perjantai 28. syyskuuta 2007

Satunnaista lätinää.

Helsingin reissuni oli sinänsä ihan miellyttävä, enkä kokenut kovinkaan montaa epämiellyttävää kokemusta, ellei sellaiseksi lasketa hetkeä, jolloin tajusin tehneeni Manboy-yhteen laulusolistiin, Karoon, lähtemättömän vaikutuksen. Olin ilmeisesti ollut jokseenkin ikävällä tuulella baarissa, johon olimme yhteisen ystävämme, Simonin, kanssa rantautuneet. Hetkihän tokikin tuli vasta jokunen minuutti heräämiseni jälkeen, krapulassa tietenkin. Yhtäkaikki, Karo, mikäli joskus luet blogiani, olen pahoillani, vaikka olet edelleenkin ihan helvetin omituisen näköinen pikkuhyypiö.

Eipä silti, viime yöni meni jälleen murehtiessa, niin entisen firmani kuin itsenikin tilannetta, rahahuolet painavat päälle raivoisasti. Onneksi KELA:ssa käyntini oli siinä määrin antoisa, että paikallinen neiti pikkuführer myönsi unohtaneensa hakemukseni odottelemaan, käydessään vessassa runkkailemassa. Onneksi mokomaan ei ollut mennytkään kuin vasta kaksi ja puoli viikkoa. Onhan se hienoa, että edes joku on valmis myöntämään inhimillisyytensä, vaikka en itse moiseen erheeseen koskaan syyllistyisikään. Siltikin, mokoma toiminta saattaisi ahdistaa, ja kenties jopa aiheuttaa epäluuloa KELA:n toimintaa kohtaan.

Vaan, koskapa koneeni saattaa heittää itsensä virrattomaksi koska tahansa, päätän tämän merkintäni tähän. Tylsää, tiedän, mutta toisaalta oikeudenmukaistakin - en minä lukijoistani kuitenkaan koskaan välitä, kunhan vain pelleilen kustannuksellanne.

Uskokoon, kuka vain haluaa.

sunnuntai 23. syyskuuta 2007

Helsinki City Boy

Päädyin sitten harharetkeilemään pääkaupunkimme keskustaan. Kavereillani on ollut jokin ihme hinku päästä tänne asumaan. Koskapa mokomat olivat minusta mukamas huolissaan, ihan kuin minusta joku joskus oikeasti välittäisikin, niin tännehän sitä piti itsensä raahata. Saatana, hulluja täynnä koko kaupunki, kuten muistelinkin. Toisaalta, mitäpä minun kavereistani nyt muutenkaan voisi epäillä.

Toisten parisuhdehelvetti on vain toisten helvetti. Tämän minä olen jälleen kerran huomannut, etenkin ruokapöydässä. Jos nainen sattuu kysymään jotain, ihan miten viattomalta kysymys saattaisi sinänsä vaikuttaakin, on kyseessä aina ansa. Vastaatpa mitä tahansa, niin siitä tulee hänelle aina hyvä syy ukkonsa haukkumiseen. Toisaalta, minä olen sentään ollut kiltti poika, enkä ole edes pissannut kenenkään sänkyyn tai sohvaan. En edes kaverini Tommyn, jonka kanssa vietin mielenkiintoisen iltapuhteen aina aamuseitsemään asti. Onneksi se perkeleen Arch Linux suostui asentumaan siihen HP:n läppäriin, vaikka koville ottikin.

Joitakin huomioita olen toki ehtinyt tekemään reissullani. Nähtävästi kaikki Helsingin hissit on valmistettu joskus 1930-luvulla, painorajoituksen ollessa aina tasan 240 kilogrammaa. Eipähän muuten, mutta hissin natina ja tutina saavat polvet kovin hyytelöiseksi, etenkin kun hissiin on ahtautunut kolme miestä, joiden keskipaino on reippaasti yli sata kiloa. Mainittakoon myöskin, että muinaiset egyptiläiset olivat oikeassa. Kissat ovat, saatana, itse pahalaisen ruumiillistuma. Luulisi evoluution sentään saaneen aikaan kissanpaskaa, joka haisee ruotsalaisen missin sukupuolielimille, mutta eihän niin hyvin ole tietenkään voinut käydä. Eipä silti, en ole päässyt haistelemaan yhdenkään ruotsalaisen missin sukupuolielimiä, joten kenties ne sitten haisevatkin kissanpaskalle. En tiedä. Ehkäpä minä tyydyn vain naulaamaan sieraimeni umpeen.

Aloitetaanpas tämä kappale arvoituksella. Mitä yhteistä on Helsingillä, Kauhavalla, ja Sotkamolla? Maantieteellinen sijainti ei ainakaan liene yhdistävä tekijä. Sen sijaan eilen illalla tuli kyllä huomattua sekin tosiasia, ettei Helsingissäkään pysty olemaan pelkkä anonyymi juoppo. Baarissa kun tupsahti pöytäseurueeseen mieshenkilö, joka tunsi minut, mutta jonka henkilöllisyydestä minulla itselläni ei ollut mitään hajua. Oli kuulemma ollut samalla luokalla kuin eräs, nimeltämainitsematon, Elisan asiakaspalvelija. Ei saatana, pitänee lähteä seuraavaksi Kuubaan parille huurteiselle. Sielläkin tosin varmaan tulisi heti ensimmäinen vastaantulija huutamaan sukunimeäni ja pokkuroimaan likaisia varpaitani, samalla kun yrittäisi lankata silmälasini, ja hinkata muniini hieman magnesiumia.

Ei saatana. Pakko hilata itsensä tästä johonkin muualle.

keskiviikko 12. syyskuuta 2007

Fiji, Suomi, Franska...

Koskapa blogimerkintäni ovat päiväytyneet jokseenkin omalaatuisella tavalla, päätin tarkistaa profiilini asetukset. En sitten ollut koskaan määritellyt asuvani Suomessa, millä lienee ollut oma vaikutuksensa asiaan. Onneksi Bloggerin tarjoama lista maista, aakkosjärjestyksessä, olikin sitten jokseenkin hämmentävä, kuten merkintäni otsikosta voinette päätelläkin.

Seuraavaksi aion ulvahdella epäinhimillisesti.

Pig Brother, rakastettuni

Unirytmini on vaihteeksi varsin pahasti sekaisin, mutta ei se mitään. Tarkistettuani pikaisesti IRC-keskustelujen sisällön eilisillan osalta, huomasin kanavamme naispuolisten otusten keskustelleen Big Brotherista, mitä ei tokikaan sinänsä voi pitää järin yllättävänä. Yllättävää sen sijaan oli, että kipaisin katsomassa Ilta-Sanomien blogia, jota pitää nimimerkki "Kyttääjä", kyseiseen viihdeohjelmaan liittyen. Kommenttihan sinne oli jätettävä, olenhan edelleenkin sangen vittumainen mies.

Seuraavassa pari lainausta alkuperäisestä blogitekstistä:

"Päiväkirjahuoneessa istunut Timo totesi tyynesti, että jos Sadusta pitää antaa arvosana ykkösen ja kympin väliltä, niin se olis varmaan seiska. SEISKA! Timo saakin sitten lähteä seuraavaksi talosta."

"Mitä se ylipäätään kertoo Timosta, jos hän kertoo treffailevansa seiskan arvoista naista? Eikö hän usko saavansa parempaa vai kelpaako hänelle hetkellisesti kuka tahansa? Jos hän tietää jo valmiiksi, että joku parempi odottaa häntä jossakin, miksi hän ylipäätään näkee kaiken tämän vaivan? Miksi hän haluaa tuottaa toiselle vääjäämättömän pettymyksen? Miten hän voi leikkiä toisen tunteilla noin kylmästi ja vielä kertoa sen avoimesti muille?"

Vastaukseni, joka ainakin toistaiseksi (kellon ollessa puoli neljä torstaiaamuna) on luokiteltu Ilta-Sanomien ennakkoarvioinnissa olevaksi:

'Minkä ihmeen takia aikuiset ihmiset, jotka tiesivät jo ennalta kyseessä olevan pelkkä viihdeohjelma, täysin keinotekoisessa ympäristössä, olettaisivatkaan muutamassa päivässä löytävänsä "sen aidon rakkauden"? Eiköhän tässä ole kysymys ennemminkin arvostelukyvyn puutteesta Sadun puolelta, kun ryhtyi rakentelemaan elämää suurempaa romantiikkaa suhteesta, joka ei alunperinkään perustunut tosielämään, vaan keinotekoisiin olosuhteisiin. Eihän keinotekoisissa olosuhteissa ole mahdollista luodakaan mitään aitoa romantiikkaa.

Ihminen on seksuaalinen olento, eikä minusta Timon käytöksessä ole mitään ihmeellistä. Myönnän toki, että arvosanan antaminen Sadulle osoitti Timolta epäkypsyyttä ja tilannetajun puuttumista, mutta mikäli joku tosissaan kuvitteli tällaisen "BB-parin" jatkavan "seurustelemistaan" kauankin, lienee syytä tarkistaa oman pääkopan sisältö. Viihdeohjelman puitteissa jäädään väkisinkin pelkän makkaranpiilotuksen asteelle.

Mikäli oikeasti katsoisinkin kyseistä ohjelmaa, niin kyllähän minä mielelläni näkisin Timon jatkavan kilpailuaan. Pelkkää mainosrahoitteista viihdettähän Big Brother on. Ottakaa ohjelma siis sellaisena, älkääkä eksykö samanlaiseen fundamentalismiin kuin tämä hassu "Kyttääjä" on selkeästi tehnyt, vaikka hänenkin roolinsa viihdetoimittajana toki ymmärrän. Enhän minäkään olisi jättänyt kommenttiani tänne, ellei tätä blogia käytössäni olisi. Tosin, kommenttini taitaa päätyä myöskin omaani.

Hyvää yön jatkoa, höpönassut.'

Näin, luultavasti saan tästäkin turpaani, mutta onneksi siihen on jo totuttu.

Uusi venäläinen ruletti

Käväisinpä sitten tänään virastokierrokseni, joskin pankkiin asti en sitten päässytkään - Volvoni kun oli vaihteeksi heittäytynyt sangen virrattomaksi, vaikka keskuslukitukselle asti virtaa vielä riittikin. Palailtuani takaisin kämppäni surkeisiin nurkkiin, huomasin Iltalehden verkkoversiosta seuraavanlaisen uutisen: 'Venäjä väittää rakentaneensa "kaikkien pommien isän", jonka teho ja voima on verrattavissa ydinaseeseen.' No, mutta tämähän on hienoa! Maailmassa ei ole koskaan riittävästi uusia aseita, joilla voi räjäyttää naapurin vanhan pariskunnan palasiksi, mikäli lumityöt jäävät epähuomiossa heiltä tekemättä. Ydinaseissa onkin toki ilmennyt lieviä ongelmia, mitä lähiympäristön säteilyarvoihin tulee, lähiympäristön määrittyessä tuulen suunnan ja voimakkuuden perusteella. Niinpä onkin todella hienoa havaita venäläisten löytäneen ekologisen tien ympäristön hillittömään tuhoamiseen.

Epäterävästä olotilastani huolimatta, kiinnitin huomioni seuraavaan katkelmaan:

"- Testitulokset ovat osoittaneet, että uuden ilmavoimien käyttöön tarkoitetun aseen teho ja voima on verrattavissa ydinaseeseen, mutta päinvastoin kuin ydinpommi se ei vahingoita ympäristöä, Venäjän pääesikunnan varakomentaja Aleksandr Rukshin sanoi ORT-tv-kanavalle."

Ei vahingoita ympäristöä? Mitä helvetin järkeä on pommissa, joka ei vahingoita ympäristöä lainkaan? Kyllä sen nyt täytyy sentään edes jotain vahinkoa ympäristölle tehdä, vaikka ydin ei halkeaisikaan. Etenkin, kun juttuun on kuitenkin liitetty kuvamateriaalia, jossa näkyy ihan kohtuullinen räjähdys, pommin vaikutuksesta. Jos ei tuollaisella pommilla lähde tukka päästä ja kuulokynnys alene, niin ovatpa kyllä laittaneet taaskin rahaa ihan hukkaan kehitystyössään.

Mutta, ainakin venäläiset yrittävät, mistä heille iso kiitos. Tämä vanha versio venäläisestä ruletista, puoliautomaattiaseella, onkin jo muodostunut varsin tylsäksi.

tiistai 11. syyskuuta 2007

Perkele

Edellinen merkintäni päiväytyi, vaihteeksi, väärälle päivälle. Ilmeisesti Blogger ei sitten pidä minusta. Ei se mitään, tunne on onneksi molemminpuolinen.

SOS-lentoyhtiöt

Enhän minä mitään unta saanut, mutta onneksi tänään on muutenkin vittumainen päivä, niin virastokierroksineen kuin 80:n kilometrin mittaisine pankkireissuineenkin, joten sikäli nukkuminen olisikin kai ihan turha tapa valmistautua päivään. Kun kerran ruhoni koneen ääreen jälleen tungin, niin päätin käväistä katsomassa tuoreimmat uutisotsikot ampparit.com:sta. Ällistyksekseni, huomasin SAS-lentoyhtiön koneella ilmenneen yöllä täysin vastaavanlaisen vian, siitä johtuneen vaaratilanteen ohella, kuin viime sunnuntainakin. Laskutelineiden huolto on ilmeisesti unohtunut, mitä voinee pitää sangen älyttömänä seikkana, etenkin kun laskutelineitä, valitettavasti, jopa tarvittaisiin turvalliseen laskeutumiseen. Lisäksi, kyseessä oli vieläpä täysin sama konetyyppi kuin sunnuntainkin vaaratilanteessa eli De Havilland DHC-8 ("Dash 8"), jonka 400-versiota näyttäisi SAS:n kalustossa olevan 24 kappaletta, Wikipedian mukaan.

Lentoyhtiöt ovat siitä hämmentäviä otuksia, että samalla alalla kilpailee yhtiöitä, joilla on keskenään täysin erilaiset liiketoimintamallit, mutta esimerkiksi monilla ns. halpalentoyhtiöillä, kuten Ryan Air:lla, on kuitenkin käytössään täysin uutta kalustoa, eikä edes siitä pienimmästä päästä. Todennäköisyys kuolla lento-onnettomuudessa on erittäin pieni, esimerkiksi verrattuna tieliikenteessä päivittäin kuolevien määrään. Siitäkin huolimatta, kaksi vakavaa vaaratilannetta SAS:n koneille näinkin lyhyen ajan sisällä nostaa väkisinkin mieleeni joitakin kysymyksiä. Ovatko yhtiön huoltopalvelut ulkoistettuina simpansseille? Säästetäänkö yhtiössä väärissä asioissa, kuten turvallisuudessa? SAS:n maineelle, joka on muutenkin ollut kovin alamaissa viime aikoina, tällaiset tapahtumat eivät liene ainakaan sitä kohentavia.

Mainittakoon muuten, että ehdottomasti parhaan laskeutumisen, jota olen itse ollut kokemassa, suoritti Finnairin naispuolinen lentokapteeni Helsinki-Vantaalle. Pahin taas lienee ollut American Airlinesin Boeing 777-koneen tutiseva tipahtaminen, joka oli hieman kuin tiiliskiveä oltaisiin nakattu Dallas-Fort Worthin lentokentälle.