Satunnaista lätinää.

Helsingin reissuni oli sinänsä ihan miellyttävä, enkä kokenut kovinkaan montaa epämiellyttävää kokemusta, ellei sellaiseksi lasketa hetkeä, jolloin tajusin tehneeni Manboy-yhteen laulusolistiin, Karoon, lähtemättömän vaikutuksen. Olin ilmeisesti ollut jokseenkin ikävällä tuulella baarissa, johon olimme yhteisen ystävämme, Simonin, kanssa rantautuneet. Hetkihän tokikin tuli vasta jokunen minuutti heräämiseni jälkeen, krapulassa tietenkin. Yhtäkaikki, Karo, mikäli joskus luet blogiani, olen pahoillani, vaikka olet edelleenkin ihan helvetin omituisen näköinen pikkuhyypiö.

Eipä silti, viime yöni meni jälleen murehtiessa, niin entisen firmani kuin itsenikin tilannetta, rahahuolet painavat päälle raivoisasti. Onneksi KELA:ssa käyntini oli siinä määrin antoisa, että paikallinen neiti pikkuführer myönsi unohtaneensa hakemukseni odottelemaan, käydessään vessassa runkkailemassa. Onneksi mokomaan ei ollut mennytkään kuin vasta kaksi ja puoli viikkoa. Onhan se hienoa, että edes joku on valmis myöntämään inhimillisyytensä, vaikka en itse moiseen erheeseen koskaan syyllistyisikään. Siltikin, mokoma toiminta saattaisi ahdistaa, ja kenties jopa aiheuttaa epäluuloa KELA:n toimintaa kohtaan.

Vaan, koskapa koneeni saattaa heittää itsensä virrattomaksi koska tahansa, päätän tämän merkintäni tähän. Tylsää, tiedän, mutta toisaalta oikeudenmukaistakin - en minä lukijoistani kuitenkaan koskaan välitä, kunhan vain pelleilen kustannuksellanne.

Uskokoon, kuka vain haluaa.

Helsinki City Boy

Päädyin sitten harharetkeilemään pääkaupunkimme keskustaan. Kavereillani on ollut jokin ihme hinku päästä tänne asumaan. Koskapa mokomat olivat minusta mukamas huolissaan, ihan kuin minusta joku joskus oikeasti välittäisikin, niin tännehän sitä piti itsensä raahata. Saatana, hulluja täynnä koko kaupunki, kuten muistelinkin. Toisaalta, mitäpä minun kavereistani nyt muutenkaan voisi epäillä.

Toisten parisuhdehelvetti on vain toisten helvetti. Tämän minä olen jälleen kerran huomannut, etenkin ruokapöydässä. Jos nainen sattuu kysymään jotain, ihan miten viattomalta kysymys saattaisi sinänsä vaikuttaakin, on kyseessä aina ansa. Vastaatpa mitä tahansa, niin siitä tulee hänelle aina hyvä syy ukkonsa haukkumiseen. Toisaalta, minä olen sentään ollut kiltti poika, enkä ole edes pissannut kenenkään sänkyyn tai sohvaan. En edes kaverini Tommyn, jonka kanssa vietin mielenkiintoisen iltapuhteen aina aamuseitsemään asti. Onneksi se perkeleen Arch Linux suostui asentumaan siihen HP:n läppäriin, vaikka koville ottikin.

Joitakin huomioita olen toki ehtinyt tekemään reissullani. Nähtävästi kaikki Helsingin hissit on valmistettu joskus 1930-luvulla, painorajoituksen ollessa aina tasan 240 kilogrammaa. Eipähän muuten, mutta hissin natina ja tutina saavat polvet kovin hyytelöiseksi, etenkin kun hissiin on ahtautunut kolme miestä, joiden keskipaino on reippaasti yli sata kiloa. Mainittakoon myöskin, että muinaiset egyptiläiset olivat oikeassa. Kissat ovat, saatana, itse pahalaisen ruumiillistuma. Luulisi evoluution sentään saaneen aikaan kissanpaskaa, joka haisee ruotsalaisen missin sukupuolielimille, mutta eihän niin hyvin ole tietenkään voinut käydä. Eipä silti, en ole päässyt haistelemaan yhdenkään ruotsalaisen missin sukupuolielimiä, joten kenties ne sitten haisevatkin kissanpaskalle. En tiedä. Ehkäpä minä tyydyn vain naulaamaan sieraimeni umpeen.

Aloitetaanpas tämä kappale arvoituksella. Mitä yhteistä on Helsingillä, Kauhavalla, ja Sotkamolla? Maantieteellinen sijainti ei ainakaan liene yhdistävä tekijä. Sen sijaan eilen illalla tuli kyllä huomattua sekin tosiasia, ettei Helsingissäkään pysty olemaan pelkkä anonyymi juoppo. Baarissa kun tupsahti pöytäseurueeseen mieshenkilö, joka tunsi minut, mutta jonka henkilöllisyydestä minulla itselläni ei ollut mitään hajua. Oli kuulemma ollut samalla luokalla kuin eräs, nimeltämainitsematon, Elisan asiakaspalvelija. Ei saatana, pitänee lähteä seuraavaksi Kuubaan parille huurteiselle. Sielläkin tosin varmaan tulisi heti ensimmäinen vastaantulija huutamaan sukunimeäni ja pokkuroimaan likaisia varpaitani, samalla kun yrittäisi lankata silmälasini, ja hinkata muniini hieman magnesiumia.

Ei saatana. Pakko hilata itsensä tästä johonkin muualle.

Fiji, Suomi, Franska...

Koskapa blogimerkintäni ovat päiväytyneet jokseenkin omalaatuisella tavalla, päätin tarkistaa profiilini asetukset. En sitten ollut koskaan määritellyt asuvani Suomessa, millä lienee ollut oma vaikutuksensa asiaan. Onneksi Bloggerin tarjoama lista maista, aakkosjärjestyksessä, olikin sitten jokseenkin hämmentävä, kuten merkintäni otsikosta voinette päätelläkin.

Seuraavaksi aion ulvahdella epäinhimillisesti.

Pig Brother, rakastettuni

Unirytmini on vaihteeksi varsin pahasti sekaisin, mutta ei se mitään. Tarkistettuani pikaisesti IRC-keskustelujen sisällön eilisillan osalta, huomasin kanavamme naispuolisten otusten keskustelleen Big Brotherista, mitä ei tokikaan sinänsä voi pitää järin yllättävänä. Yllättävää sen sijaan oli, että kipaisin katsomassa Ilta-Sanomien blogia, jota pitää nimimerkki "Kyttääjä", kyseiseen viihdeohjelmaan liittyen. Kommenttihan sinne oli jätettävä, olenhan edelleenkin sangen vittumainen mies.

Seuraavassa pari lainausta alkuperäisestä blogitekstistä:

"Päiväkirjahuoneessa istunut Timo totesi tyynesti, että jos Sadusta pitää antaa arvosana ykkösen ja kympin väliltä, niin se olis varmaan seiska. SEISKA! Timo saakin sitten lähteä seuraavaksi talosta."

"Mitä se ylipäätään kertoo Timosta, jos hän kertoo treffailevansa seiskan arvoista naista? Eikö hän usko saavansa parempaa vai kelpaako hänelle hetkellisesti kuka tahansa? Jos hän tietää jo valmiiksi, että joku parempi odottaa häntä jossakin, miksi hän ylipäätään näkee kaiken tämän vaivan? Miksi hän haluaa tuottaa toiselle vääjäämättömän pettymyksen? Miten hän voi leikkiä toisen tunteilla noin kylmästi ja vielä kertoa sen avoimesti muille?"

Vastaukseni, joka ainakin toistaiseksi (kellon ollessa puoli neljä torstaiaamuna) on luokiteltu Ilta-Sanomien ennakkoarvioinnissa olevaksi:

'Minkä ihmeen takia aikuiset ihmiset, jotka tiesivät jo ennalta kyseessä olevan pelkkä viihdeohjelma, täysin keinotekoisessa ympäristössä, olettaisivatkaan muutamassa päivässä löytävänsä "sen aidon rakkauden"? Eiköhän tässä ole kysymys ennemminkin arvostelukyvyn puutteesta Sadun puolelta, kun ryhtyi rakentelemaan elämää suurempaa romantiikkaa suhteesta, joka ei alunperinkään perustunut tosielämään, vaan keinotekoisiin olosuhteisiin. Eihän keinotekoisissa olosuhteissa ole mahdollista luodakaan mitään aitoa romantiikkaa.

Ihminen on seksuaalinen olento, eikä minusta Timon käytöksessä ole mitään ihmeellistä. Myönnän toki, että arvosanan antaminen Sadulle osoitti Timolta epäkypsyyttä ja tilannetajun puuttumista, mutta mikäli joku tosissaan kuvitteli tällaisen "BB-parin" jatkavan "seurustelemistaan" kauankin, lienee syytä tarkistaa oman pääkopan sisältö. Viihdeohjelman puitteissa jäädään väkisinkin pelkän makkaranpiilotuksen asteelle.

Mikäli oikeasti katsoisinkin kyseistä ohjelmaa, niin kyllähän minä mielelläni näkisin Timon jatkavan kilpailuaan. Pelkkää mainosrahoitteista viihdettähän Big Brother on. Ottakaa ohjelma siis sellaisena, älkääkä eksykö samanlaiseen fundamentalismiin kuin tämä hassu "Kyttääjä" on selkeästi tehnyt, vaikka hänenkin roolinsa viihdetoimittajana toki ymmärrän. Enhän minäkään olisi jättänyt kommenttiani tänne, ellei tätä blogia käytössäni olisi. Tosin, kommenttini taitaa päätyä myöskin omaani.

Hyvää yön jatkoa, höpönassut.'

Näin, luultavasti saan tästäkin turpaani, mutta onneksi siihen on jo totuttu.

Uusi venäläinen ruletti

Käväisinpä sitten tänään virastokierrokseni, joskin pankkiin asti en sitten päässytkään - Volvoni kun oli vaihteeksi heittäytynyt sangen virrattomaksi, vaikka keskuslukitukselle asti virtaa vielä riittikin. Palailtuani takaisin kämppäni surkeisiin nurkkiin, huomasin Iltalehden verkkoversiosta seuraavanlaisen uutisen: 'Venäjä väittää rakentaneensa "kaikkien pommien isän", jonka teho ja voima on verrattavissa ydinaseeseen.' No, mutta tämähän on hienoa! Maailmassa ei ole koskaan riittävästi uusia aseita, joilla voi räjäyttää naapurin vanhan pariskunnan palasiksi, mikäli lumityöt jäävät epähuomiossa heiltä tekemättä. Ydinaseissa onkin toki ilmennyt lieviä ongelmia, mitä lähiympäristön säteilyarvoihin tulee, lähiympäristön määrittyessä tuulen suunnan ja voimakkuuden perusteella. Niinpä onkin todella hienoa havaita venäläisten löytäneen ekologisen tien ympäristön hillittömään tuhoamiseen.

Epäterävästä olotilastani huolimatta, kiinnitin huomioni seuraavaan katkelmaan:

"- Testitulokset ovat osoittaneet, että uuden ilmavoimien käyttöön tarkoitetun aseen teho ja voima on verrattavissa ydinaseeseen, mutta päinvastoin kuin ydinpommi se ei vahingoita ympäristöä, Venäjän pääesikunnan varakomentaja Aleksandr Rukshin sanoi ORT-tv-kanavalle."

Ei vahingoita ympäristöä? Mitä helvetin järkeä on pommissa, joka ei vahingoita ympäristöä lainkaan? Kyllä sen nyt täytyy sentään edes jotain vahinkoa ympäristölle tehdä, vaikka ydin ei halkeaisikaan. Etenkin, kun juttuun on kuitenkin liitetty kuvamateriaalia, jossa näkyy ihan kohtuullinen räjähdys, pommin vaikutuksesta. Jos ei tuollaisella pommilla lähde tukka päästä ja kuulokynnys alene, niin ovatpa kyllä laittaneet taaskin rahaa ihan hukkaan kehitystyössään.

Mutta, ainakin venäläiset yrittävät, mistä heille iso kiitos. Tämä vanha versio venäläisestä ruletista, puoliautomaattiaseella, onkin jo muodostunut varsin tylsäksi.

Perkele

Edellinen merkintäni päiväytyi, vaihteeksi, väärälle päivälle. Ilmeisesti Blogger ei sitten pidä minusta. Ei se mitään, tunne on onneksi molemminpuolinen.

SOS-lentoyhtiöt

Enhän minä mitään unta saanut, mutta onneksi tänään on muutenkin vittumainen päivä, niin virastokierroksineen kuin 80:n kilometrin mittaisine pankkireissuineenkin, joten sikäli nukkuminen olisikin kai ihan turha tapa valmistautua päivään. Kun kerran ruhoni koneen ääreen jälleen tungin, niin päätin käväistä katsomassa tuoreimmat uutisotsikot ampparit.com:sta. Ällistyksekseni, huomasin SAS-lentoyhtiön koneella ilmenneen yöllä täysin vastaavanlaisen vian, siitä johtuneen vaaratilanteen ohella, kuin viime sunnuntainakin. Laskutelineiden huolto on ilmeisesti unohtunut, mitä voinee pitää sangen älyttömänä seikkana, etenkin kun laskutelineitä, valitettavasti, jopa tarvittaisiin turvalliseen laskeutumiseen. Lisäksi, kyseessä oli vieläpä täysin sama konetyyppi kuin sunnuntainkin vaaratilanteessa eli De Havilland DHC-8 ("Dash 8"), jonka 400-versiota näyttäisi SAS:n kalustossa olevan 24 kappaletta, Wikipedian mukaan.

Lentoyhtiöt ovat siitä hämmentäviä otuksia, että samalla alalla kilpailee yhtiöitä, joilla on keskenään täysin erilaiset liiketoimintamallit, mutta esimerkiksi monilla ns. halpalentoyhtiöillä, kuten Ryan Air:lla, on kuitenkin käytössään täysin uutta kalustoa, eikä edes siitä pienimmästä päästä. Todennäköisyys kuolla lento-onnettomuudessa on erittäin pieni, esimerkiksi verrattuna tieliikenteessä päivittäin kuolevien määrään. Siitäkin huolimatta, kaksi vakavaa vaaratilannetta SAS:n koneille näinkin lyhyen ajan sisällä nostaa väkisinkin mieleeni joitakin kysymyksiä. Ovatko yhtiön huoltopalvelut ulkoistettuina simpansseille? Säästetäänkö yhtiössä väärissä asioissa, kuten turvallisuudessa? SAS:n maineelle, joka on muutenkin ollut kovin alamaissa viime aikoina, tällaiset tapahtumat eivät liene ainakaan sitä kohentavia.

Mainittakoon muuten, että ehdottomasti parhaan laskeutumisen, jota olen itse ollut kokemassa, suoritti Finnairin naispuolinen lentokapteeni Helsinki-Vantaalle. Pahin taas lienee ollut American Airlinesin Boeing 777-koneen tutiseva tipahtaminen, joka oli hieman kuin tiiliskiveä oltaisiin nakattu Dallas-Fort Worthin lentokentälle.

Ituhippejä ihmetellen

Kiinnitin huomioni Iltalehden verkkosivuilla olleeseen, syyskuun kuudennelle päivälle päivättyyn, uutiseen. Seuraavassa lainattu kappale alkuperäisestä jutusta:

"Simo Ruottinen ja Mari Kosonen kieltäytyvät kaikista eläinperäisistä ruoka-aineista, sillä he ovat vegaaneja. Myös heidän poikansa, 1,5-vuotias Jimi Ruottinen, noudattaa vanhempiensa tahdosta kasvisruokavaliota."

Jee, nämä pirun ituhipit haluavat sitten leikkiä poikansa terveydellä. Hienoa toki moinen, mutta miksi? Pariskunnan pahempi puolisko määrittelee tilanteen näin:

"- En voi hyväksyä eläinten hyväksikäyttöä, jota tehomaatalous toteuttaa. Eläinperäisten tuotteiden boikotointi on myös yhteiskunnallinen ja poliittinen kannanotto. Käytämme luomutuotteita ja Reilun kaupan kahvia. Kun eettisiä tai ympäristön kannalta hyviä valintoja on näin helppo tehdä, miksi jättäisimme ne tekemättä? Mari pohtii."

Tehomaatalous? Mikä helvetin tehomaatalous? Ainakin vanhin veljeni, joka on maataloustuottajana perheemme sukutilalla, on pikemminkin osoitus maatalouden tehottomuudesta - onhan kuitenkin hengissäpysyminen, alle kymmenen kantturan maitotilalla, nykyisin hyvinkin vaikeaa. Sitten siitä vielä rangaistaan sillä, että jotkut helvetin ituhipit kieltäytyvät tunkemasta maitoa kitusiinsa, ottaen ennemmin tarvitsemansa kalsiumin pillereinä. Pillerien tekemisessä kuluu, muuten, suhteellisen paljon erilaisia luonnonvaroja, eivätkä ne pilleripurkkien muoviyhdisteetkään hajoa luonnossa järin pikaisesti.

Lisäksi, jokin "Reilu kauppa" on täysin järjetön järjestelmä, sillä siinä sidotaan ihmisiä toimimaan, aina ja iänkaikkisesti, juurikin tuotantoketjun alkupäässä ja toisaalta jotkut tuottajat pääsevät mukaan, toisten jäädessä ihmettelemään naapuriensa hyvää tuuria, kaivellen sitä viimeistä haulikonpatruunaansa takataskustaan, läksiäisiksi. Toki, kysyntä vaikuttaa suoraan järjestelmään pääsevien ihmisten lukumäärään, mutta koskapa minkäänlaista todellista valvontakeinoa ei ole olemassa, kahvia saattavat edelleenkin poimia viisivuotiaat kakarat tikkarin toivossa.

Lisäksi, seuraavasta lainauksesta tuleekin mieleeni jälleen jotain mielenkiintoista:

"Virallisissa suosituksissa ruokavalioon kuuluu myös maitotuotteita. Me jatkamme Jimin imettämistä edelleen, Simo sanoo."

Siis "me jatkamme"? Osallistuvatko vegelaariperkeleet lastensa imettämiseen, sukupuolesta riippumatta? Ei helvetti. Onhan tieteellisissä tutkimuksissa toki todistettukin, että mieheltäkin saattaa hätätilassa irrota nänneistä maitoa, mutta näiden hamppupellejen temppuilu alkaa siltikin olemaan jokseenkin hämmentävää.

Ei saatana.

Radio Rock, voihan vittu

Taisin sitten mokata eilen oikein kunnolla. Ei sillä, että mokaamisessa minulle mitään järin uutta ja ihmeellistä olisi, mutta tällä kertaa minua on ryhtynyt ahdistamaan oikein tosissaan. Olen vakuuttunut siitä, että kyseessä on salaliitto minua vastaan, osallisina lienevät ainakin taiwanilaiset emolevyvalmistajat, Radio Rock, ja Oy Sinebrychoff Ab.

Koko eilisen päivän koneeni katkoi virtoja niin saatanasti, mutta saatuani idean hakea Radio Rockiin juontajaksi, koskapa mokomat moista itselleen ovat hamuamassa, päätin niellä kyyneleeni ja puskea vaikka väkisin läpi sen paskanruskean kiven, jota myöskin Internet-pohjaiseksi rekrytointifirmaksi sanotaan. Miksi helvetissä Nelonen, jota tähän saakka olen pitänyt edes jokseenkin älykköfirmana, on mennyt siirtämään koko rekrytointinsa jollekin monster.fi:lle? Yritä siinä sitten, saatana, vääntää hakemusta, CV:tä, ja saatekirjettä kasaan, kun koneesta on virrat pois parin minuutin välein. Siinä alkoi V-käyrä nousemaan sangen jyrkästi, ja flunssantappoon varattu 12-pack tyhjenemään kiivaaseen tahtiin, kun hakemisesta ei tuntunut tulevan mitään.

Niinpä löinkin koneeni atomeiksi. Vetäisin kaikki ns. turhat piuhat pois eli esimerkiksi optista mediaa ei ole tällä hetkellä käytössäni. Käytin virtakaapeleita irti ja vaihdoin muistikampojen paikat, muuttaen samalla niiden järjestyksen. Arvatkaapa auttoiko. Eihän siitä mitään apua ollut, ensimmäisellä uudelleenkäynnistyksellä tosin kesti kymmenen minuuttia, ennen kuin kurkustani kohosi tuskanulvahdus, raavaaseen kirosanaan kiteytyneenä. Olin juuri ehtinyt monster.fi:n kanssa siihen pisteeseen, jossa Radio Rock:n paikkaan olisi saanut haettuakin, kun virrat napsahtivat pois. Join lisää Koffia. Käväisin parvekkeella vetäisemässä, jonkin Väli-Amerikkalaisen valtion vuosisadon verran, tupakkaa kitusiini. Vitutti.

Päätin yrittää vielä kerran. Tempaisin koneeni käyntiin kuin ruotsalaisvalmisteisen moottorisahan, naputtelin hurjan määrän täysin älyvapaata tekstiä, ja vastailin suurinpaan osaan monster.fi:n kysymyksistä "Vitut". Hikikarpalot otsallani, sahasin hakemukseni halki, poikki, ja pinoon. Viimeisen napinpainalluksen jälkeen, nostin käteni huojentuneena pystyyn. Sinne meni, hähähää. Pian tämän jälkeen huomasin, etten saanut millään varmistettua sitä, oliko valmiiksikirjoitettu saatekirjelmäni sittenkään tullut liitetyksi mukaan hakemukseeni. Koskapa koneeni oli, jostain kumman syystä, vieläkin elossa, päätin rikkoa hieman sääntöjä. Niinpä lähetinkin sähköpostia suoraan Sami Tenkaselle, joka vaikuttaisi olevan sangen korkeassa asemassa Nelosen radiopuolella.

Olin jokseenkin huojentunut. Pystyin siis juomaan pari viimeistä pulloa 12-packistani pois rauhassa, etenkin kun flunssaoireet tuntuivat oikeasti jopa moisella toiminnalla helpottaneen. Istuin ja odottelin koneeni tipahtamista virrattomaksi. Ei tapahtunut mitään. Kone jurrasi tasaisen tappavasti, aivan kuin pilkatakseen minua. Kului tunti. Ei edelleenkään tapahtunut mitään. Päätin ryhtyä nukkumaan, olihan kello jo kuitenkin noin puoli kaksi yöllä. Makasin sängyllä, odottaen koneen kuolemista. Kului puoli tuntia. Katsoin kännykästäni ajan kulumista. "Eikö se, saatana, NYT muka suostu kuolemaan?!" huusin itsekseni. Aloin ottamaan asian jo henkilökohtaisena vittuiluna, joten päätin olla nukahtamatta, ennen kuin kone luovuttaisi suosiolla. Laitoin Radio Rock:n soimaan ja ryhdyin tavaamaan kirjaa, jonka juoni oli yksiselitteisyydessäänkin sangen tyydyttävä, ainakin kyseisessä mielentilassa. Aina välillä vilkaisin vihaisena konetta, joka vain puhisi tasaisesti, aivan kuin tyytyväisenä saamastaan huomiosta. Kului tunti, ja toinenkin. Ei mitään muutosta tilanteeseen. Lopulta päätin luovuttaa ja ryhtyä nukkumaan, epäuskoinen ilme kasvoilleni jähmettyneenä.

Hetkeä ennen kuin tajuttomuus olisi nielaissut minut karvaiseen kitaansa, tajusin koneen äänen hiljenneen. Nyrkkiin pusertunut käsi nousi hiljaiseen mielenosoitukseen. Olin sittenkin voittanut, vaikka juontajan paikan olin tempuillani epäilemättä hävinnytkin.

Tätä tekstiä kirjoitettaessa, koneeni on kaatunut yhdeksästi. Onneksi minulla ei ole varaa uuteen emolevyyn, muutenhan elämässä menisikin aivan liian lujaa.

Virta pois

Mikäli blogissani ei näy päivityksiä vähään aikaan, saattaa syynä olla vaikkapa se, että koneeni katkoo virtoja täysin satunnaisesti. Nähtävästi emolevyni on ottanut aikalisän tästä maailmasta. Toisaalta, olen itsekin ollut kaameassa flunssassa jo muutaman päivän ajan, joten sikälikään mitään kovin järkevää minulla ei olisi tässä tilassa ollut kirjoitettavana. Kassellaan syssymmällä. Vituttaahan tämä.

Fanaatikot ja peliväkivalta

Törmäsinpä sitten hassuun uutiseen, kun satuin lueskelemaan peliplaneetta.com:ia. Nähtävästi kotimaiset kukkahattuhihhulimme (Suomen rauhanpuolustajat ry) ovat suunnanneet katseensa kotimaisen peliteollisuuden puolelle, vaatien koko teollisuudenhaaraa luopumaan peliväkivallasta. Erityisesti mieltäni lämmitti projektisihteeri Maria Hukkamäen kommentti: "Kuka sanoo, etteikö joku Max Payne pystyisi menestymään ilman pyssyäkin?" Heillehän piti siis kirjoittaa seuraavanlainen vastine, jonka toimitinkin heille, kotisivuiltaan löytyneellä palautelomakkeella:

"Hyvä Maria Hukkamäki.

Olen 31-vuotias mieshenkilö Seinäjoelta. Haluaisin ottaa kantaa näkemyksiinne peliväkivallasta ja sen välittömistä tai välillisistä vaikutuksista niin lapsiin kuin peliteollisuuteenkin. Keskustelunavaus näissä asioissa on aina hyvä asia, mutta valitettavasti en ole kanssanne samaa mieltä siitä, että minkään ilmaisumuodon - olipa kyseessä sitten elokuvat, kirjallisuus tai tietokonepelit - tulisi lähteä rajoittamaan omaa ilmaisunvapauttaan ja täten syyllistyä Fahrenheit 451:n kaltaiseen sensuuriin. Syynä näkemykseeni on se, etteivät Max Paynen kaltaiset pelit voisi menestyä ilman niihin sisältyvää väkivaltaa, koska kyseessä on kuitenkin tarina aikuisille ja aikuiseen makuun, jota itsekin käsittääkseni edustan. Ilmaisunvapaus on demokratian kannalta ydinkysymys, kuten hra Putin varmasti itärajan toisella puolella hyvin tiedostaakin. Emme varmastikaan halua lähteä samoille linjoille, emmehän?

Mitä peliväkivaltaan ja lasten kehitykseen tulee, on kyseessä mielestäni suuri illuusio - etenkin Yhdysvalloissa. Olen itse kokenut rankan lapsuuden ja ollut koulukiusattu koko peruskouluaikani. Luin jo alle 10-vuotiaana Stephen Kingiä ja pelasin tietokonepelejä, jotka eivät tokikaan tuohon aikaan vielä olleet järin fotorealistisella tasolla väkivallankuvauksissaan. Sen jälkeen olen jatkanut pelaamista aina tähän päivään saakka. En ole väkivaltainen yksilö, vaikka minun ilmeisestikin pitäisi taustani puolesta olla? Nautin kaikesta viihteestä, niin romanttisista komedioista aina väkivaltaisiin thrillereihin ja väkivaltaisiin tietokonepeleihinkin asti. Miksi en siis kulje kadulla potkimassa ihmisiä? Vastaus on hyvin yksinkertainen - todellisuudentajuni ei ole hämärtynyt. Useimmiten ne, joiden mielestä vastaus johonkin käytösmalliin selittyy yksiselitteisesti esimerkiksi väkivaltaisen viihteen kautta, ovat itse todellisuudentajultaan hämärtyneitä. Mielenterveysongelmat ja alkoholinkäyttö ovat, etenkin yhdistelmänä, paljon suurempi vaara ihmiskunnalle kuin digitaalinen viihde eri muodoissaan. Syykin lienee selkeä; kaikki tuntemani pelaajat, pilteistä vaariin, ymmärtävät pelimaailman ja todellisen maailman eroavaisuudet. Niinpä ei olekaan mitään syytä olettaa kenenkään tervejärkisen lähtevän jäljittelemään jotain tietokonepelissä esitettyä toimintamallia, etenkin kun mielenterveysongelmaiset ampuvat pilleripöhnässään jokatapauksessa toisiaan, ilman mitään taustaa digitaalisen viihteen saralla.

On eri asia olla huolissaan jostain kuin lähteä ehdottamaan jotain, ilman hyvinmuodostunutta kokonaiskuvaa. Suomessa on käytössä tietokonepeleille asetetut ikärajoitukset, mikä on mielestäni erinomainen asia. Itselläni ei ole lapsia, mutta mikäli vielä joskus saan mokomia aikaiseksikin (ensin pitäisi varmaan löytää nainen), en minä heille ole ensimmäisenä tyrkyttämässä jotain Manaajaa katsottavaksi lastenhuoneeseen. Tästäkin huolimatta, aikuisten pitää saada pelata ja katsoa mitä ikinä vain haluamme. Yksilönvapauksiin puuttuminen ei ole koskaan hyvä asia, ylimitoitettuna. Suomalainen peliteollisuus ei elä pelkästään väkivaltaviihteestä, mutta jonkin tuotantohaaran rajaaminen pois pelkästään tunnesyihin vedoten, on tuhoisaa yritysten kilpailukyvylle - etenkin pienten ja aloittelevien pelistudioiden kohdalla.

Toivottavasti jaksoitte lukea tänne asti, olette harvinaisen kaunis nainen, mutta siltikin mielestäni väärällä puolella aitaa.

Kiitos."

Mistäkö tiesin, minkä näköinen tipu oli kyseessä? Noh, ainahan tällaisissa tapauksissa on kohteliasta kurkata vihollisleirinkin suuntaan. Ainakin näin minä olen aina tehnyt.

EVVVKVR

Yritin sitten lähettää näille teiniekoterroristeille (EVR eli eläinten vapautusrintama) palautetta sivujensa kautta, mutta koskapa terveisten lähettäminen sitä kautta tyssäsi tekniseen ongelmaan, päätin blogini soveltuvan siihenkin. Alkuperäinen tekstini, ilman nimeäni (Xavier ei ole oikea etunimeni, sukunimestäni en ole aivan varma):

"Tekipä varmasti hyvää Natura-alueen lintukannalle tuo minkkien vapauttaminen. Ihan siltä varalta, ettette tiedostaneet asiaa, niin minkit ovat kaikkiruokaisia, ja etenkin linnut niille kelpaavat ruoaksi mainiosti. Eipähän muuten, mutta tuhositte sitten luonnonmukaista lintukantaa luonnonsuojelualueelta. Toivottavasti olette tyytyväisiä siihen. Turha lieneekään kertoa, että olette suoraan vastuussa, mikäli muutama laji päätyy sukupuuttoon toimintanne johdosta."

Näin, toivottavasti ne perkeleen huligaanit löytävät tiensä tännekin, sillä minusta luonnon ja eläinten suoranainen ja välillinen tuhoaminen osoittaa sangen suurta julmuutta EVR:n puolelta. Häkeissä elukat sentään saavat ruokaa, ilman tarvetta ryhtyä möyhentämään luonnonsuojelualuetta palasiksi.

Noh, onneksi teinit eivät osaa ajatella omilla aivoillaan. Onpahan jotain, mihin vedota.

Huomautus.

Jostain syystä blogger.com elää osaltani vieläkin eilisessä. Edellinenkin blogimerkintäni oli tältä päivältä eli syyskuun ensimmäiseltä. Nähtävästi esi-isäni olivat oikeassa; koneissa ne pahat henget asuvat.