Vuosikin sitten pääsi vaihtumaan, vaikka mitäpä minä olen ennenkään sellaisista tapahtumista välittänyt. Jokainen vuosi kun sattuu olemaan pitkälti samanmoinen edeltäjiensä kanssa, mitä nyt jotain satunnaisvaihtelua sitten kulloinkin esiintyy sen suhteen, missä soditaan ja kuka uhittelee ketäkin. Vuoden 2008 alkupuolella kun elämme, olisi kuitenkin mahdollisuus itsensä nolaamiseen, ennustamalla alkaneen vuoden tärkeimmät tapahtumat. Tilaisuus, jota en voine jättää käyttämättä.
Tammikuu 2008:
Barack Obama pyyhkii pöytää Hillary Clintonilla, Yhdysvaltojen demokraattisen puolueen esivaaleissa. Itse teosta yllätettynä, Obama tunnustaa vastustavansa nykyaikaisten mikrokuituliinojen käyttöä. Asteroidi 2007 WD5 käyttää mahdollisuutensa osua Mars-planeettaan. Tuhannet, kotinsa menettäneet, humanoidit hakevat turvapaikkaa Ruotsista. Roger Federer voittaa Australian avoimen tennisturnauksen. Hän saavuttaa ensimmäisenä pelaajana suorat luovutusvoitot kaikissa turnauksen peleissään. Uskonnollisen herätyksen kokenut Sylvester Stallone mäiskäyttää Rambon valkokankaalle jo neljännen kerran, psykiatristen hoitolaitosten täyttyessä, pian ensi-illan jälkeen, elokuvasarjan uskollisimmista faneista.
Helmikuu 2008:
New England Patriots voittaa siannahkasoikiopallon loppuottelun. Tapahtuman yhteydessä, "American Idol"-kilpailun vuonna 2007 voittanut, Jordin Sparks laulaa vahingossa Kanadan kansallislaulun. Barack Obama julistetaan Yhdysvaltojen demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaksi. Republikaanit hukkaavat loputkin mahdollisuutensa, valitsemalla John McCainin omaksi ehdokkaakseen. Pakistanin parlamenttivaalit peruutetaan, maan ajautuessa yhä vain lähemmäksi sisällissotaa. Oscar-gaala joudutaan perumaan, Hollywood-käsikirjoittajien lakon yhä vain pitkittyessä.
Maaliskuu 2008:
Vladimir Zhirinovskista tulee Venäjän presidentti. Suomalaiset kohottelevat kulmakarvojaan. Iranin parlamenttivaaleissa valituksi tulee mm. suomalaissyntyinen imaami Mahmud Kulliposki. Formula 1-kauden ensimmäisessä osakilpailussa suomalaiskuskit nappaavat kaksoisvoiton. Sama toistuu viikkoa myöhemmin ajettavassa toisessa osakilpailussa. Lewis Hamiltonin virtsanäytteestä löytyy jotain hämmentävää. Ilmatieteen laitoksen mukaan, vuoden ensimmäinen neljännes on sujunut hyvin vittumaisen sään merkeissä. Pakistanissa soditaan. Intian puolustusministeri antaa vihaisia lausuntoja.
Huhtikuu 2008:
Venäjän presidentti, Vladimir Zhirinovski, lähettää nootin Suomen ulkopoliittiselle johdolle. Itärajaamme pitäisi ilmeisesti siirtää noin 50 km länteen päin. Suomalaiset kohottelevat kulmiaan jälleen. Formula 1-kuljettajamme ottavat jälleen kaksoisvoitot kuukauden molemmissa kilpailuissa. Lewis Hamiltonin virtsanäytteestä löytynyt aine paljastuu kryptoniitiksi. Intia ja Pakistan ovat ajautumassa sotaan keskenään. Kahden ydinasevallan tilannetta kutsutaan kotimaisessa ajankohtaisohjelmassa "jännäksi" ja "kohtuullisen kutkuttavaksi". Albania, Kroatia, ja Makedonian tasavalta kutsutaan NATO:n jäseniksi. Zhirinovskin mukaan, NATO vittuilee Venäjälle jälleen.
Toukokuu 2008:
Harrison Ford ilmaantuu nahkaruoskineen valkokankaalle. Neljäs Indiana Jones-filmatisaatio aiheuttaa katsojissaan massahysteriaa ja pakko-oireita. Pakistan ja Intia julistavat sodan toisilleen. Maailman suurin hiukkaskiihdytin, Large Hadron Collider (LHC), otetaan käyttöön Sveitsissä. Ensimmäisessä testiajossaan, LHC paukauttaa esiin pienen mustan aukon, joka alkaa imemään materiaa itseensä. Testiajo julistetaan onnistuneeksi. Tiedemiehet pakenevat joukolla Itävaltaan. F1-kuljettajamme jatkavat kaksoisvoittojensa sarjaa. Ulkopoliittinen johtomme ehdottaa Zhirinovskille Ahvenanmaan luovuttamista Venäjälle, mikäli itärajaan ei kosketa. Vladimir lupaa miettiä asiaa. Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden Kanadassa, kukistamalla loppuottelussa isäntämaan 6-4. Joku voittaa Veikkauksen tulosvedolla rahaa. Suomi jää Eurovision-laulukilpailussa viimeiseksi.
Kesäkuu 2008:
Seinäjoella pidetään syntymäpäiväpippalot. Päivänsankaria lukuunottamatta, paikalla ei ole taaskaan ketään. Intia ja Pakistan ovat saaneet aikaiseksi satatuhatta kuolonuhria. Ydinaseavainta hiplataan jo hermostuneesti. Sveitsin ja Itävallan yhteisesti isännöimä potkupalloturnaus alkaa hämmentyneissä merkeissä, LHC:n synnyttämän mustan aukon imiessä itseensä ainetta yhä kiihtyvällä tahdilla. Genevessä pelattaviksi suunnitellut ottelut joudutaan siirtämään muualle, mustan aukon nieltyä Stade de Gèneve-stadionin. Euroopanmestaruuden voittaa lopulta Portugali. Espanjan Zaragozassa alkaa Expo 2008-näyttely, mutta veden ja kestävän kehityksen teemoille rakennettu näyttely kärsii hirmuisten vesisateiden aiheuttamasta kävijäkadosta. Zhirinovski hyväksyy Ahvenanmaan liittämisen osaksi Venäjää. Humanoidit pakenevat Ruotsista Norjaan. Suomessa ei kohotella enää kulmakarvojakaan. Lewis Hamilton saa elinikäisen kilpailukiellon FIA:lta. Syytä ei julkisuuteen kerrota.
Heinäkuu 2008:
Bill Gates jää eläkkeelle. Linux-käyttäjät juhlivat railakkaasti kaikkialla maailmassa, paitsi Sveitsissä, jonka olemassaolo alkaa olla jokseenkin kyseenalainen. Pakistan halkaisee ytimen Intian puolella rajaa. Zhirinovski muuttaa mielensä itärajamme suhteen. EU ei kommentoi asiaa mitenkään, mutta onneksi sentään Paavo Väyrynen kommentoi. Kimi Räikkönenkään ei kommentoi, mutta voittaa kuukauden molemmat osakilpailut. Suomalainen viikkolehti julkaisee uutisen, jossa kauhistellaan Räikkösen kodin kohtaloa: "Kimin koti Sveitsissä katosi!" Hellboy II: The Golden Army ilmaantuu elokuvateattereihin Yhdysvalloissa, ollen siellä koko kesän katsotuin elokuva. Myöskin X-Files tekee paluun elokuvateattereihin, mutta ilman menestystä.
Elokuu 2008:
Pekingin olympialaiset alkavat. Suomalaisista mitaleille yltävät vain keihäänheittäjä Tero Pitkämäki ja joku tuntematon haulikkoampuja Peräskoskelta. Intian ja Pakistanin edustusjoukkueet päätyvät keskenään joukkotappeluun olympialaisten avajaisissa. Bill Gates palaa eläkkeeltä. Zhirinovski on muuttanut Ahvenanmaalle. Edesmenneen Sveitsin naapurimaat, Itävalta, Ranska, Saksa, ja Italia alkavat imeytymään LHC:n tuottamaan mustaan aukkoon, joka on repinyt samalla itselleen oikotietä eteläiselle Atlantin valtamerelle. Suomessa on ihan saatanan kuuma koko kuukauden ajan. Pakistan ja Intia ovat pommittaneet toisensa atomeiksi. Barack Obama nimetään virallisesti Yhdysvaltojen demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaksi. Kimi Räikkönen pitää lomaa, joten Heikki Kovalainen voittaa molemmat kuukauden osakilpailuista. Vin Dieselin elokuva Babylon AD tulee ensi-iltaansa Yhdysvalloissa.
Syyskuu 2008:
Vladimir Zhirinovski ja Bill Gates tapaavat. Linux kielletään Venäjällä. Musta aukko on nielaissut sisuksiinsa Keski- ja Etelä-Euroopan, joten F1-kauden kisoista jäävät ajamatta Euroopan (Valencia) ja Belgian osakilpailut. FIA:n ylipäällikkö, Max Mosley, pitää tapahtunutta valitettavana. F1-diktaattori, Berney Ecclestone, puolestaan puhkuu pyhää vihaa, vannoen kostavansa tapahtuneen vielä jotenkin. John McCain nimetään virallisesti Yhdysvaltojen republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaaksi. Yhdysvaltojen ulkoministeri, Condoleezza Rice, ei halua kommentoida EU:n aseman mahdollista muuttumista, vaikka EU-valtioiden olemassaolo sinänsä muuttuisikin.
Lokakuu 2008:
Barack Obama ja John McCain kinastelevat julkisesti, ns. puolueettomissa tv-väittelyissään. McCain syyttää Obamaa ihonvärillään ratsastavaksi ateistiksi, jonka vuoksi Jumalan viha koettelee kaikkia valkoihoisia etelävaltiolaisia. Obama puolestaan syyttää McCainia, kuten koko republikaanista puoluettakin, Euroopan tuen ja sittemmin koko Euroopan menettämisestä. Suomi ja Venäjä solmivat puolustusliiton. Valitettavasti sen vaikutukset mustan aukon hillitsemiseksi vaikuttavat olevan sangen vähäiset. Kimi Räikkönen ajaa voittoihin jälleen.
Marraskuu 2008:
Barack Obamasta tulee Yhdysvaltojen seuraava presidentti. Maailmantalous romahtaa lopullisesti. Asioiden imeytyminen mustaan aukkoon on nostanut Maapallon keskilämpötilan saunamaisiin lukemiin. Tekniikan Maailman erikoisnumerossa käsitellään maailmanloppua ja astraaliprojektoreita. Kenelläkään ei ole enää kivaa.
Joulukuu 2008:
Joulupukki jättää saapumatta.
tiistai 8. tammikuuta 2008
keskiviikko 12. joulukuuta 2007
Japanilaiset ovat hulluja.
En ole tullut kirjoittaneeksi pitkään aikaan, mutta olen valitettavasti kärsinyt siinä määrin mielenterveydellisistä ongelmistani, etten ole vain yksinkertaisesti jaksanut. Masennuksella kun on ikävä tapa niitata puhti pois isommistakin kakaroista. Nyt on kuitenkin sen verran varanitrovirtaa olemassa, että päätin tarinoidakin hivenen.
Kaverini, Archie, lähetti minulle mielenkiintoisen linkin Tietoviikko-lehden verkkojulkaisun uutiseen. Vaikka uutinen olikin putkahtanut tuutista jo marraskuun toisena päivänä, eikä sillä kenties sinänsä ole enää uutisarvoa kenellekään muulle kuin itselleni, herätti mokoma minussa syviä tunteita. Kukapa ei muistelisi lämmöllä niitä 1980-luvun puolivälin iltoja, jolloin kahdesta legendaarisimmasta käkkäräpäästä vain David Hasselhoff tunkeutui tajuntaamme puoliväkisin, Jeremy Clarksonin ollessa vasta pelkkä paha aavistus naapurin ennustajatädin kahvipapupurkissa. Hasselhoffin mukana tajuntaamme tunkeutui myöskin kuva amerikkalaisvalmisteisesta autosta, joka oli niin täynnä japanilaista puolijohdekrääsää, että pienempääkin katsojaa moinen hirvitti.
Vaikka Jeremy Clarksonille ja David Hasselhoffille onkin yhteistä, hiustyylin ohella, myöskin mieltymys nopeisiin autoihin, tulee huomioida myöskin olennaisin heitä erottavista seikoista. Clarksonin ajaessa, hän puhuu paljon ja lähes taukoamatta ajamastaan autosta. Hasselhoffin ajaessa, auto puhuu paljon ja lähes taukoamatta itse kuskista. Ei mikään ihmekään, että Hasselhoffin ura luisui rantapummiuteen ja rintakarva-alkoholismiin. Hulluksihan siinä tulee, jos pitää kuunnella auton valitusta koko ajan. KITT oli aikansa mediaseksikkäin tuote, mutta sellaisenaankin, onneksi, vain pelkkää fiktiota.
Valitettavasti, puhuvia autoja on sittemmin alkanut ilmaantumaan keskuuteemme. Erityisesti erilaiset satelliittinavigointivekottimet ovat syrjäyttämässä anoppia sinä jatkuvasti pälpättävänä koneena, jonka tehtävänä on kertoa kuskille, minne oikein ollaan ajamassakaan ja miksi. Tämän lisäksi, eräät hinnakkaammat automallit sisältävät puheohjatun konsolin, jonka avulla voidaan ohjata esimerkiksi radion tai autoon integroidun puhelinjärjestelmän toimintoja. Jeremy Clarkson on joutunut moisten vekottimien uhriksi jo useammin kuin kerran, eikä selvästikään ole nauttinut kokemuksistaan. En siis olisi lainkaan yllättynyt, vaikka herran rintakarvatkin alkaisivat pikkuhiljaa tuuhentumaan, äänen muuttuessa yhä vain soinnukkaammaksi viskibassoksi.
Ettemme kuitenkaan unohtaisi itse pääasiaa eli uutista, seuraavassa pieni lainaus moisen sisällöstä:
"Nissanin Pivo 2 -auto osaa muun muassa havaita, jos kuski on vihainen ja kehottaa tätä rauhoittumaan. Se myös tunnistaa väsymyksen ja suosittaa pitämään tauon."
Saatan vain kuvitella, miten moinen toimisikaan käytännössä:
"Vitun apina! Käytä sitä vilkkua!"
"Ookko sie kuule vihane? Äläpäs ny kehtaa, ottaa rennosti vaan, ni kyä se siittä."
"Ei saatana, ole sinä kuule, Talbot, hiljaa!!"
"No, ei sitte väkisin. Mitäs jos piettäis pieni tauko? Sie voisit napata kaffet naamaan ja antaa mulle diisseliä."
"Ei saatana pidetä, kuule!!"
"No, ei sitte väkisin. Ookko sie kuule vihane?"
"No olen!"
"Äläpäs ny kehtaa, ottaa rennosti vaan, ni kyä se siittä."
Pelottaa jo valmiiksi. Nissan on keksinyt hirviön, jollaisesta edes Frankenstein ei osannut uneksia.
Kaverini, Archie, lähetti minulle mielenkiintoisen linkin Tietoviikko-lehden verkkojulkaisun uutiseen. Vaikka uutinen olikin putkahtanut tuutista jo marraskuun toisena päivänä, eikä sillä kenties sinänsä ole enää uutisarvoa kenellekään muulle kuin itselleni, herätti mokoma minussa syviä tunteita. Kukapa ei muistelisi lämmöllä niitä 1980-luvun puolivälin iltoja, jolloin kahdesta legendaarisimmasta käkkäräpäästä vain David Hasselhoff tunkeutui tajuntaamme puoliväkisin, Jeremy Clarksonin ollessa vasta pelkkä paha aavistus naapurin ennustajatädin kahvipapupurkissa. Hasselhoffin mukana tajuntaamme tunkeutui myöskin kuva amerikkalaisvalmisteisesta autosta, joka oli niin täynnä japanilaista puolijohdekrääsää, että pienempääkin katsojaa moinen hirvitti.
Vaikka Jeremy Clarksonille ja David Hasselhoffille onkin yhteistä, hiustyylin ohella, myöskin mieltymys nopeisiin autoihin, tulee huomioida myöskin olennaisin heitä erottavista seikoista. Clarksonin ajaessa, hän puhuu paljon ja lähes taukoamatta ajamastaan autosta. Hasselhoffin ajaessa, auto puhuu paljon ja lähes taukoamatta itse kuskista. Ei mikään ihmekään, että Hasselhoffin ura luisui rantapummiuteen ja rintakarva-alkoholismiin. Hulluksihan siinä tulee, jos pitää kuunnella auton valitusta koko ajan. KITT oli aikansa mediaseksikkäin tuote, mutta sellaisenaankin, onneksi, vain pelkkää fiktiota.
Valitettavasti, puhuvia autoja on sittemmin alkanut ilmaantumaan keskuuteemme. Erityisesti erilaiset satelliittinavigointivekottimet ovat syrjäyttämässä anoppia sinä jatkuvasti pälpättävänä koneena, jonka tehtävänä on kertoa kuskille, minne oikein ollaan ajamassakaan ja miksi. Tämän lisäksi, eräät hinnakkaammat automallit sisältävät puheohjatun konsolin, jonka avulla voidaan ohjata esimerkiksi radion tai autoon integroidun puhelinjärjestelmän toimintoja. Jeremy Clarkson on joutunut moisten vekottimien uhriksi jo useammin kuin kerran, eikä selvästikään ole nauttinut kokemuksistaan. En siis olisi lainkaan yllättynyt, vaikka herran rintakarvatkin alkaisivat pikkuhiljaa tuuhentumaan, äänen muuttuessa yhä vain soinnukkaammaksi viskibassoksi.
Ettemme kuitenkaan unohtaisi itse pääasiaa eli uutista, seuraavassa pieni lainaus moisen sisällöstä:
"Nissanin Pivo 2 -auto osaa muun muassa havaita, jos kuski on vihainen ja kehottaa tätä rauhoittumaan. Se myös tunnistaa väsymyksen ja suosittaa pitämään tauon."
Saatan vain kuvitella, miten moinen toimisikaan käytännössä:
"Vitun apina! Käytä sitä vilkkua!"
"Ookko sie kuule vihane? Äläpäs ny kehtaa, ottaa rennosti vaan, ni kyä se siittä."
"Ei saatana, ole sinä kuule, Talbot, hiljaa!!"
"No, ei sitte väkisin. Mitäs jos piettäis pieni tauko? Sie voisit napata kaffet naamaan ja antaa mulle diisseliä."
"Ei saatana pidetä, kuule!!"
"No, ei sitte väkisin. Ookko sie kuule vihane?"
"No olen!"
"Äläpäs ny kehtaa, ottaa rennosti vaan, ni kyä se siittä."
Pelottaa jo valmiiksi. Nissan on keksinyt hirviön, jollaisesta edes Frankenstein ei osannut uneksia.
tiistai 20. marraskuuta 2007
Kahvinjuonti voi tappaa.
Olen juonut viime aikoina hyvinkin paljon kahvia, minkä johdosta vereni on luultavasti sisältänyt enemmän kofeiinia kuin punaisia verisoluja. Olenhan minä aina ollut koukussa kofeiiniin, mutta toisaalta pitänyt addiktiotani samanlaisena kansanperinteenä kuin vaikkapa mielisairauksia, alkoholismia, ja japanilaisvalmisteisia henkilöautoja. Sangen vakavana asiana siis sinänsä, mutta ei mitenkään erikoisena - juodaanhan Suomessa kuitenkin kahvia paljon, kulutuksen oltua noin 11,2 kilogrammaa asukasta kohti vuonna 2004. Näin ainakin, mikäli Tilastokeskukseen on uskominen, mutta toisaalta useimmat siellä työskentelevistä ovat alkoholisoituneita avopotilaita. Jotkut mokomista jopa ajavat japanilaisvalmisteisilla autoillakin.
Kaataessani, noin tunti sitten, itselleni lisää ilomyrkkyä keittimestäni, huomasin pohdiskelevani mahdollisuutta kuolla liialliseen kahvitteluun. En nyt tarkoita tällä mitään yleishyödyllisiä julkispalveluja, joita sanomalehtien pikkuilmoituksissa tarjotaan, vaan ihan aitoa, tukevaa kofeiinimyrkytystä. Vähänpä tiesin asiasta, joten päätin vilkaista Wikipediaa. Tarjolla olikin hyödyllistä yleistietoa aiheesta, erityisesti huomioni kiinnittyi seuraavaan kohtaan:
"In cases of much larger overdoses mania, depression, lapses in judgment, disorientation, loss of social inhibition, delusions, hallucinations, psychosis, rhabdomyolysis, and death may occur."
Ei minulle ainakaan ole koskaan kerrottu, että kahvia juomalla voi saada aikaan hallusinaatioitakin. Helvetti, mihin tässä kukaan enää LSD:tä tarvitsee, kun kerran kofeiinillakin pääsee tukevaan pilveen? Loistavaa! Rotilla ns. LD50-arvo kofeeiniannokselle on 192 milligrammaa ainetta eläimen painokiloa kohden eli moisella annostuksella joka toinen elukka heittää veivinsä. Ihmisillä vastaavan lukeman on arvioitu olevan 150-200:n milligramman tienoilla painokiloa kohden. Omassa tapauksessani, tarvitsisin siis noin 135 x 150 mg kofeiinia, mikäli aikoisin päästä otsikoihin miehenä, jonka tappoi ruma Philips-kahvinkeitin. Kertolasku tuottaa tulokseksi hulppeat 20,25 grammaa kofeiinia. Jotenkin epäilisin, ettei edes nykyisellä kahvinkulutuksellani päästä moiseen lukemaan kovinkaan helposti. Wikipedian mukaan kun lukema vastannee noin 36:tta litraa kahvia. Ainakin tarvitsen isomman kahvinkeittimen.
Kunhan tässä nyt sitten edes löytäisi riittävän annostuksen niitä hallusinaatioita varten. Kertoilen myöhemmin, mikäli tieteelliset kokeeni onnistuvat.
Kaataessani, noin tunti sitten, itselleni lisää ilomyrkkyä keittimestäni, huomasin pohdiskelevani mahdollisuutta kuolla liialliseen kahvitteluun. En nyt tarkoita tällä mitään yleishyödyllisiä julkispalveluja, joita sanomalehtien pikkuilmoituksissa tarjotaan, vaan ihan aitoa, tukevaa kofeiinimyrkytystä. Vähänpä tiesin asiasta, joten päätin vilkaista Wikipediaa. Tarjolla olikin hyödyllistä yleistietoa aiheesta, erityisesti huomioni kiinnittyi seuraavaan kohtaan:
"In cases of much larger overdoses mania, depression, lapses in judgment, disorientation, loss of social inhibition, delusions, hallucinations, psychosis, rhabdomyolysis, and death may occur."
Ei minulle ainakaan ole koskaan kerrottu, että kahvia juomalla voi saada aikaan hallusinaatioitakin. Helvetti, mihin tässä kukaan enää LSD:tä tarvitsee, kun kerran kofeiinillakin pääsee tukevaan pilveen? Loistavaa! Rotilla ns. LD50-arvo kofeeiniannokselle on 192 milligrammaa ainetta eläimen painokiloa kohden eli moisella annostuksella joka toinen elukka heittää veivinsä. Ihmisillä vastaavan lukeman on arvioitu olevan 150-200:n milligramman tienoilla painokiloa kohden. Omassa tapauksessani, tarvitsisin siis noin 135 x 150 mg kofeiinia, mikäli aikoisin päästä otsikoihin miehenä, jonka tappoi ruma Philips-kahvinkeitin. Kertolasku tuottaa tulokseksi hulppeat 20,25 grammaa kofeiinia. Jotenkin epäilisin, ettei edes nykyisellä kahvinkulutuksellani päästä moiseen lukemaan kovinkaan helposti. Wikipedian mukaan kun lukema vastannee noin 36:tta litraa kahvia. Ainakin tarvitsen isomman kahvinkeittimen.
Kunhan tässä nyt sitten edes löytäisi riittävän annostuksen niitä hallusinaatioita varten. Kertoilen myöhemmin, mikäli tieteelliset kokeeni onnistuvat.
tiistai 6. marraskuuta 2007
Määrittelemisen suunnaton vaikeus.
Olenpa sitten Helsingissä, kiitos minulle saapuneen uhkauksen, jonka mukaisesti minulle oltaisiin mahdollisesti tarjoamassa työpaikkaakin kyseisestä kaupungista. Koskapa Vaasan reissuni eivät ole tuottaneet, annetuista lupauksista huolimatta, yhteydenottoja, en suhtautune välttämättä kovinkaan optimistisesti tähänkään reissuun. Suhtautumiseeni tosin saattaa vaikuttaa se, ettei minulla ole kovinkaan miellyttävä olo tällä hetkellä.
Onhan minulla toki ollut mukaviakin hetkiä tälläkin reissulla, etenkin sunnuntai-iltainen Pro Evolution Soccer 6-turnaus on jättänyt yhtä järkyttävän jäljen niin peukalooni kuin sieluunikin, mutta olihan moinen ihan perkeleen kivaa, onneksi kavereiden firmalla on miellyttävä sohva ja helvetin iso LCD-näyttö. Eipä silti, viimeiseksihän minä toki sijoituin, mutta onneksi sain sentään yhden ansaitun tasapelin. Ilmeisesti pitäisi opetella enemmän noita konsolimaailman ihmeitä, mutta valitettavasti nykyinen taloudellinen tilanteeni ei paljonkaan mahdollista moisia harrasteita. Toisaalta, olen harkinnut oman "Ana"-pehmolelun ompelemistakin. Toivottavasti moisen voisi täyttää muoviräjähteillä.
Olen ajautunut syviin filosofisiin mietteisiin viimeisten parin tunnin aikana. Syynä lienee ollut se kuuluisa psykologinen tekijä, jonka johdosta oloni ei ole kovinkaan hyvä. Ei, se ei johdu siitä tosiasiasta, että olen juonut kymmenen olutta illan aikana, vaan hetkestä, jolloin tajusin tulleeni jälleen kerran tekemisiin menneisyyteni kanssa. Moiselle kun ei voi mitään, enkä ole lainkaan ylpeä useammastakaan asiasta tai hetkestä, mutta toisaalta olen, kuluneiden muutaman päivän aikana, pyrkinyt olemaan oma aikuinen, tylsähkö itseni. Ystäväpariskuntani pahemman puoliskon lausahdus aiheutti minulle kuitenkin synkähkön masentuneisuuden, jota en ole sinänsä heiltä peitellytkään, mutta onneksi he eivät ole myöskään asiaa huomannut - nähtävästi aikuinen, tylsähkö itseni on juurikin niin kaamea kuin tämänhetkinen oloni on. Eikä olossani sinänsä mitään, olen koko elämäni ajan jo tottunut olemaan masentunut, ja tällöin aina peittämäänkin asiaa hyvin, mutta mielestäni yksilön määritteleminen pelkästään sen kautta, mitä aiemmin on tapahtunut, ei välttämättä aina kuvaa tämän kulloistakin tilaa. Yritin olla tänään jopa kiltti ja huomaavainenkin, ostaen työssäkäyvälle nuorelleparillemme hampurilaisateriat - halvimmat moiset, tokikin - mutta tämäniltainen, hyvä nousuhumala muuttui kuitenkin ensin huonoksi nousuhumalaksi, ja nyttemmin odottelen mahdollisimman harmaata laskutilaa. Hämmentävää, kuinka jokin viaton huomautus voikaan pilata ihmisen olotilan näin totaalisesti.
Toisaalta, samalla tulemmekin siihen tärkeämpään kysymykseen. Miten itse määrittelen muut ihmiset? Olenko niinkin reilu ja anteeksiantavainen, että minulla olisi mitään oikeutta tuntea oloani huonoksi juuri nyt? Samalla tavoinhan minä itsekin toimin, arvioin ystäviäni ja läheisiäni useinkin menneisyytemme kautta, yrittäen kuitenkin samalla huomioida myöskin jokaisen nykytilanteen. Ihmisten persoonallisuudet muuttuvat vääjäämättä, eivät toki yleensä kovinkaan paljon, mutta muuttuvat kuitenkin. Mitä esimerkiksi ajattelen Sylvester Stallonesta? Onko hän minulle ainoastaan Rocky Balboa ja John Rambo, ilman ajatustakaan siitä tuskasta, joka hänelle on täytynyt aiheutua entisestä avioliitostaan tanskalaisen lipputangon kanssa? Hän on ollut aina minulle läheinen ystävä, vaikka emme ole koskaan oikeasti tavanneetkaan taikka muutenkaan kommunikoineet. Sellainen lyhyt jenkkipaska kun on, saatana. Ei, kyllä minä olen ihan yhtä ajattelematon kuin muutkin. Hyvä vain, että moinen tuli selväksi tässä ja nyt, nimittäin ajattelin seuraavaksi tuhota Garyn ja Jennyn ruokavarannosta muutaman voileivän. Eiköhän tämäkin tilanne saatane moisella selvitetyksi.
Semper Fi!!!
Onhan minulla toki ollut mukaviakin hetkiä tälläkin reissulla, etenkin sunnuntai-iltainen Pro Evolution Soccer 6-turnaus on jättänyt yhtä järkyttävän jäljen niin peukalooni kuin sieluunikin, mutta olihan moinen ihan perkeleen kivaa, onneksi kavereiden firmalla on miellyttävä sohva ja helvetin iso LCD-näyttö. Eipä silti, viimeiseksihän minä toki sijoituin, mutta onneksi sain sentään yhden ansaitun tasapelin. Ilmeisesti pitäisi opetella enemmän noita konsolimaailman ihmeitä, mutta valitettavasti nykyinen taloudellinen tilanteeni ei paljonkaan mahdollista moisia harrasteita. Toisaalta, olen harkinnut oman "Ana"-pehmolelun ompelemistakin. Toivottavasti moisen voisi täyttää muoviräjähteillä.
Olen ajautunut syviin filosofisiin mietteisiin viimeisten parin tunnin aikana. Syynä lienee ollut se kuuluisa psykologinen tekijä, jonka johdosta oloni ei ole kovinkaan hyvä. Ei, se ei johdu siitä tosiasiasta, että olen juonut kymmenen olutta illan aikana, vaan hetkestä, jolloin tajusin tulleeni jälleen kerran tekemisiin menneisyyteni kanssa. Moiselle kun ei voi mitään, enkä ole lainkaan ylpeä useammastakaan asiasta tai hetkestä, mutta toisaalta olen, kuluneiden muutaman päivän aikana, pyrkinyt olemaan oma aikuinen, tylsähkö itseni. Ystäväpariskuntani pahemman puoliskon lausahdus aiheutti minulle kuitenkin synkähkön masentuneisuuden, jota en ole sinänsä heiltä peitellytkään, mutta onneksi he eivät ole myöskään asiaa huomannut - nähtävästi aikuinen, tylsähkö itseni on juurikin niin kaamea kuin tämänhetkinen oloni on. Eikä olossani sinänsä mitään, olen koko elämäni ajan jo tottunut olemaan masentunut, ja tällöin aina peittämäänkin asiaa hyvin, mutta mielestäni yksilön määritteleminen pelkästään sen kautta, mitä aiemmin on tapahtunut, ei välttämättä aina kuvaa tämän kulloistakin tilaa. Yritin olla tänään jopa kiltti ja huomaavainenkin, ostaen työssäkäyvälle nuorelleparillemme hampurilaisateriat - halvimmat moiset, tokikin - mutta tämäniltainen, hyvä nousuhumala muuttui kuitenkin ensin huonoksi nousuhumalaksi, ja nyttemmin odottelen mahdollisimman harmaata laskutilaa. Hämmentävää, kuinka jokin viaton huomautus voikaan pilata ihmisen olotilan näin totaalisesti.
Toisaalta, samalla tulemmekin siihen tärkeämpään kysymykseen. Miten itse määrittelen muut ihmiset? Olenko niinkin reilu ja anteeksiantavainen, että minulla olisi mitään oikeutta tuntea oloani huonoksi juuri nyt? Samalla tavoinhan minä itsekin toimin, arvioin ystäviäni ja läheisiäni useinkin menneisyytemme kautta, yrittäen kuitenkin samalla huomioida myöskin jokaisen nykytilanteen. Ihmisten persoonallisuudet muuttuvat vääjäämättä, eivät toki yleensä kovinkaan paljon, mutta muuttuvat kuitenkin. Mitä esimerkiksi ajattelen Sylvester Stallonesta? Onko hän minulle ainoastaan Rocky Balboa ja John Rambo, ilman ajatustakaan siitä tuskasta, joka hänelle on täytynyt aiheutua entisestä avioliitostaan tanskalaisen lipputangon kanssa? Hän on ollut aina minulle läheinen ystävä, vaikka emme ole koskaan oikeasti tavanneetkaan taikka muutenkaan kommunikoineet. Sellainen lyhyt jenkkipaska kun on, saatana. Ei, kyllä minä olen ihan yhtä ajattelematon kuin muutkin. Hyvä vain, että moinen tuli selväksi tässä ja nyt, nimittäin ajattelin seuraavaksi tuhota Garyn ja Jennyn ruokavarannosta muutaman voileivän. Eiköhän tämäkin tilanne saatane moisella selvitetyksi.
Semper Fi!!!
keskiviikko 31. lokakuuta 2007
Hollywood ja kakka
Tulinpa sitten tutustuneeksi, näin inttertuubien välityksellä, miekkoseen nimeltään André René Roussimoff. Myöskin taiteilijanimellään, André The Giant, tunnetuksi tullut ranskalainen oli selvästikin ollut, ainakin eläessään, sangen sympaattinen otus. Miten muutenkaan voisi kuvailla henkilöä, josta aikoinaan otetut valokuvatkin painavat useita kiloja? Eipä silti, André oli useimmiten sangen lempeä mies, mikä noin 220-senttiselle ja 200-kiloiselle miehelle lienee ollutkin tärkeä luonteenpiirre. Kasvuhormonin liikatuotannosta kärsinyt André tiesi kuolevansa nuorena, joten hän päätti elää jokaisen päivänsä täysillä. Elantonsa vapaapainijana ansainnut mies tulikin tunnetuksi rajusta ryyppäämisestään, jota todistamassa ovat olleet monet lajin legendoista, mm. Hulk Hogan. Melkoista pelleilyähän amerikkalainen showpaini toki on, ainakin nykyisin, sovittuine ottelutapahtumineen, mutta minulle André-herrasta on tullut uusi idolini.
Jättiläismäinen mies oli erittäin suosittu niin faniensa kuin kollegoidensakin keskuudessa. Sosiaalisena luonteena, André ei halunnut viettää aikaansa yksin. Koskapa mies oli suurimman osan vapaa-ajastaan ryyppäämässä, hänen ystäväpiirissäänkään ei pahemmin selvinpäin aikaa vietetty - etenkin kun André, lähes poikkeuksetta, tarjosi aina juomat kaikille. Vaikka mies olikin erittäin suosittu Japanissa, jossa häntä kohdeltiin puolijumalana, hän itse ei kyseisestä maasta hirveästi pitänyt. Suurimpana syynä lienee ollut kaiken pienuus, niin hotellihuoneiden sängyistä aina moisten saniteettitiloihin asti. Miehellä olikin tapana repiä hotellihuoneistaan vessanovet irti, mahtuakseen edes jotenkin hoitamaan ulostustuokionsa. Mitä alkoholinkäyttöön tulee, eräällä japaninkiertueella miehen sponsorit tulivat antaneeksi hänelle laatikollisen kallista viiniä. Neljä tuntia myöhemmin, kiertuebussin kaartaessa seuraavalle painiareenalle, André olikin jo lopettelemassa viimeistä, kuudettatoista pullollistaan. Tämän jälkeen mies käväisi kehässä kolmen ottelun verran. Iltapuhteensa jälkeen, mies huomasi olevansa huonolla tuulella, joten Hulk Hogan lähetettiin hakemaan lisää juotavaa.
Myönnän toki, etten tiedä miehen painiuran saavutuksista juurikaan mitään, mutta tiettävästi suurin urheilullinen saavutus, ainakin näin suomalaisen miehen näkökulmasta, lienee ollut 119:n oluen kumoaminen kuudessa tunnissa. Tämän jälkeen mies tosin olikin sammunut hotellinsa aulaan, viettäen siellä seuraavan yönsä, pianopeitteen alla. Toisaalta, André oli itse aikoinaan todennutkin: "It usually takes two liters of vodka just to make me feel warm inside."
Koskapa André-herra oli kohtuullisen isokokoinen mies, myöskin Hollywood löysi hänet näyttelijäkseen. Etenkin elokuva The Princess Bride on jäänyt André-fanien mieleen, siinä kuin myöskin hänen kanssanäyttelijöidensäkin. Huhut elokuvan kuvauksista kertoivat krapulaisista näyttelijöistä, eikä ilmeisesti ohjaaja Rob Reinerkaan ollut kovin otettu miehen sivuvaikutuksesta näyttelijäkaartiinsa.
André kuoli sydänkohtaukseen v. 1993, 47-vuotiaana. Miehen tarina kerrotaan tänä vuonna valmistuneessa elokuvassa, Andre: Heart of The Giant, jonka ohjaajana on näemmä toiminut itse Rokki James Hollywood! IMDB:n mukaan elokuva ei ilmeisesti olekaan ihan niin huono kuin ohjaajan nimen perusteella saattaisi olettaa, mutta moisen saaminen katseluun saattaa siltikin olla hieman vaikeaa. Eipä silti, taidan kuitenkin yrittää.
Mitä IMDB:n antimiin tulee, niin huomasinpa sitten saitin hakutoiminnon antavan paljonkin viihdykettä, ainakin kaltaiselleni idiootille. Vai mitäpä tuumaatte moisesta nimestä elokuvalle? http://www.imdb.com/title/tt0345481/
Jättiläismäinen mies oli erittäin suosittu niin faniensa kuin kollegoidensakin keskuudessa. Sosiaalisena luonteena, André ei halunnut viettää aikaansa yksin. Koskapa mies oli suurimman osan vapaa-ajastaan ryyppäämässä, hänen ystäväpiirissäänkään ei pahemmin selvinpäin aikaa vietetty - etenkin kun André, lähes poikkeuksetta, tarjosi aina juomat kaikille. Vaikka mies olikin erittäin suosittu Japanissa, jossa häntä kohdeltiin puolijumalana, hän itse ei kyseisestä maasta hirveästi pitänyt. Suurimpana syynä lienee ollut kaiken pienuus, niin hotellihuoneiden sängyistä aina moisten saniteettitiloihin asti. Miehellä olikin tapana repiä hotellihuoneistaan vessanovet irti, mahtuakseen edes jotenkin hoitamaan ulostustuokionsa. Mitä alkoholinkäyttöön tulee, eräällä japaninkiertueella miehen sponsorit tulivat antaneeksi hänelle laatikollisen kallista viiniä. Neljä tuntia myöhemmin, kiertuebussin kaartaessa seuraavalle painiareenalle, André olikin jo lopettelemassa viimeistä, kuudettatoista pullollistaan. Tämän jälkeen mies käväisi kehässä kolmen ottelun verran. Iltapuhteensa jälkeen, mies huomasi olevansa huonolla tuulella, joten Hulk Hogan lähetettiin hakemaan lisää juotavaa.
Myönnän toki, etten tiedä miehen painiuran saavutuksista juurikaan mitään, mutta tiettävästi suurin urheilullinen saavutus, ainakin näin suomalaisen miehen näkökulmasta, lienee ollut 119:n oluen kumoaminen kuudessa tunnissa. Tämän jälkeen mies tosin olikin sammunut hotellinsa aulaan, viettäen siellä seuraavan yönsä, pianopeitteen alla. Toisaalta, André oli itse aikoinaan todennutkin: "It usually takes two liters of vodka just to make me feel warm inside."
Koskapa André-herra oli kohtuullisen isokokoinen mies, myöskin Hollywood löysi hänet näyttelijäkseen. Etenkin elokuva The Princess Bride on jäänyt André-fanien mieleen, siinä kuin myöskin hänen kanssanäyttelijöidensäkin. Huhut elokuvan kuvauksista kertoivat krapulaisista näyttelijöistä, eikä ilmeisesti ohjaaja Rob Reinerkaan ollut kovin otettu miehen sivuvaikutuksesta näyttelijäkaartiinsa.
André kuoli sydänkohtaukseen v. 1993, 47-vuotiaana. Miehen tarina kerrotaan tänä vuonna valmistuneessa elokuvassa, Andre: Heart of The Giant, jonka ohjaajana on näemmä toiminut itse Rokki James Hollywood! IMDB:n mukaan elokuva ei ilmeisesti olekaan ihan niin huono kuin ohjaajan nimen perusteella saattaisi olettaa, mutta moisen saaminen katseluun saattaa siltikin olla hieman vaikeaa. Eipä silti, taidan kuitenkin yrittää.
Mitä IMDB:n antimiin tulee, niin huomasinpa sitten saitin hakutoiminnon antavan paljonkin viihdykettä, ainakin kaltaiselleni idiootille. Vai mitäpä tuumaatte moisesta nimestä elokuvalle? http://www.imdb.com/title/tt0345481/
tiistai 23. lokakuuta 2007
Tätien sota.
Päätinpä sitten, masokisti kun olen, katsella kaikki Star Wars-elokuvat sarjakronologisessa järjestyksessä. Nyt olen päässyt jo niin pitkälle, että kaikki uudemmat hirvitykset ovat enää paha muisto vain, kautta aikojen ensimmäisenkin elokuvan tultua päätepisteeseensä. Kaksi olisi siis katsottavana, mutta sitä ennen lienee pakko tuoda esille joitakin ihmetykseni katalia aiheita.
Ensiksikin, vajavainen ymmärrykseni ei riitä käsittämään ensimmäisen "Death Star":n valmistukseen kulutettua aikaa. Moinen kun oli rakenteilla jo ns. Episodi III:n lopussa, jolloin avaruusaseman rakenne vaikutti jo olevan sangen pitkällä, ainakin silmämääräisesti arvioituna. Mihin ihmeeseen Imperiumi oikein kuluttikaan seuraavat 19 vuotta? Oliko raaka-aineista pulaa? Aiheuttivatko eri alojen ammattiliitot ongelmia, uusia palkkaratkaisuja neuvoteltaessa? Toteutettiinko rakennushanke alihankkijoiden kautta, ja maksettiinko, näin ulkoistetulle, työvoimalle riittävästi? Edes pidempiaikainen yleislakko ei selittäne näin pahasti myöhästynyttä rakennusprojektia, etenkin kun projektin johdossa oli niinkin jämerä mies kuin itse Darth Vader. En vain pysty ymmärtämään, käsittämätöntä moinen.
Toisekseen, verrattuna myöhempien (tai varhaisempien, elokuvakronologisesti ajatellen) aikojen hirvittäviin valosapelimittelöihin, Obi-Wan Kenobin ja Darth Vaderin horjahtelu ns. Episodi IV:n tappelussaan herätti selkeitä epäilyksiä molempien psykofyysisestä kunnosta. Kovin oli nimittäin hidasta toimintaa, ei moisella olisi olympiatasolle asiaa. Kenties 1970-luvun elokuvayleisö ei moiseen asiaan huomiotaan kiinnittänytkään, mutta minusta oli kuitenkin hämmentävää huomata, kuinka pahasti vanhuus olikaan päässyt nakertamaan molempien toimintaa. Vanhainkodissakin näkee rivakampaa liikehdintää, ensimmäisten humppatahtien kaikuessa ilmoille.
Kolmanneksi, kiinnitin huomioni selkeään epäkohtaan, mitä tieteiselokuvamaiseen uskottavuuteen tulee. Episodi IV:n aikana tehdään selkeä viittaus "varastettuihin datanauhoihin", mikä on sangen hassua. Suoritetaanhan nykyisinkin, toki, tietojen varmuuskopiointia nauha-asemilla, mutta kenties olisin siltikin suosinut jonkinlaista viittausta laserlevyihin, etenkin kun MCA ja Philips olivat tuoneet ensimmäisen prototyypin laserlevyteknologiastaan (LaserDisc) näytteille jo vuonna 1972. Ottaen huomioon sen tosiasian, että nykyisetkin tallennusratkaisut eli HD-DVD ja BluRay pohjautuvat lasersäteen käyttöön tiedon lukemisessa ja tallentamisessa, olisi ollut hyvinkin pitkäkantoinen ratkaisu vaihtaa dialogin viittaus datanauhoista laserlevyihin. Onneksi eivät kuitenkaan maininneet gramofoneista mitään.
Olisihan minulla vielä muitakin ihmetyksenaiheita, esim. matkalaukkujen kantamisen suhteen. Luulisi nyt sentään, teknologian kehityksen myötä, tulleen jollekin hiipparille mieleen rakentaa leijuva robotti huolehtimaan moisten kuljettamisesta. Samaten, hämmästelen yhä vain viihde-elektroniikan laajamittaista puuttumista Star Wars-galaksista. Eikö kukaan tosiaankaan harrasta 4D-potkupalloa?
Ensiksikin, vajavainen ymmärrykseni ei riitä käsittämään ensimmäisen "Death Star":n valmistukseen kulutettua aikaa. Moinen kun oli rakenteilla jo ns. Episodi III:n lopussa, jolloin avaruusaseman rakenne vaikutti jo olevan sangen pitkällä, ainakin silmämääräisesti arvioituna. Mihin ihmeeseen Imperiumi oikein kuluttikaan seuraavat 19 vuotta? Oliko raaka-aineista pulaa? Aiheuttivatko eri alojen ammattiliitot ongelmia, uusia palkkaratkaisuja neuvoteltaessa? Toteutettiinko rakennushanke alihankkijoiden kautta, ja maksettiinko, näin ulkoistetulle, työvoimalle riittävästi? Edes pidempiaikainen yleislakko ei selittäne näin pahasti myöhästynyttä rakennusprojektia, etenkin kun projektin johdossa oli niinkin jämerä mies kuin itse Darth Vader. En vain pysty ymmärtämään, käsittämätöntä moinen.
Toisekseen, verrattuna myöhempien (tai varhaisempien, elokuvakronologisesti ajatellen) aikojen hirvittäviin valosapelimittelöihin, Obi-Wan Kenobin ja Darth Vaderin horjahtelu ns. Episodi IV:n tappelussaan herätti selkeitä epäilyksiä molempien psykofyysisestä kunnosta. Kovin oli nimittäin hidasta toimintaa, ei moisella olisi olympiatasolle asiaa. Kenties 1970-luvun elokuvayleisö ei moiseen asiaan huomiotaan kiinnittänytkään, mutta minusta oli kuitenkin hämmentävää huomata, kuinka pahasti vanhuus olikaan päässyt nakertamaan molempien toimintaa. Vanhainkodissakin näkee rivakampaa liikehdintää, ensimmäisten humppatahtien kaikuessa ilmoille.
Kolmanneksi, kiinnitin huomioni selkeään epäkohtaan, mitä tieteiselokuvamaiseen uskottavuuteen tulee. Episodi IV:n aikana tehdään selkeä viittaus "varastettuihin datanauhoihin", mikä on sangen hassua. Suoritetaanhan nykyisinkin, toki, tietojen varmuuskopiointia nauha-asemilla, mutta kenties olisin siltikin suosinut jonkinlaista viittausta laserlevyihin, etenkin kun MCA ja Philips olivat tuoneet ensimmäisen prototyypin laserlevyteknologiastaan (LaserDisc) näytteille jo vuonna 1972. Ottaen huomioon sen tosiasian, että nykyisetkin tallennusratkaisut eli HD-DVD ja BluRay pohjautuvat lasersäteen käyttöön tiedon lukemisessa ja tallentamisessa, olisi ollut hyvinkin pitkäkantoinen ratkaisu vaihtaa dialogin viittaus datanauhoista laserlevyihin. Onneksi eivät kuitenkaan maininneet gramofoneista mitään.
Olisihan minulla vielä muitakin ihmetyksenaiheita, esim. matkalaukkujen kantamisen suhteen. Luulisi nyt sentään, teknologian kehityksen myötä, tulleen jollekin hiipparille mieleen rakentaa leijuva robotti huolehtimaan moisten kuljettamisesta. Samaten, hämmästelen yhä vain viihde-elektroniikan laajamittaista puuttumista Star Wars-galaksista. Eikö kukaan tosiaankaan harrasta 4D-potkupalloa?
maanantai 22. lokakuuta 2007
F5-maailmanmestaruus Suomeen?
Tulipa sitten katseltua formuloita, niin eilen kuin tänäänkin. Illalla tosin käytössäni oli vain MTV3:n nettisivujen reaaliaikainen tulosseuranta, minkä johdosta painelin nappulaa useammin kuin Michael Jackson. Paria kierrosta ennen kilpailun päättymistä huomasin tosin serverin alkaneen yskähdellä, sillä F5:n maaginen voima alkoi uhkaavasti hiipua. Eipä silti, mikäli lajissa jaettaisiin MM-titteleitä, olisin varmaankin ollut kohtuullisen hyvissä asemissa, Brasilian GP:n jälkeenkin.
Aamulla sitten katselin kisan brittiläisen ITV-televisiokanavan versiona, mutta moinen temppu aiheutti minulle kyllä taipumuksen tukehtua aamukahviini useamminkin kuin kerran. Selostajat kun olivat pahemmin pihalla kuin Matti Kyllönen ikinä. Riippumatta siitä, miten monta kertaa paikallinen asiantuntijasuuruus muistuttikaan Lewis Hamiltonin vaikeuksien johtuneen vaihdelaatikosta, selostaja muisti kertoilla herran moottorin pätkineen. Sangen surkuhupaisaksi koin etenkin kohdan, jossa moottorin kerrottiin tulleen uudelleenkäynnistetyksi herra Hamiltonin toimesta. F1-autoissa kun harvemmin näkee starttimoottoreita, painonsäästösyistä johtuen.
Torstaina on sitten seuraavana työhaastatteluni, Vaasassa jälleen. Tällä kertaa kyse on tosin eri firmasta kuin pari viikkoa sitten. Hyvä niin, sillä edellisestä orjalaivasta ei minuun otettu koskaan yhteyttä, vaikka minulle niin toki auliisti luvattiinkin. Jotenkin moinen temppu vain vahvisti mielikuvaani siitä, ettei kyseinen yritys ole kovinkaan ammattimaisella ja pitkäjänteisellä suunnitelmallisuudella etenemässä mihinkään suuntaan. Kohteliaisuus kun ei maksa sinänsä mitään, ainakaan jos puhelukustannuksia verrataan siihen imagohaittaan, joka ilmoittamatta jättämisellä on nytkin aikaan saatu. En lähde firman nimeä tässä julkisesti lokaamaan, mutta henkilökohtaisesti olen ainakin mielipiteeni ja firman nimen valmis kysyjille kertomaan. Ilmeisesti tietynlainen laatuajattelun puute on tässäkin menettelyssä taustalla ollut. Yrityksen etua on kuitenkin aina ajateltava, myöskin pienten yksityiskohtien kautta.
Käväisipä sitten minulla vieraskin, Thomas oli saanut KELA:sta itselleen ikuisen vihamiehen. Kävipä sitten minulle Vaasassa kuinka tahansa, vapaa-ajalla koodaaminen tulee, näemmä, olemaan hyvä vaihtoehto molemmille. Oma firma pystyyn vuoden 2008 alusta siis, vaikka palkkatyöhön pääsisinkin. Ovathan sivutulotkin aina tuloja.
Aamulla sitten katselin kisan brittiläisen ITV-televisiokanavan versiona, mutta moinen temppu aiheutti minulle kyllä taipumuksen tukehtua aamukahviini useamminkin kuin kerran. Selostajat kun olivat pahemmin pihalla kuin Matti Kyllönen ikinä. Riippumatta siitä, miten monta kertaa paikallinen asiantuntijasuuruus muistuttikaan Lewis Hamiltonin vaikeuksien johtuneen vaihdelaatikosta, selostaja muisti kertoilla herran moottorin pätkineen. Sangen surkuhupaisaksi koin etenkin kohdan, jossa moottorin kerrottiin tulleen uudelleenkäynnistetyksi herra Hamiltonin toimesta. F1-autoissa kun harvemmin näkee starttimoottoreita, painonsäästösyistä johtuen.
Torstaina on sitten seuraavana työhaastatteluni, Vaasassa jälleen. Tällä kertaa kyse on tosin eri firmasta kuin pari viikkoa sitten. Hyvä niin, sillä edellisestä orjalaivasta ei minuun otettu koskaan yhteyttä, vaikka minulle niin toki auliisti luvattiinkin. Jotenkin moinen temppu vain vahvisti mielikuvaani siitä, ettei kyseinen yritys ole kovinkaan ammattimaisella ja pitkäjänteisellä suunnitelmallisuudella etenemässä mihinkään suuntaan. Kohteliaisuus kun ei maksa sinänsä mitään, ainakaan jos puhelukustannuksia verrataan siihen imagohaittaan, joka ilmoittamatta jättämisellä on nytkin aikaan saatu. En lähde firman nimeä tässä julkisesti lokaamaan, mutta henkilökohtaisesti olen ainakin mielipiteeni ja firman nimen valmis kysyjille kertomaan. Ilmeisesti tietynlainen laatuajattelun puute on tässäkin menettelyssä taustalla ollut. Yrityksen etua on kuitenkin aina ajateltava, myöskin pienten yksityiskohtien kautta.
Käväisipä sitten minulla vieraskin, Thomas oli saanut KELA:sta itselleen ikuisen vihamiehen. Kävipä sitten minulle Vaasassa kuinka tahansa, vapaa-ajalla koodaaminen tulee, näemmä, olemaan hyvä vaihtoehto molemmille. Oma firma pystyyn vuoden 2008 alusta siis, vaikka palkkatyöhön pääsisinkin. Ovathan sivutulotkin aina tuloja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)