikin niin kaamea kuin tämänhetkinen oloni on. Eikä olossani sinänsä mitään, olen koko elämäni ajan jo tottunut olemaan masentunut, ja tällöin aina peittämäänkin asiaa hyvin, mutta mielestäni yksilön määritteleminen pelkästään sen kautta, mitä aiemmin on tapahtunut, ei välttämättä aina kuvaa tämän kulloistakin tilaa. Yritin olla tänään jopa kiltti ja huomaavainenkin, ostaen työssäkäyvälle nuorelleparillemme hampurilaisateriat - halvimmat moiset, tokikin - mutta tämäniltainen, hyvä nousuhumala muuttui kuitenkin ensin huonoksi nousuhumalaksi, ja nyttemmin odottelen mahdollisimman harmaata laskutilaa. Hämmentävää, kuinka jokin viaton huomautus voikaan pilata ihmisen olotilan näin totaalisesti.
Toisaalta, samalla tulemmekin siihen tärkeämpään kysymykseen. Miten itse määrittelen muut ihmiset? Olenko niinkin reilu ja anteeksiantavainen, että minulla olisi mitään oikeutta tuntea oloani huonoksi juuri nyt? Samalla tavoinhan minä itsekin toimin, arvioin ystäviäni ja läheisiäni useinkin menneisyytemme kautta, yrittäen kuitenkin samalla huomioida myöskin jokaisen nykytilanteen. Ihmisten persoonallisuudet muuttuvat vääjäämättä, eivät toki yleensä kovinkaan paljon, mutta muuttuvat kuitenkin. Mitä esimerkiksi ajattelen Sylvester Stallonesta? Onko hän minulle ainoastaan Rocky Balboa ja John Rambo, ilman ajatustakaan siitä tuskasta, joka hänelle on täytynyt aiheutua entisestä avioliitostaan tanskalaisen lipputangon kanssa? Hän on ollut aina minulle läheinen ystävä, vaikka emme ole koskaan oikeasti tavanneetkaan taikka muutenkaan kommunikoineet. Sellainen lyhyt jenkkipaska kun on, saatana. Ei, kyllä minä olen ihan yhtä ajattelematon kuin muutkin. Hyvä vain, että moinen tuli selväksi tässä ja nyt, nimittäin ajattelin seuraavaksi tuhota Garyn ja Jennyn ruokavarannosta muutaman voileivän. Eiköhän tämäkin tilanne saatane moisella selvitetyksi.
Semper Fi!!!
Onhan minulla toki ollut mukaviakin hetkiä tälläkin reissulla, etenkin sunnuntai-iltainen Pro Evolution Soccer 6-turnaus on jättänyt yhtä järkyttävän jäljen niin peukalooni kuin sieluunikin, mutta olihan moinen ihan perkeleen kivaa, onneksi kavereiden firmalla on miellyttävä sohva ja helvetin iso LCD-näyttö. Eipä silti, viimeiseksihän minä toki sijoituin, mutta onneksi sain sentään yhden ansaitun tasapelin. Ilmeisesti pitäisi opetella enemmän noita konsolimaailman ihmeitä, mutta valitettavasti nykyinen taloudellinen tilanteeni ei paljonkaan mahdollista moisia harrasteita. Toisaalta, olen harkinnut oman "Ana"-pehmolelun ompelemistakin. Toivottavasti moisen voisi täyttää muoviräjähteillä.
Olen ajautunut syviin filosofisiin mietteisiin viimeisten parin tunnin aikana. Syynä lienee ollut se kuuluisa psykologinen tekijä, jonka johdosta oloni ei ole kovinkaan hyvä. Ei, se ei johdu siitä tosiasiasta, että olen juonut kymmenen olutta illan aikana, vaan hetkestä, jolloin tajusin tulleeni jälleen kerran tekemisiin menneisyyteni kanssa. Moiselle kun ei voi mitään, enkä ole lainkaan ylpeä useammastakaan asiasta tai hetkestä, mutta toisaalta olen, kuluneiden muutaman päivän aikana, pyrkinyt olemaan oma aikuinen, tylsähkö itseni. Ystäväpariskuntani pahemman puoliskon lausahdus aiheutti minulle kuitenkin synkähkön masentuneisuuden, jota en ole sinänsä heiltä peitellytkään, mutta onneksi he eivät ole myöskään asiaa huomannut - nähtävästi aikuinen, tylsähkö itseni on juurikin niin kaamea kuin tämänhetkinen oloni on. Eikä olossani sinänsä mitään, olen koko elämäni ajan jo tottunut olemaan masentunut, ja tällöin aina peittämäänkin asiaa hyvin, mutta mielestäni yksilön määritteleminen pelkästään sen kautta, mitä aiemmin on tapahtunut, ei välttämättä aina kuvaa tämän kulloistakin tilaa. Yritin olla tänään jopa kiltti ja huomaavainenkin, ostaen työssäkäyvälle nuorelleparillemme hampurilaisateriat - halvimmat moiset, tokikin - mutta tämäniltainen, hyvä nousuhumala muuttui kuitenkin ensin huonoksi nousuhumalaksi, ja nyttemmin odottelen mahdollisimman harmaata laskutilaa. Hämmentävää, kuinka jokin viaton huomautus voikaan pilata ihmisen olotilan näin totaalisesti.
Toisaalta, samalla tulemmekin siihen tärkeämpään kysymykseen. Miten itse määrittelen muut ihmiset? Olenko niinkin reilu ja anteeksiantavainen, että minulla olisi mitään oikeutta tuntea oloani huonoksi juuri nyt? Samalla tavoinhan minä itsekin toimin, arvioin ystäviäni ja läheisiäni useinkin menneisyytemme kautta, yrittäen kuitenkin samalla huomioida myöskin jokaisen nykytilanteen. Ihmisten persoonallisuudet muuttuvat vääjäämättä, eivät toki yleensä kovinkaan paljon, mutta muuttuvat kuitenkin. Mitä esimerkiksi ajattelen Sylvester Stallonesta? Onko hän minulle ainoastaan Rocky Balboa ja John Rambo, ilman ajatustakaan siitä tuskasta, joka hänelle on täytynyt aiheutua entisestä avioliitostaan tanskalaisen lipputangon kanssa? Hän on ollut aina minulle läheinen ystävä, vaikka emme ole koskaan oikeasti tavanneetkaan taikka muutenkaan kommunikoineet. Sellainen lyhyt jenkkipaska kun on, saatana. Ei, kyllä minä olen ihan yhtä ajattelematon kuin muutkin. Hyvä vain, että moinen tuli selväksi tässä ja nyt, nimittäin ajattelin seuraavaksi tuhota Garyn ja Jennyn ruokavarannosta muutaman voileivän. Eiköhän tämäkin tilanne saatane moisella selvitetyksi.
Semper Fi!!!
keskiviikko 31. lokakuuta 2007
Hollywood ja kakka
Tulinpa sitten tutustuneeksi, näin inttertuubien välityksellä, miekkoseen nimeltään André René Roussimoff. Myöskin taiteilijanimellään, André The Giant, tunnetuksi tullut ranskalainen oli selvästikin ollut, ainakin eläessään, sangen sympaattinen otus. Miten muutenkaan voisi kuvailla henkilöä, josta aikoinaan otetut valokuvatkin painavat useita kiloja? Eipä silti, André oli useimmiten sangen lempeä mies, mikä noin 220-senttiselle ja 200-kiloiselle miehelle lienee ollutkin tärkeä luonteenpiirre. Kasvuhormonin liikatuotannosta kärsinyt André tiesi kuolevansa nuorena, joten hän päätti elää jokaisen päivänsä täysillä. Elantonsa vapaapainijana ansainnut mies tulikin tunnetuksi rajusta ryyppäämisestään, jota todistamassa ovat olleet monet lajin legendoista, mm. Hulk Hogan. Melkoista pelleilyähän amerikkalainen showpaini toki on, ainakin nykyisin, sovittuine ottelutapahtumineen, mutta minulle André-herrasta on tullut uusi idolini.
Jättiläismäinen mies oli erittäin suosittu niin faniensa kuin kollegoidensakin keskuudessa. Sosiaalisena luonteena, André ei halunnut viettää aikaansa yksin. Koskapa mies oli suurimman osan vapaa-ajastaan ryyppäämässä, hänen ystäväpiirissäänkään ei pahemmin selvinpäin aikaa vietetty - etenkin kun André, lähes poikkeuksetta, tarjosi aina juomat kaikille. Vaikka mies olikin erittäin suosittu Japanissa, jossa häntä kohdeltiin puolijumalana, hän itse ei kyseisestä maasta hirveästi pitänyt. Suurimpana syynä lienee ollut kaiken pienuus, niin hotellihuoneiden sängyistä aina moisten saniteettitiloihin asti. Miehellä olikin tapana repiä hotellihuoneistaan vessanovet irti, mahtuakseen edes jotenkin hoitamaan ulostustuokionsa. Mitä alkoholinkäyttöön tulee, eräällä japaninkiertueella miehen sponsorit tulivat antaneeksi hänelle laatikollisen kallista viiniä. Neljä tuntia myöhemmin, kiertuebussin kaartaessa seuraavalle painiareenalle, André olikin jo lopettelemassa viimeistä, kuudettatoista pullollistaan. Tämän jälkeen mies käväisi kehässä kolmen ottelun verran. Iltapuhteensa jälkeen, mies huomasi olevansa huonolla tuulella, joten Hulk Hogan lähetettiin hakemaan lisää juotavaa.
Myönnän toki, etten tiedä miehen painiuran saavutuksista juurikaan mitään, mutta tiettävästi suurin urheilullinen saavutus, ainakin näin suomalaisen miehen näkökulmasta, lienee ollut 119:n oluen kumoaminen kuudessa tunnissa. Tämän jälkeen mies tosin olikin sammunut hotellinsa aulaan, viettäen siellä seuraavan yönsä, pianopeitteen alla. Toisaalta, André oli itse aikoinaan todennutkin: "It usually takes two liters of vodka just to make me feel warm inside."
Koskapa André-herra oli kohtuullisen isokokoinen mies, myöskin Hollywood löysi hänet näyttelijäkseen. Etenkin elokuva The Princess Bride on jäänyt André-fanien mieleen, siinä kuin myöskin hänen kanssanäyttelijöidensäkin. Huhut elokuvan kuvauksista kertoivat krapulaisista näyttelijöistä, eikä ilmeisesti ohjaaja Rob Reinerkaan ollut kovin otettu miehen sivuvaikutuksesta näyttelijäkaartiinsa.
André kuoli sydänkohtaukseen v. 1993, 47-vuotiaana. Miehen tarina kerrotaan tänä vuonna valmistuneessa elokuvassa, Andre: Heart of The Giant, jonka ohjaajana on näemmä toiminut itse Rokki James Hollywood! IMDB:n mukaan elokuva ei ilmeisesti olekaan ihan niin huono kuin ohjaajan nimen perusteella saattaisi olettaa, mutta moisen saaminen katseluun saattaa siltikin olla hieman vaikeaa. Eipä silti, taidan kuitenkin yrittää.
Mitä IMDB:n antimiin tulee, niin huomasinpa sitten saitin hakutoiminnon antavan paljonkin viihdykettä, ainakin kaltaiselleni idiootille. Vai mitäpä tuumaatte moisesta nimestä elokuvalle? http://www.imdb.com/title/tt0345481/
Jättiläismäinen mies oli erittäin suosittu niin faniensa kuin kollegoidensakin keskuudessa. Sosiaalisena luonteena, André ei halunnut viettää aikaansa yksin. Koskapa mies oli suurimman osan vapaa-ajastaan ryyppäämässä, hänen ystäväpiirissäänkään ei pahemmin selvinpäin aikaa vietetty - etenkin kun André, lähes poikkeuksetta, tarjosi aina juomat kaikille. Vaikka mies olikin erittäin suosittu Japanissa, jossa häntä kohdeltiin puolijumalana, hän itse ei kyseisestä maasta hirveästi pitänyt. Suurimpana syynä lienee ollut kaiken pienuus, niin hotellihuoneiden sängyistä aina moisten saniteettitiloihin asti. Miehellä olikin tapana repiä hotellihuoneistaan vessanovet irti, mahtuakseen edes jotenkin hoitamaan ulostustuokionsa. Mitä alkoholinkäyttöön tulee, eräällä japaninkiertueella miehen sponsorit tulivat antaneeksi hänelle laatikollisen kallista viiniä. Neljä tuntia myöhemmin, kiertuebussin kaartaessa seuraavalle painiareenalle, André olikin jo lopettelemassa viimeistä, kuudettatoista pullollistaan. Tämän jälkeen mies käväisi kehässä kolmen ottelun verran. Iltapuhteensa jälkeen, mies huomasi olevansa huonolla tuulella, joten Hulk Hogan lähetettiin hakemaan lisää juotavaa.
Myönnän toki, etten tiedä miehen painiuran saavutuksista juurikaan mitään, mutta tiettävästi suurin urheilullinen saavutus, ainakin näin suomalaisen miehen näkökulmasta, lienee ollut 119:n oluen kumoaminen kuudessa tunnissa. Tämän jälkeen mies tosin olikin sammunut hotellinsa aulaan, viettäen siellä seuraavan yönsä, pianopeitteen alla. Toisaalta, André oli itse aikoinaan todennutkin: "It usually takes two liters of vodka just to make me feel warm inside."
Koskapa André-herra oli kohtuullisen isokokoinen mies, myöskin Hollywood löysi hänet näyttelijäkseen. Etenkin elokuva The Princess Bride on jäänyt André-fanien mieleen, siinä kuin myöskin hänen kanssanäyttelijöidensäkin. Huhut elokuvan kuvauksista kertoivat krapulaisista näyttelijöistä, eikä ilmeisesti ohjaaja Rob Reinerkaan ollut kovin otettu miehen sivuvaikutuksesta näyttelijäkaartiinsa.
André kuoli sydänkohtaukseen v. 1993, 47-vuotiaana. Miehen tarina kerrotaan tänä vuonna valmistuneessa elokuvassa, Andre: Heart of The Giant, jonka ohjaajana on näemmä toiminut itse Rokki James Hollywood! IMDB:n mukaan elokuva ei ilmeisesti olekaan ihan niin huono kuin ohjaajan nimen perusteella saattaisi olettaa, mutta moisen saaminen katseluun saattaa siltikin olla hieman vaikeaa. Eipä silti, taidan kuitenkin yrittää.
Mitä IMDB:n antimiin tulee, niin huomasinpa sitten saitin hakutoiminnon antavan paljonkin viihdykettä, ainakin kaltaiselleni idiootille. Vai mitäpä tuumaatte moisesta nimestä elokuvalle? http://www.imdb.com/title/tt0345481/
tiistai 23. lokakuuta 2007
Tätien sota.
Päätinpä sitten, masokisti kun olen, katsella kaikki Star Wars-elokuvat sarjakronologisessa järjestyksessä. Nyt olen päässyt jo niin pitkälle, että kaikki uudemmat hirvitykset ovat enää paha muisto vain, kautta aikojen ensimmäisenkin elokuvan tultua päätepisteeseensä. Kaksi olisi siis katsottavana, mutta sitä ennen lienee pakko tuoda esille joitakin ihmetykseni katalia aiheita.
Ensiksikin, vajavainen ymmärrykseni ei riitä käsittämään ensimmäisen "Death Star":n valmistukseen kulutettua aikaa. Moinen kun oli rakenteilla jo ns. Episodi III:n lopussa, jolloin avaruusaseman rakenne vaikutti jo olevan sangen pitkällä, ainakin silmämääräisesti arvioituna. Mihin ihmeeseen Imperiumi oikein kuluttikaan seuraavat 19 vuotta? Oliko raaka-aineista pulaa? Aiheuttivatko eri alojen ammattiliitot ongelmia, uusia palkkaratkaisuja neuvoteltaessa? Toteutettiinko rakennushanke alihankkijoiden kautta, ja maksettiinko, näin ulkoistetulle, työvoimalle riittävästi? Edes pidempiaikainen yleislakko ei selittäne näin pahasti myöhästynyttä rakennusprojektia, etenkin kun projektin johdossa oli niinkin jämerä mies kuin itse Darth Vader. En vain pysty ymmärtämään, käsittämätöntä moinen.
Toisekseen, verrattuna myöhempien (tai varhaisempien, elokuvakronologisesti ajatellen) aikojen hirvittäviin valosapelimittelöihin, Obi-Wan Kenobin ja Darth Vaderin horjahtelu ns. Episodi IV:n tappelussaan herätti selkeitä epäilyksiä molempien psykofyysisestä kunnosta. Kovin oli nimittäin hidasta toimintaa, ei moisella olisi olympiatasolle asiaa. Kenties 1970-luvun elokuvayleisö ei moiseen asiaan huomiotaan kiinnittänytkään, mutta minusta oli kuitenkin hämmentävää huomata, kuinka pahasti vanhuus olikaan päässyt nakertamaan molempien toimintaa. Vanhainkodissakin näkee rivakampaa liikehdintää, ensimmäisten humppatahtien kaikuessa ilmoille.
Kolmanneksi, kiinnitin huomioni selkeään epäkohtaan, mitä tieteiselokuvamaiseen uskottavuuteen tulee. Episodi IV:n aikana tehdään selkeä viittaus "varastettuihin datanauhoihin", mikä on sangen hassua. Suoritetaanhan nykyisinkin, toki, tietojen varmuuskopiointia nauha-asemilla, mutta kenties olisin siltikin suosinut jonkinlaista viittausta laserlevyihin, etenkin kun MCA ja Philips olivat tuoneet ensimmäisen prototyypin laserlevyteknologiastaan (LaserDisc) näytteille jo vuonna 1972. Ottaen huomioon sen tosiasian, että nykyisetkin tallennusratkaisut eli HD-DVD ja BluRay pohjautuvat lasersäteen käyttöön tiedon lukemisessa ja tallentamisessa, olisi ollut hyvinkin pitkäkantoinen ratkaisu vaihtaa dialogin viittaus datanauhoista laserlevyihin. Onneksi eivät kuitenkaan maininneet gramofoneista mitään.
Olisihan minulla vielä muitakin ihmetyksenaiheita, esim. matkalaukkujen kantamisen suhteen. Luulisi nyt sentään, teknologian kehityksen myötä, tulleen jollekin hiipparille mieleen rakentaa leijuva robotti huolehtimaan moisten kuljettamisesta. Samaten, hämmästelen yhä vain viihde-elektroniikan laajamittaista puuttumista Star Wars-galaksista. Eikö kukaan tosiaankaan harrasta 4D-potkupalloa?
Ensiksikin, vajavainen ymmärrykseni ei riitä käsittämään ensimmäisen "Death Star":n valmistukseen kulutettua aikaa. Moinen kun oli rakenteilla jo ns. Episodi III:n lopussa, jolloin avaruusaseman rakenne vaikutti jo olevan sangen pitkällä, ainakin silmämääräisesti arvioituna. Mihin ihmeeseen Imperiumi oikein kuluttikaan seuraavat 19 vuotta? Oliko raaka-aineista pulaa? Aiheuttivatko eri alojen ammattiliitot ongelmia, uusia palkkaratkaisuja neuvoteltaessa? Toteutettiinko rakennushanke alihankkijoiden kautta, ja maksettiinko, näin ulkoistetulle, työvoimalle riittävästi? Edes pidempiaikainen yleislakko ei selittäne näin pahasti myöhästynyttä rakennusprojektia, etenkin kun projektin johdossa oli niinkin jämerä mies kuin itse Darth Vader. En vain pysty ymmärtämään, käsittämätöntä moinen.
Toisekseen, verrattuna myöhempien (tai varhaisempien, elokuvakronologisesti ajatellen) aikojen hirvittäviin valosapelimittelöihin, Obi-Wan Kenobin ja Darth Vaderin horjahtelu ns. Episodi IV:n tappelussaan herätti selkeitä epäilyksiä molempien psykofyysisestä kunnosta. Kovin oli nimittäin hidasta toimintaa, ei moisella olisi olympiatasolle asiaa. Kenties 1970-luvun elokuvayleisö ei moiseen asiaan huomiotaan kiinnittänytkään, mutta minusta oli kuitenkin hämmentävää huomata, kuinka pahasti vanhuus olikaan päässyt nakertamaan molempien toimintaa. Vanhainkodissakin näkee rivakampaa liikehdintää, ensimmäisten humppatahtien kaikuessa ilmoille.
Kolmanneksi, kiinnitin huomioni selkeään epäkohtaan, mitä tieteiselokuvamaiseen uskottavuuteen tulee. Episodi IV:n aikana tehdään selkeä viittaus "varastettuihin datanauhoihin", mikä on sangen hassua. Suoritetaanhan nykyisinkin, toki, tietojen varmuuskopiointia nauha-asemilla, mutta kenties olisin siltikin suosinut jonkinlaista viittausta laserlevyihin, etenkin kun MCA ja Philips olivat tuoneet ensimmäisen prototyypin laserlevyteknologiastaan (LaserDisc) näytteille jo vuonna 1972. Ottaen huomioon sen tosiasian, että nykyisetkin tallennusratkaisut eli HD-DVD ja BluRay pohjautuvat lasersäteen käyttöön tiedon lukemisessa ja tallentamisessa, olisi ollut hyvinkin pitkäkantoinen ratkaisu vaihtaa dialogin viittaus datanauhoista laserlevyihin. Onneksi eivät kuitenkaan maininneet gramofoneista mitään.
Olisihan minulla vielä muitakin ihmetyksenaiheita, esim. matkalaukkujen kantamisen suhteen. Luulisi nyt sentään, teknologian kehityksen myötä, tulleen jollekin hiipparille mieleen rakentaa leijuva robotti huolehtimaan moisten kuljettamisesta. Samaten, hämmästelen yhä vain viihde-elektroniikan laajamittaista puuttumista Star Wars-galaksista. Eikö kukaan tosiaankaan harrasta 4D-potkupalloa?
maanantai 22. lokakuuta 2007
F5-maailmanmestaruus Suomeen?
Tulipa sitten katseltua formuloita, niin eilen kuin tänäänkin. Illalla tosin käytössäni oli vain MTV3:n nettisivujen reaaliaikainen tulosseuranta, minkä johdosta painelin nappulaa useammin kuin Michael Jackson. Paria kierrosta ennen kilpailun päättymistä huomasin tosin serverin alkaneen yskähdellä, sillä F5:n maaginen voima alkoi uhkaavasti hiipua. Eipä silti, mikäli lajissa jaettaisiin MM-titteleitä, olisin varmaankin ollut kohtuullisen hyvissä asemissa, Brasilian GP:n jälkeenkin.
Aamulla sitten katselin kisan brittiläisen ITV-televisiokanavan versiona, mutta moinen temppu aiheutti minulle kyllä taipumuksen tukehtua aamukahviini useamminkin kuin kerran. Selostajat kun olivat pahemmin pihalla kuin Matti Kyllönen ikinä. Riippumatta siitä, miten monta kertaa paikallinen asiantuntijasuuruus muistuttikaan Lewis Hamiltonin vaikeuksien johtuneen vaihdelaatikosta, selostaja muisti kertoilla herran moottorin pätkineen. Sangen surkuhupaisaksi koin etenkin kohdan, jossa moottorin kerrottiin tulleen uudelleenkäynnistetyksi herra Hamiltonin toimesta. F1-autoissa kun harvemmin näkee starttimoottoreita, painonsäästösyistä johtuen.
Torstaina on sitten seuraavana työhaastatteluni, Vaasassa jälleen. Tällä kertaa kyse on tosin eri firmasta kuin pari viikkoa sitten. Hyvä niin, sillä edellisestä orjalaivasta ei minuun otettu koskaan yhteyttä, vaikka minulle niin toki auliisti luvattiinkin. Jotenkin moinen temppu vain vahvisti mielikuvaani siitä, ettei kyseinen yritys ole kovinkaan ammattimaisella ja pitkäjänteisellä suunnitelmallisuudella etenemässä mihinkään suuntaan. Kohteliaisuus kun ei maksa sinänsä mitään, ainakaan jos puhelukustannuksia verrataan siihen imagohaittaan, joka ilmoittamatta jättämisellä on nytkin aikaan saatu. En lähde firman nimeä tässä julkisesti lokaamaan, mutta henkilökohtaisesti olen ainakin mielipiteeni ja firman nimen valmis kysyjille kertomaan. Ilmeisesti tietynlainen laatuajattelun puute on tässäkin menettelyssä taustalla ollut. Yrityksen etua on kuitenkin aina ajateltava, myöskin pienten yksityiskohtien kautta.
Käväisipä sitten minulla vieraskin, Thomas oli saanut KELA:sta itselleen ikuisen vihamiehen. Kävipä sitten minulle Vaasassa kuinka tahansa, vapaa-ajalla koodaaminen tulee, näemmä, olemaan hyvä vaihtoehto molemmille. Oma firma pystyyn vuoden 2008 alusta siis, vaikka palkkatyöhön pääsisinkin. Ovathan sivutulotkin aina tuloja.
Aamulla sitten katselin kisan brittiläisen ITV-televisiokanavan versiona, mutta moinen temppu aiheutti minulle kyllä taipumuksen tukehtua aamukahviini useamminkin kuin kerran. Selostajat kun olivat pahemmin pihalla kuin Matti Kyllönen ikinä. Riippumatta siitä, miten monta kertaa paikallinen asiantuntijasuuruus muistuttikaan Lewis Hamiltonin vaikeuksien johtuneen vaihdelaatikosta, selostaja muisti kertoilla herran moottorin pätkineen. Sangen surkuhupaisaksi koin etenkin kohdan, jossa moottorin kerrottiin tulleen uudelleenkäynnistetyksi herra Hamiltonin toimesta. F1-autoissa kun harvemmin näkee starttimoottoreita, painonsäästösyistä johtuen.
Torstaina on sitten seuraavana työhaastatteluni, Vaasassa jälleen. Tällä kertaa kyse on tosin eri firmasta kuin pari viikkoa sitten. Hyvä niin, sillä edellisestä orjalaivasta ei minuun otettu koskaan yhteyttä, vaikka minulle niin toki auliisti luvattiinkin. Jotenkin moinen temppu vain vahvisti mielikuvaani siitä, ettei kyseinen yritys ole kovinkaan ammattimaisella ja pitkäjänteisellä suunnitelmallisuudella etenemässä mihinkään suuntaan. Kohteliaisuus kun ei maksa sinänsä mitään, ainakaan jos puhelukustannuksia verrataan siihen imagohaittaan, joka ilmoittamatta jättämisellä on nytkin aikaan saatu. En lähde firman nimeä tässä julkisesti lokaamaan, mutta henkilökohtaisesti olen ainakin mielipiteeni ja firman nimen valmis kysyjille kertomaan. Ilmeisesti tietynlainen laatuajattelun puute on tässäkin menettelyssä taustalla ollut. Yrityksen etua on kuitenkin aina ajateltava, myöskin pienten yksityiskohtien kautta.
Käväisipä sitten minulla vieraskin, Thomas oli saanut KELA:sta itselleen ikuisen vihamiehen. Kävipä sitten minulle Vaasassa kuinka tahansa, vapaa-ajalla koodaaminen tulee, näemmä, olemaan hyvä vaihtoehto molemmille. Oma firma pystyyn vuoden 2008 alusta siis, vaikka palkkatyöhön pääsisinkin. Ovathan sivutulotkin aina tuloja.
sunnuntai 14. lokakuuta 2007
Viikon törkeimmät kuulumiset.
Kävinpä sitten maanantaina työhaistattelussa. Vaasa oli kovin aurinkoinen ja mielestäni lämpöäkin piisasi, mutta kyse taisi olla ennemminkin pukeutumisestani kuin kasvihuoneilmiöstä. Minua on kuitenkin aina kovasti kiusannut kyseisen kaupungin jakomielinen luonne, nytkin tunsin itseni turistiksi göteborgilaisessa puistossa, jossa Börgen nahkahousut kitisevät tukevasti Göranin pulleaa etumusta vasten. Eipä silti, en minä kyseisessä kaupungissa (Vaasa) kovinkaan montaa tuntia oleskellut, mutta jotenkin minua jäi häiritsemään se tosiasia, etten kuullut juuri kenenkään vastaantulleen höpöttelevän muulla kielellä kuin ruotsiksi. Edes vastaantulleet kahjot eivät jutelleet itselleen suomeksi.
Firma, johon ruhoni tungin, sijaitsi Vaasan yliopiston ruotsinkielisen "osaston" (hullujahan ne ovat, osastolle joutavatkin) yläkerroksessa. Löydettyäni viimein tieni kyseiseen paikkaan, oli järkytykseni suuri, huomatessani toimitilojen pitävän sisällään kaikki klassisen kauhuelokuvan ainekset. Proletaarit istuivat palleillaan kuin zombiet, puhumatta toisilleen, ainoastaan näppäimistöjen hiljainen nakse kaikui valkoisista seinistä. Ei soinut humppa, ei kuulunut lasten nauru. Esittelin siinä sitten itseni ja minut ohjattiin, kovasti erään NHL-maalivahdin kloonilta muistuttavan svedupellen toimesta, lopulta istumaan omituisenväriselle ja -näköiselle design-sohvalle, jonka suunnittelija oli ollut selkeästi enemmän aineissa kuin minä ikinä. Seuranani oli pari epäinhimillisesti muotoiltua nojatuolia, sekä hedelmäkori, jonka sisältö paljastui parin haukkaisun jälkeen kovin muoviseksi. Maku ei tosin ollut lainkaan ikävä. Haistattelijakin saapui piakkoin palaveristaan, jonka jälkeen päästiin itse asiaan.
Valitettavasti asiaa oli kovin vähän. Minusta on aina hämmentävää, miten pahasti ameebantasoisia ihmisistä tulee, kun he joko joutuvat tai pääsevät asemaan, jossa uusia innovaatioita ei enää tarvita, vaan kaikki tarpeellinen on jo heidän puolestaan keksitty. Yleinen näköalattomuus heijastui tämänkin yksilön mielipiteistä, ilmeisesti ihmisen pitäisi valita vain yksi ja ainoa tie, jota kulkea kehdosta hautaansa saakka. Tämä näkemys kulminoitui kahteen seikkaan, jotka minulle tuotiin selkeästi esille. Ensiksikin, menneisyyteni on nähtävästi hämmentävä, koskapa en ole heti lukion jälkeen hypännyt IT-alalle, vaan etsinyt omaa tietäni hieman kauemmin kuin kenties monet muut kanssaihmiseni. Kuten haistattelija minulle asian totesikin; "Sinulla ei ole nähtävissä selkeää suuntaa." Noh, mielestäni olen kuitenkin viimeiset viisi vuotta työskennellyt sangen uutterasti sen eteen, että minulla paikka tällä alalla olisikin. Toisaalta, kyseinen tohvelieläin myöskin kertoi minulle, ettei asenteeni ollut hänen mielestään "oikea". Mielestäni on aivan sama, mikä minun työnkuvani tulee olemaan. En halua lähteä vetämään tiukkaa linjaa välille järjestelmä-/ohjelmointityö, koskapa mielestäni pystyn hallitsemaan enemmänkin asioita kuin pelkästään keinotekoisen tiukasti rajatun segmentin tältä alalta. Valitettavasti asia ei tuntunut menevän perille. Mikä ihme oikein näitä ihmisiä vaivaa, pitääkö asiat aina rajata hyvin tiukasti, ja estää täten oma henkilökohtainen kehittymisensä muillakin osa-alueilla? Olen kiinnostunut niin ohjelmointi- kuin järjestelmäpuolenkin tehtävistä. Yksinkertaista, vitun läskiaivot.
Olen tullutkin siihen tulokseen, etten ole ottamassa kyseistä työpaikkaa vastaan, vaikka moista minulle huomenna tarjottaisiinkin. Viikon ajan olen asiaa pohdiskellut ja yhä varmemmalta vaikuttaa siirtymiseni vuoden 2008 alusta lähtien yksityiseksi elinkeinonharjoittajaksi eli yrittäjäksi. Ainakaan silloin minua eivät sido toisten määrittelemät turhat ehdot, vaan voin aina itse päättää tekemisistäni ja toimialastani. Mielestäni haistattelijan kaltaiset runkkarit eivät tajua elämässä olevan jotain muutakin kuin vain yhden suunnan, itseäni ainakin on aina kiehtonut IT-alan monipuolisuus, myöskin mitä haasteisiin ja oppimiseen tulee. Eniten minua kai kirveltänee hänen vaatimuksensa, jonka mukaan minun pitäisi vielä opiskella lisää alalta, mikäli kyseistä työpaikkaa hamuaisin, aivan kuin jossain tietoteknisessä insinöörikoulutuksessa oppisi mukamas koodaamaan. Ainakin hyvä ystäväni, Thomas, on osoittanut tämän harhaluulon vääräksi. Töissä oppii, oikea tarve on kuitenkin aina oikea tarve, oikean deadlinen ollessa oikea deadline. Repikää siitä, saatanan svedupellet.
Tiistaina käväisinkin sitten Gayhavalla. Olin ilmeisesti harjoittanut tehotonta kommunikointia, käydessäni tapaamassa Nordea-pankin toimihenkilöä, syyskuun puolivälissä. Väärinymmärryksen seurauksena, jouduin käväisemään makselemassa opintolainojeni korot erikseen - samalla tosin tuli hoidettua tämänkin kuukauden maksut. Siltä reissulta ei ole pahaa sanottavaa.
Loppuviikko on mennyt sitä samaa rataa kuin aina ennenkin. Keskiviikkona taisin pyrähtää pikaisesti oikeusavulla ja paikallisessa työvoimatoimielimessä. Eipä mennyt Helsingin reissu läpi jälkimmäiselle, olisi pitänyt hakea avustusta työnhakumatkaani varten jo ennen matkustamista. Viikonloppu on ollut jälleen kovin sumuinen ja hämärä, ainakin henkisesti, mutta tänään olen viihdyttänyt itseäni esim. John Woon elokuvilla. Hämmentävää sinänsä, miten paljon sianverta voikaan yhden elokuvan aikana kuvaruudulla lennellä. Eipä silti, väkivalta on aina mukavaa viihdettä. Ainakin silloin, kun siitä ei tarvitse lueskella iltapäivälehtien nettisivuilta.
Firma, johon ruhoni tungin, sijaitsi Vaasan yliopiston ruotsinkielisen "osaston" (hullujahan ne ovat, osastolle joutavatkin) yläkerroksessa. Löydettyäni viimein tieni kyseiseen paikkaan, oli järkytykseni suuri, huomatessani toimitilojen pitävän sisällään kaikki klassisen kauhuelokuvan ainekset. Proletaarit istuivat palleillaan kuin zombiet, puhumatta toisilleen, ainoastaan näppäimistöjen hiljainen nakse kaikui valkoisista seinistä. Ei soinut humppa, ei kuulunut lasten nauru. Esittelin siinä sitten itseni ja minut ohjattiin, kovasti erään NHL-maalivahdin kloonilta muistuttavan svedupellen toimesta, lopulta istumaan omituisenväriselle ja -näköiselle design-sohvalle, jonka suunnittelija oli ollut selkeästi enemmän aineissa kuin minä ikinä. Seuranani oli pari epäinhimillisesti muotoiltua nojatuolia, sekä hedelmäkori, jonka sisältö paljastui parin haukkaisun jälkeen kovin muoviseksi. Maku ei tosin ollut lainkaan ikävä. Haistattelijakin saapui piakkoin palaveristaan, jonka jälkeen päästiin itse asiaan.
Valitettavasti asiaa oli kovin vähän. Minusta on aina hämmentävää, miten pahasti ameebantasoisia ihmisistä tulee, kun he joko joutuvat tai pääsevät asemaan, jossa uusia innovaatioita ei enää tarvita, vaan kaikki tarpeellinen on jo heidän puolestaan keksitty. Yleinen näköalattomuus heijastui tämänkin yksilön mielipiteistä, ilmeisesti ihmisen pitäisi valita vain yksi ja ainoa tie, jota kulkea kehdosta hautaansa saakka. Tämä näkemys kulminoitui kahteen seikkaan, jotka minulle tuotiin selkeästi esille. Ensiksikin, menneisyyteni on nähtävästi hämmentävä, koskapa en ole heti lukion jälkeen hypännyt IT-alalle, vaan etsinyt omaa tietäni hieman kauemmin kuin kenties monet muut kanssaihmiseni. Kuten haistattelija minulle asian totesikin; "Sinulla ei ole nähtävissä selkeää suuntaa." Noh, mielestäni olen kuitenkin viimeiset viisi vuotta työskennellyt sangen uutterasti sen eteen, että minulla paikka tällä alalla olisikin. Toisaalta, kyseinen tohvelieläin myöskin kertoi minulle, ettei asenteeni ollut hänen mielestään "oikea". Mielestäni on aivan sama, mikä minun työnkuvani tulee olemaan. En halua lähteä vetämään tiukkaa linjaa välille järjestelmä-/ohjelmointityö, koskapa mielestäni pystyn hallitsemaan enemmänkin asioita kuin pelkästään keinotekoisen tiukasti rajatun segmentin tältä alalta. Valitettavasti asia ei tuntunut menevän perille. Mikä ihme oikein näitä ihmisiä vaivaa, pitääkö asiat aina rajata hyvin tiukasti, ja estää täten oma henkilökohtainen kehittymisensä muillakin osa-alueilla? Olen kiinnostunut niin ohjelmointi- kuin järjestelmäpuolenkin tehtävistä. Yksinkertaista, vitun läskiaivot.
Olen tullutkin siihen tulokseen, etten ole ottamassa kyseistä työpaikkaa vastaan, vaikka moista minulle huomenna tarjottaisiinkin. Viikon ajan olen asiaa pohdiskellut ja yhä varmemmalta vaikuttaa siirtymiseni vuoden 2008 alusta lähtien yksityiseksi elinkeinonharjoittajaksi eli yrittäjäksi. Ainakaan silloin minua eivät sido toisten määrittelemät turhat ehdot, vaan voin aina itse päättää tekemisistäni ja toimialastani. Mielestäni haistattelijan kaltaiset runkkarit eivät tajua elämässä olevan jotain muutakin kuin vain yhden suunnan, itseäni ainakin on aina kiehtonut IT-alan monipuolisuus, myöskin mitä haasteisiin ja oppimiseen tulee. Eniten minua kai kirveltänee hänen vaatimuksensa, jonka mukaan minun pitäisi vielä opiskella lisää alalta, mikäli kyseistä työpaikkaa hamuaisin, aivan kuin jossain tietoteknisessä insinöörikoulutuksessa oppisi mukamas koodaamaan. Ainakin hyvä ystäväni, Thomas, on osoittanut tämän harhaluulon vääräksi. Töissä oppii, oikea tarve on kuitenkin aina oikea tarve, oikean deadlinen ollessa oikea deadline. Repikää siitä, saatanan svedupellet.
Tiistaina käväisinkin sitten Gayhavalla. Olin ilmeisesti harjoittanut tehotonta kommunikointia, käydessäni tapaamassa Nordea-pankin toimihenkilöä, syyskuun puolivälissä. Väärinymmärryksen seurauksena, jouduin käväisemään makselemassa opintolainojeni korot erikseen - samalla tosin tuli hoidettua tämänkin kuukauden maksut. Siltä reissulta ei ole pahaa sanottavaa.
Loppuviikko on mennyt sitä samaa rataa kuin aina ennenkin. Keskiviikkona taisin pyrähtää pikaisesti oikeusavulla ja paikallisessa työvoimatoimielimessä. Eipä mennyt Helsingin reissu läpi jälkimmäiselle, olisi pitänyt hakea avustusta työnhakumatkaani varten jo ennen matkustamista. Viikonloppu on ollut jälleen kovin sumuinen ja hämärä, ainakin henkisesti, mutta tänään olen viihdyttänyt itseäni esim. John Woon elokuvilla. Hämmentävää sinänsä, miten paljon sianverta voikaan yhden elokuvan aikana kuvaruudulla lennellä. Eipä silti, väkivalta on aina mukavaa viihdettä. Ainakin silloin, kun siitä ei tarvitse lueskella iltapäivälehtien nettisivuilta.
keskiviikko 3. lokakuuta 2007
Lobotoimiani epäonnistui.
Ilmeisesti lobotomiani oli sittenkin epäonnistunut. Käväistyäni nimittäin juuri KELA:n sähköisessä asiakaspalvelussa katselemassa tietojani, huomasin olevani täynnä pyhää vihaa ja tukevaa raivoa. Voisin vaikkapa uhrata KELA:n tädit itse Aurinkojumalalle. Ainakin minulla olisi keittiöni pöytälaatikossa käyttämättömiä keittiöveitsiä. Siinä tulisi vallan hyvälle tuulelle, kun maksat ja pernat lentelisivät veriselle lattialle, kunnon kirkunan säestäminä.
Ei siinä mitään, että minulle on näemmä annettu viikon karenssi. En tiedä perusteluja moiselle, mutta hyväksyn sen täydellisesti. Sen sijaan se byrokraatinperkele, jonka mielestä on perusteltua maksaa minulle pelkästään ensimmäisiltä kahdelta viikolta, tulee huomenna kokemaan kauhunhetkiä kanssani. Ensimmäisiltä kahdelta viikolta?! Minkä helvetin takia minä sitten vein alkuperäisen lappuni 12. syyskuuta? Minkä helvetin takia minua sitten pyydettiin, viime perjantaisen käyntini yhteydessä, täyttämään lisää päiviä uuteen hakukaavakkeeseen? Ovatko ne perkeleen apinat niin sokeita absoluuttisille päivämäärille, ja toimittamilleni lapuille, että on aivan pakko mennä jonkin "virallisen kaavan mukaan" tässäkin vitun asiassa?!
Eipä silti, saan minä vuokrani maksettua perjantaina. Minulla on vain siihen asti kaksi euroa käyttövaraa, jonka jälkeen tilini on nollilla. Kiitos vain tästäkin, KELA. Tuonelassa tavataan, virnistelen mielipuolisesti ajatukselle jo nyt, teroitellen veitsisarjaani.
Ei siinä mitään, että minulle on näemmä annettu viikon karenssi. En tiedä perusteluja moiselle, mutta hyväksyn sen täydellisesti. Sen sijaan se byrokraatinperkele, jonka mielestä on perusteltua maksaa minulle pelkästään ensimmäisiltä kahdelta viikolta, tulee huomenna kokemaan kauhunhetkiä kanssani. Ensimmäisiltä kahdelta viikolta?! Minkä helvetin takia minä sitten vein alkuperäisen lappuni 12. syyskuuta? Minkä helvetin takia minua sitten pyydettiin, viime perjantaisen käyntini yhteydessä, täyttämään lisää päiviä uuteen hakukaavakkeeseen? Ovatko ne perkeleen apinat niin sokeita absoluuttisille päivämäärille, ja toimittamilleni lapuille, että on aivan pakko mennä jonkin "virallisen kaavan mukaan" tässäkin vitun asiassa?!
Eipä silti, saan minä vuokrani maksettua perjantaina. Minulla on vain siihen asti kaksi euroa käyttövaraa, jonka jälkeen tilini on nollilla. Kiitos vain tästäkin, KELA. Tuonelassa tavataan, virnistelen mielipuolisesti ajatukselle jo nyt, teroitellen veitsisarjaani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)