Määrittelemisen suunnaton vaikeus.

Olenpa sitten Helsingissä, kiitos minulle saapuneen uhkauksen, jonka mukaisesti minulle oltaisiin mahdollisesti tarjoamassa työpaikkaakin kyseisestä kaupungista. Koskapa Vaasan reissuni eivät ole tuottaneet, annetuista lupauksista huolimatta, yhteydenottoja, en suhtautune välttämättä kovinkaan optimistisesti tähänkään reissuun. Suhtautumiseeni tosin saattaa vaikuttaa se, ettei minulla ole kovinkaan miellyttävä olo tällä hetkellä.

Onhan minulla toki ollut mukaviakin hetkiä tälläkin reissulla, etenkin sunnuntai-iltainen Pro Evolution Soccer 6-turnaus on jättänyt yhtä järkyttävän jäljen niin peukalooni kuin sieluunikin, mutta olihan moinen ihan perkeleen kivaa, onneksi kavereiden firmalla on miellyttävä sohva ja helvetin iso LCD-näyttö. Eipä silti, viimeiseksihän minä toki sijoituin, mutta onneksi sain sentään yhden ansaitun tasapelin. Ilmeisesti pitäisi opetella enemmän noita konsolimaailman ihmeitä, mutta valitettavasti nykyinen taloudellinen tilanteeni ei paljonkaan mahdollista moisia harrasteita. Toisaalta, olen harkinnut oman "Ana"-pehmolelun ompelemistakin. Toivottavasti moisen voisi täyttää muoviräjähteillä.

Olen ajautunut syviin filosofisiin mietteisiin viimeisten parin tunnin aikana. Syynä lienee ollut se kuuluisa psykologinen tekijä, jonka johdosta oloni ei ole kovinkaan hyvä. Ei, se ei johdu siitä tosiasiasta, että olen juonut kymmenen olutta illan aikana, vaan hetkestä, jolloin tajusin tulleeni jälleen kerran tekemisiin menneisyyteni kanssa. Moiselle kun ei voi mitään, enkä ole lainkaan ylpeä useammastakaan asiasta tai hetkestä, mutta toisaalta olen, kuluneiden muutaman päivän aikana, pyrkinyt olemaan oma aikuinen, tylsähkö itseni. Ystäväpariskuntani pahemman puoliskon lausahdus aiheutti minulle kuitenkin synkähkön masentuneisuuden, jota en ole sinänsä heiltä peitellytkään, mutta onneksi he eivät ole myöskään asiaa huomannut - nähtävästi aikuinen, tylsähkö itseni on juurikin niin kaamea kuin tämänhetkinen oloni on. Eikä olossani sinänsä mitään, olen koko elämäni ajan jo tottunut olemaan masentunut, ja tällöin aina peittämäänkin asiaa hyvin, mutta mielestäni yksilön määritteleminen pelkästään sen kautta, mitä aiemmin on tapahtunut, ei välttämättä aina kuvaa tämän kulloistakin tilaa. Yritin olla tänään jopa kiltti ja huomaavainenkin, ostaen työssäkäyvälle nuorelleparillemme hampurilaisateriat - halvimmat moiset, tokikin - mutta tämäniltainen, hyvä nousuhumala muuttui kuitenkin ensin huonoksi nousuhumalaksi, ja nyttemmin odottelen mahdollisimman harmaata laskutilaa. Hämmentävää, kuinka jokin viaton huomautus voikaan pilata ihmisen olotilan näin totaalisesti.

Toisaalta, samalla tulemmekin siihen tärkeämpään kysymykseen. Miten itse määrittelen muut ihmiset? Olenko niinkin reilu ja anteeksiantavainen, että minulla olisi mitään oikeutta tuntea oloani huonoksi juuri nyt? Samalla tavoinhan minä itsekin toimin, arvioin ystäviäni ja läheisiäni useinkin menneisyytemme kautta, yrittäen kuitenkin samalla huomioida myöskin jokaisen nykytilanteen. Ihmisten persoonallisuudet muuttuvat vääjäämättä, eivät toki yleensä kovinkaan paljon, mutta muuttuvat kuitenkin. Mitä esimerkiksi ajattelen Sylvester Stallonesta? Onko hän minulle ainoastaan Rocky Balboa ja John Rambo, ilman ajatustakaan siitä tuskasta, joka hänelle on täytynyt aiheutua entisestä avioliitostaan tanskalaisen lipputangon kanssa? Hän on ollut aina minulle läheinen ystävä, vaikka emme ole koskaan oikeasti tavanneetkaan taikka muutenkaan kommunikoineet. Sellainen lyhyt jenkkipaska kun on, saatana. Ei, kyllä minä olen ihan yhtä ajattelematon kuin muutkin. Hyvä vain, että moinen tuli selväksi tässä ja nyt, nimittäin ajattelin seuraavaksi tuhota Garyn ja Jennyn ruokavarannosta muutaman voileivän. Eiköhän tämäkin tilanne saatane moisella selvitetyksi.

Semper Fi!!!