Pikkupoikien pelihelvetti

Kaverini, Archie, oli sitten bongannut työpaikkailmoituksen, jossa etsittiin työntekijää paikalliseen peliluolaan. Kyseinen termi oli minulle sen verran hämärä, että päätin käväistä katsomassa moista, kävelymatkaa mokomaan kun tuli kokonaiset 200 metriä. Alunperin ilmoituksessa työtehtäviksi oli määritelty "pelien esittely, pelaajien ja nuorison valvonta ym." Kyllähän minä pelejä olen pelannut ja paljonkin, tosin vain tietokoneella ja satunnaisesti konsoleilla, mutta en minä kyllä ihan tuollaista pelihelvettiä osannut odottaa. Ei muuten, mutta ilmoituksessa olisi voitu edellyttää hakijoilta itsesuojeluvaiston puutetta, ainakin mitä todennäköisiin mielenterveysongelmiin tulee.

Ensiksikin, mitä ihmeen järkeä on joissain Warhammer-figuureissa? Kahden euron valmistuskustannuksilla tehtyjä muovimöhkäleitä myydään satasen pakkauksissa. Sitten niillä muovimöhkäleillä pelataan toisten pelaajien muovimöhkäleitä vastaan. Kyllä minä sen vielä ymmärrän, että jotkut (Gary) ostavat harmaita muovimöhkäleitä, maalatakseen niistä punaniskoja, japsipaskoja, tai kommunistipellejä, mutta Warhammerin idea menee minulta totaalisesti ohitse - ellei sitten rahastusta lasketa. Kyseessä on kuitenkin pohjimmiltaan noppapeli.

Samaan kategoriaan menevät myöskin, mielestäni, erilaiset keräilykorttipelit. Yritä siinä sitten olla pyörittelemättä silmiäsi, kun lauma kahdeksanvuotiaita vyöryy tiskille kuin lauma nälkäisiä hyeenoita, kyselemään joistain Pokemon-korteista. Keräilykorttien saalistaminen ei näytä koskaan tyydyttävän kyseisten laumaeläimien nälkää, vaan aina pitää saada parempi pakka kuin kaverilla on. Muovilla on hintaa siinäkin, paitsi silloin kun pikkujannu, itkua tuhertaen, yrittää päästä eroon persereiästään tultasyöksevästä päästäisestään. Ei saatana.

Olihan siellä onneksi jotain järkeviäkin harrasteita tarjolla, kuten biljardi ja darts. Takahuoneesta löytyi isojen poikien peliareena eli Texas Hold'em-pöytä. En minä välttämättä osaa kuvitella itseäni kakaroita huijaamaan, mutta korttipelit ovat aina kivoja. Presidenttiä ja neekeriä kun on tullut aikoinaan pelattua paljonkin. Aina tosin vain ihan tolkuttomassa hutikassa.

Eihän työpaikassa tokikaan sinänsä mitään vikaa olisi, mutta joutuisin ilmeisesti opettelemaan erilaiset keräilykorttipelit itsekin. Moinen ahdistaa ajatuksena melkoisesti. Toivottavasti edes työtuntien määrä ja palkkaus olisivat perseestä. Maanantaina pitäisi myöskin puljun überführerin olla paikalla, joten kenties silloin selviää mahdollinen tulevaisuuteni muovibisneksessä.

Pelottaa jo valmiiksi.