Helsingin reissuni oli sinänsä ihan miellyttävä, enkä kokenut kovinkaan montaa epämiellyttävää kokemusta, ellei sellaiseksi lasketa hetkeä, jolloin tajusin tehneeni Manboy-yhteen laulusolistiin, Karoon, lähtemättömän vaikutuksen. Olin ilmeisesti ollut jokseenkin ikävällä tuulella baarissa, johon olimme yhteisen ystävämme, Simonin, kanssa rantautuneet. Hetkihän tokikin tuli vasta jokunen minuutti heräämiseni jälkeen, krapulassa tietenkin. Yhtäkaikki, Karo, mikäli joskus luet blogiani, olen pahoillani, vaikka olet edelleenkin ihan helvetin omituisen näköinen pikkuhyypiö.
Eipä silti, viime yöni meni jälleen murehtiessa, niin entisen firmani kuin itsenikin tilannetta, rahahuolet painavat päälle raivoisasti. Onneksi KELA:ssa käyntini oli siinä määrin antoisa, että paikallinen neiti pikkuführer myönsi unohtaneensa hakemukseni odottelemaan, käydessään vessassa runkkailemassa. Onneksi mokomaan ei ollut mennytkään kuin vasta kaksi ja puoli viikkoa. Onhan se hienoa, että edes joku on valmis myöntämään inhimillisyytensä, vaikka en itse moiseen erheeseen koskaan syyllistyisikään. Siltikin, mokoma toiminta saattaisi ahdistaa, ja kenties jopa aiheuttaa epäluuloa KELA:n toimintaa kohtaan.
Vaan, koskapa koneeni saattaa heittää itsensä virrattomaksi koska tahansa, päätän tämän merkintäni tähän. Tylsää, tiedän, mutta toisaalta oikeudenmukaistakin - en minä lukijoistani kuitenkaan koskaan välitä, kunhan vain pelleilen kustannuksellanne.
Uskokoon, kuka vain haluaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti