Murheiluruutu

"Tervetuloa, hyvät katsojat, jälleen kerran seuraamme! Tänään meillä onkin vieraana moninkertainen tulisilla hiilillä istumisen maailmanmestari, ja maailmanennätysmies, Yrjänä Putkonen. Tervetuloa Murheiluruutuun, Yrjänä." Kuva siirtyy tekoleppoisan oloisasta, mursuviiksisestä juontajasta, pieneen, hermostuneeseen mieheen.
"Kiitoksia, kiitoksia..." Silmälasien takana pyörivät silmät hakevat epätoivoisesti kiintopistettä, johon katsoa, päätyen sitten juontajan viiksiin.
"Niin, moni ei varmasti ole edes kuullutkaan tällaisesta murheilulajista, kertoisitko hieman lajin taustoista, ja miten itse löysit tulisilla hiilillä istumisen?" Mursuviikset leviävät levottomaan hymyyn.
"Noh, siinähän kävi sillä lailla, että mie olin tuossa vielä muutama vuosi sitten IT-alalla töissä, ja olin osakkaanakin yhessä virmassa, parin muun kaverin kanssa... " Hymy juontajan kasvoilla muuttuu selkeästi hämmentyneeksi.
"Ja niin siinä sitten kävi, niin kuin arvata saattaakin, eli toimitusjohtaja otti ja makseli firman rahoilla vähän omiaan pois eli satatonnia hukkui jonnekin kolmessa kuukaudessa, kun niillä rahoilla piti alunperin kokonainen vuosi pyöriä..." Karvoitus juontajan nenän alla ryhtyy etsimään reittiä kulmakarvoihin.
"Siinä oli sitten vielä laiton irtisanominen ja pari oikeusjuttua kaupan päälle, niin meinasi mennä kokonaan usko elämään..." Hermostunut silmäpari räpyttelee pari kertaa, odottaen selkeästi juontajan jatkavan tästä.
"Niin, jaa, noh... Sinä olet nyt sitten kuitenkin löytänyt uuden suunnan elämällesi, kerrohan jotain tästä harrastuksestasi, jos sitä enää tuolla tasolla sellaiseksi voinee kutsua?" Juontajan katse harhailee hetkisen aikaa, pöydälle levinneen paperinipun ja vieraan välillä, päätyen kuitenkin vieraaseen.
"Noh... Miehän käväisin siinä sitten lääkärillä valittamassa, kun ei meinannut tulla elämästä mitään, ja päässä pyöri vaan koko ajan se kuinka mukavaa olisi ottaa sähköporakone ja porata sitä vitun pikku possua poskionteloon..." Pienen miehen hermostuneisuus muuttuu raivostuneisuudeksi.
"Unissanikin koko ajan, saatana, tapoin sitä läskiä uudestaan ja uudestaan. Kerrankin laitoin sen, perkele, kiviuuniin, paistoin, ja söin! Ei, helvetti, kyllä siinä oli jo lääkärille mentävä..." Pieni mies puuskuttaa kuin olisi juuri juossut maratonin. Juontaja ei sano mitään, mutta hänen viiksensä ovat lähteneet valumaan.
"Mutta niin, lääkäri oli sitten sitä mieltä, että olisi varmaankin parasta, jos mie löytäisin itselleni jonkin uuden, rentouttavan harrastuksen. Sitä kautta mie tämän hiililläistumisen sitten löysin. Aikalailla samaa jatkumoahan tämä toki onkin IT-alalla toimimisen jälkeen..." Vierailija vaikenee, painaen katseensa hermostuneena lattiaan.
"Niin... Noh, onhan se varmasti niinkin. Mitenkäs tässä lajissa oikein tuo harjoittelun ja levon suhde, vammoiltakaan ei varmasti voine välttyä?" Juontajan katse on lasittunut, mutta ammattitaito pelastaa haastattelun jatkoajalle.
"Juu, siitä muuten tulikin mieleen, että toisin kuin varmasti siellä kotikatsomoissa ajatellaan, niin tämähän on ihan välineurheilua siinä kuin muutkin lajit. Mie olen itse käyttänyt näitä ruotsalaisia grillihiiliä, kun niillä tulee semmoinen, tiekkö, kotoinen tunnelma tuonne perseeseen. Vähän niinkuin lapsuudessa mummolassa olisi, kun näille istahtaa..." Pieni mies on nostanut katseensa, ja puuskuttaa jälleen - innostuksesta. Juontajan otsalle on noussut hikipisaroita.
"Niin, ja grilli on tärkeä! Pitää olla, kato, mahdollisimman tasainen pinta, ettei jää niitä ritilänjälkiä takapuoleen joka helvetin harjoituskerrasta... Mitään pahempia loukkaantumisia mulla ei ole ollut, mitä nyt pari kertaa on hieman nivuset venähtäneet. Persehän toki palaa tässä ihan säännöllisesti..." Vierailija nostaa pussin ruotsalaisia grillihiiliä pöydälle ja virnistää mielipuolisen railakkaasti. Juontaja ei edes katso, vaan kävelee studiosta pois.
"Näitä mie tosiaan käytän... Perkeleen hyviä hiiliä!"