Kuudentoista tunnin kohdalta...

Krääh.

Poltin sitten eilen viimeiseni, vaikka toki olinkin jääräpäisesti yrittänyt saada alati huvenneet tupakkani riittämään mahdollisimman pitkälle. Nyt on sitten kokeiltu perinteistä vieroitushoitoa kofeiinilla, huonolla menestyksellä. Olen toki yrittänyt korvata nikotiinin naisellakin, mutta melkein yhtä huonolla menestyksellä edelleenkin. Jos edes olisi lepakko, jolta voisi purra pään irti. Väsyttää. Vituttaa ihan saatanasti. Tekee mieli tupakkaa, yllättäen. Jospa sitä vain antaisi periksi, kun ei tästä mitään tunnu tulevan... MolZ oli oikeassa, skeptisyytensä suhteen. Joku voisi toki kysyä, mitä järkeä tässä on, ellei projektinsa kanssa mene loppuun saakka, mutta alkanut nikotiinivajeeni väsyttää sen verran rankasti, että periaatteessa pitäisi nukkua - ja kyläilemässä ollessahan ei yleensä pahemmin nukuta, ainakaan kellon lähestyessä neljää iltapäivällä. Jos jostain saisi edes sähköshokkeja kiveksiinsä. Tai sitten menen vain tylsästi kauppaan, ja ostan tupakkaa. Fuck. Ass.

Uusi vuosi, pikkuvanhat kujeet.

Olen sitten lopettamassa tupakointini. Yleensä tähän kohtaan sijoitetaan varovaisia ilmaisuja, kuten "yritän lopettaa" tai "olen aikeissa lopettaa", mutta valitettavasti - kaltaiseni tylsän ja vittumaisen ihmisen tavoin - lopetan vain. En toki tiedä, onko asiassa mitään valittamista, sillä tupakointi on harvinaisen typerä harrastus - säästyneestä rahamäärästä voi huoletta sijoittaa parikin kertaa kuukaudessa hallittuun kaljoitteluun, säilyen siltikin voitolla. Tai sitten rahoilla voi pelata bingoa, joko parisuhdebingona tai aitona seurapelinä.

Ensimmäinen viikko tulee olemaan erittäin vaikea. Tulen kuitenkin kirjoittelemaan tunnoistani blogiini, sitä mukaa kuin henkilökohtainen helvettini aina vain konkreettisemmaksi tulee. Minulla on vielä seitsemän tupakkaa jäljellä. Olenkin perhanan tyytyväinen siihen, mitä minulla on. Haikailenko? En vielä. Yritän, parhaani mukaan, nukkua ensi viikolla mahdollisimman paljon. Nikotiinivajaus onneksi toimii luonnostaankin hienona unilääkkeenä. Ruokahalunikin tulee toki kasvamaan, minkä voinen kuitenkin itselleni anteeksi antaa. Onhan ruokailu ranskalaisten mielestä korkeakulttuuria. Katsotaan sitten sitä laihduttamista, jahka puolen tonnin raja kohdallani rikki paukahtaa.

Roskamuovi valtaa virvoitusjuomamarkkinat.

Maailmantalouden romahdus ja raamatullisen maailmanlopun tuleminen ovat alkaneet näkymään myöskin eri virvoitusjuomayhtiöiden pakkauksissa. Tänään totesin Olvi Oyj:n puolitoistalitraisen colapullon valmistusmateriaalin vaihtuneen ohuempaan, ns. lötkömuoviin, jota oli aiemmin käytetty vain natsi-Siwan (Lidl) saksalaisissa virvoitusjuomapulloissa. Aiemmin olin jo huomannut virvoitusjuomajätti Coca-Colan ottaneen tarjontaansa ison kaksilitraisen särvinastian, samasta roskamuovista valmistettuna. Koskapa kuljetan cola-annokseni useimmiten puhtaalla käsipelillä, huomasinkin Olvin colaputelin muodon muuttuneen samalla sellaiseksi, ettei kahden pullon kantaminen saman käden sormin ollut enää mahdollista. Pitävää otetta moisista kun ei tuntunut luontevasti saavan. Epäilisin ongelman tulevan vastaan myöskin yhtä pulloa kannettaessa.

Ymmärrän toki virvoitusjuomayhtiöiden kärsivän samoista ongelmista kuin muunkin elintarviketeollisuuden. Myyntihintaan kohdistuvien nousupaineiden kompensoiminen, pakkausmateriaalista tinkimällä, tuottaa kuitenkin muita ongelmia. Lähinnä tarkoitan nyt ympäristökysymyksiä, sillä uusittu pakkausmateriaali ei sovellu sellaisenaan suoraan kierrätyskäyttöön. Toisin kuin vanhat pullot, joille riittivät pelkkä desinfiointi ja uusien etikettien liimaaminen, lötkömuovi joudutaan sulattamaan kierrätystä varten. Kuten kaikki muovitavaraa polttamalla teurastaneet tietävätkin, sulavasta muovista syntyy hassuja kaasuja - myrkyllisiä sellaisia. Vaikka nykyaikaisissa kierrätyslaitoksissa onkin otettu huomioon ympäristönäkökohdat sinänsä, epäilisin uuden valmistusmateriaalin rasittavan ympäristöä jollain muotoa enemmän kuin vanhan kierrätysmuovin.

Hintaa uudelle Olvin colapullolle oli tullut lisää neljä senttiä puoltatoista litraa kohden. Ei siis aivan hirveästi, mistä osin kenties kiitokset uudelle pakkausmateriaalille. Nähtäväksi kuitenkin jää, miten paljon saavutetusta kustannushyödystä tuhlaantuu, sulattamisen mukanaan tuomiin, lisäkustannuksiin.

Lyhyt huomio.

Olen elossa. En ehkä voi kovinkaan hyvin, mutta se on onneksi normaalia. Tämä siis ihan vain ohimennen todettuna. Onneksi olkoon, Gary, eilisen vanhenemisesi johdosta, vielä kerran.

Erään miehen surullinen tarina.

Olipa kerran mies, jota kutsuttiin nimellä "Kyrpä-Olavi". Tämä ei tokikaan ollut hänen virallinen nimensä, mutta pienellä paikkakunnalla kaikki tiesivät miehen, keljuine metkuineen, ja käyttivät hänestä moista kutsumanimeä hyvinkin luontevasti. Ystäviä Olavilla ei ollut, mutta sitäkin enemmän naisseuraa, jota Olavi vokotteli paikallisen Esson baarissa. Naisten suhteen Olavilla ei ollut kovin tiukkoja kriteerejä. Mikä tahansa sotamarsu kelpasi, kunhan vain standardinmukaiset elimet sattuivat löytymään. Itseasiassa Olavilla oli vain yksi vaatimus naistensa suhteen; moisten oli oltava hyviä pajatson pelaamisessa.

Olavi oli sangen tyytyväinen elämäänsä, mitä nyt pientä haamusärkyä aina sattuikin olemaan. Lasisilmä kiiluen, Olavi vahtasi pajatsoa päivästä toiseen, odottaen kärsivällisesti kuin puuma saaliseläintään. Aina joskus Olavia onnistikin. Mitä sitten, vaikka kyseessä olikin aina sama nainen - sitä oli Olaville turha mennä sanomaan, sillä miesparalla oli kuitenkin dementia. Niin meni rattoisasti Kyrpä-Olavin 1980-luku. Sitten vuosikymmen vaihtui ja Raha-automaattiyhdistys, RAY, päätti viedä pois Olavin elämän ainoan pienen ilon. Suruisena katseli mies, kun pajatso olikin vaihtunut pokeriin. Ei ymmärtänyt, ei voinut ymmärtää. Sen verran vielä virtaa oli ukossa, että potkaisi pokerikonetta kylkeen, ennen kuin meni ja hirtti itsensä koivuun.

Sen pituinen se.

Tietokonepelit aiheuttavat aggressioita.

Heti aluksi todettakoon, ettei suhtautumiseni tietokonepeleihin poikkea suhtautumisestani koko elämään. Kaikki kokemani vastoinkäymiset ovat minulle henkilökohtaista vittuilua, vaikka tiedänhän minä tokikin suhtautumistapani olevan jokseenkin sairasta. Olen vain, niin kauan kuin pystyn muistamaan, ollut erittäin kilpailuhenkinen ja kokenut olevani riittämätön, mikäli en joitakin asioita saa toteutettua kanssaihmisteni tapaan. Isommassa mittakaavassa, tämä tokikin tarkoittaa, etten osaa rentoutua ja nauttia asioista niin hyvin kuin suotavaa olisi, vaan minusta on tullut suorittaja - osa nykyaikaista yhteiskuntaa. Etenkin tietokonepelien parissa, rentoutumisen, ja siitä nauttimisen, tulisi olla itsestäänselvyys, mutta eihän siitä mitään ole tullut, kun jatkuvasti takaraivossa jyskyttää tietoisuus siitä, ettei "tämän nyt näin vaikeaa ole pitänyt ikinä kenellekään olla". Itsekriittisyyteni on edelleenkin voimissaan, kuten varmasti ystäväpiirini asian on huomannutkin. Sikäli hassua, etten ole kuitenkaan ajanut partaani puoleen vuoteen. Ilmeisesti kaikista asioista vain ei jaksa kantaa huolta, jatkuvasti.

Mikä tietokonepeleissä minua sitten ärsyttää? Tekijöitä on keskimäärin noin kaksi kappaletta. Eihän se iso luku ole, sinänsä, mutta... Otetaan nyt vaikkapa esimerkiksi kaksi sellaista peliä, joita olen pelannut hyvinkin paljon kuluneen kuukauden aikana; World of Warcraft (WoW) ja Grand Theft Auto: San Andreas (GTA: SA). Molemmat pyörivät Wine:n avustuksella ihan kelvollisesti, ei siinä mitään, mutta ongelmat eivät niinkään liity pelien tekniseen toimivuuteen, vaan kahteen pelaamisen karmeinpaan ongelmaan. Toinen on äly. Toinen on tekoäly. Jonkun irvileuan mielestä, kyseessä olisi täysin sama asia, mutta minullahan ei huumorintajua ole, joten en osaa asiaa lähteä kommentoimaankaan. Siltikin, ymmärränhän toki täydellisesti, miksi World of Warcraft:n maksavien asiakkaiden määrä yltää, miljoonissa, jo reilusti toiselle kymmenluvulle. Kyseessä on vain yksinkertaisen nerokas verkkopeli, jolla on ollut ollut jo neljä vuotta aikaa niin sisällön lisätuottamiseen kuin tasapainottamiseenkin. Harvemmin minä olen niin paljon pelaamisesta pitänyt kuin kurmottaessani jotain itäkanadanbulgarialaista teiniä pahalla papillani nivusiin, mutta siltikin... Siltikin... Pelaajat ovat keski-iältään noin 13-vuotiaita. Valitettavasti tämä heijastuu myöskin heidän käytökseensä, jonka seurauksena pelin sisäiset IRC-kanavat on pakko rajata, heti alussa, kahteen tai niukempaan. Kullanpyytäjiä parveilee aina vain, samaan tapaan kuin juoppoja kauppakeskusten ympäristöissä, pyytäen joko "kultaa" tai "vippaaks pari egee, niin saan tosta punkkuu", ollen yhtäkaikki aina vain yhtä helvetin ärsyttäviä.

Muuten World of Warcraft on hieno keksintö, ainakin kaikille RPG-faneille. Toisin kuin jokin saatanan Elder Scrolls: Oblivion (ES: O), joka oli pelkkänä yksinpelinäkin perseestä - kiitos "dynaamisen vaikeustasonsa" eli tasojärjestelmän romukoppaan heittämisen - "WoW" hoitaa juurikin asiansa, tarjoten roolipelifaneille mahdollisuuden suhteellisen sujuvaan moninpelaamiseen, suhteellisen avoimessa ympäristössä. Tasot todellakin toimivat, kuten vastapuolen hahmoja vastaan tapellessa huomataankin. Tehtäviä voi olla avoinna 25 kappaletta yhtäaikaisesti, eikä mikään estä tehtävän suorittamista osissa, etenkin jatkotehtävien osalta. Tässä, vastaavasti, "GTA: SA" toteuttaa täydellistä perseyttään. Tehtäviä on aina vain yksi, ilman mahdollisuutta välitallennukseen, ja pahimmillaan tehtävä on joko helvetin vaikea tai sitten toimimaton tekoäly (AI) tekee siitä helvetin vaikean, pahimmillaan täydellisen satunnaisesti. Olen toki kuullut, isoilta pojilta, huhuja uudesta GTA:sta eli GTA IV:n esiinmarssista. Kuulemma pitäisi oleman paremmat tekoälytkin kehissä. Toivottavasti näin on, sillä kaikki ne "GTA: SA":n tehtävät, joissa on ollut "apuvoimia" käytössä, ovatten vaikeutuneet joko sillä, että apuvoimat ovat eksyneet jonnekin, reitinhakualgoritminsa siivittämänä tai sitten on tungettu väkisin seisomaan - toimettomana tokikin - pelihahmoni ja ampumakohteeni väliin. Tai sitten on vain kävelty pientä ympyrää, kameran peittämiseksi, jotta en ole nähnyt edes omaakaan hahmoani. Koko ajan on kuitenkin suu käynyt ja autistista leikitty, välittämättä hevonvittuakaan ympärillä tapahtuvasta väkivallasta. Ei saatana, minulla on aggressiotasot nousseet uusiin huippuihin näiden "apuvoimien" leikkiessä piilosta itsensä kanssa, useammin kuin kerran.

Käytännössä, pidän siis "WoW":ia suhteellisen hyvänä moninpelinä, ainoan ongelman muodostuessa kanssapelaajien typeryydestä. Onneksi typeryys on kuitenkin aitoa, eikä pelkästään teennäistä. Sen sijaan, "GTA: SA":n tapa hoitaa asia on omassa luokassaan vittumainen, vittuilua, vittu, ja vittusaatanakin. Ei kai tekoälyn ohjelmointi voi olla niin vaikeaa? Tulin suorittaneeksi eräänkin nurkanvaltausepisodin täysin naurettavalla tavalla - herättelin ensin väkeä jengisotaan, jonka jälkeen sain kolme "hyökkäysaaltoa" kuoletettua puolitoistametrisen kiviaidan takana piilottelemalla, jahka olin ensin kylvänyt, aitaa vasten juosseen kymmenhenkisen jengin tervetulolahjoiksi, muutaman kauko-ohjatun räjähteen, juosten sittemmin karkuun, nappia painaen. Ihan kuin sen aidan olisi voinut joko ylittää tai kiertääkin? Toki, myönnän suoraan, että "WoW" on sikäli täysin perseestä, ettei NPC (Non-Player Character) -hahmojen kanssa toimiminen ole koskaan älyllinen haaste, mokomien vain seistessä paikoillaan, ilman pienintäkään illuusiota "oikean hahmon" kanssa toimimisesta. Tekoälyä ei voi haukkua, koska sellaista ei ole peliin koskaan kirjoitettukaan. Ketään muuta asia tunnu häiritsevän, paitsi minua. Tuleehan siitä toki hieman lisäliikennettä serverin ja asiakassoftan välille, kun pitää ottaa selvää siitäkin, onko Retu nyt nukkumassa, kuksimassa, vaiko vain vetämässä viinaa nurkan takana, mutta siltikin? Ihan oikeasti? Ei kai se nyt enää voi olla ongelma? Häh?

Nostradamus, pakastettuni.

Lähes kuukausi edellisestä blogimerkinnästäni on kulunut, joten lienee aika jättää väliaikaraportti suorittamieni ennustusten toteutumisasteesta. Onneksi, kuten meilläpäin oli "ennen sotia" tapana ilmaista; vittusaatana, eihän niistä mikään ole toteutunut. Barack Obamakin näyttää kompastuneen siihen itkuiseen blondiin, jonka aviomiehen erektiohäiriöistä syntyi aikoinaan kohu, sedän työskennellessä Valkoisen talon kuuluisassa ovaalihuoneessa pienoisjunaratojen ja tunneleiden parissa. John McCain on toki puksuttamassa kohti välierävoittoaan, mutta hänen mahdollisuutensa kokonaiskilpailussakin näyttävät paljon paremmilta kuin ennen, kiitos Hillary Clintonin. Eikä se asteroidikaan Marsiin osunut. Ruotsalaisilla näyttää, aina vain, olevan tuuria.

Mitä urheiluun tulee, niin kovin ristiriitaisin tuntein tulin seuranneeksi siannahkasoikiopallon piirinmestaruuskisoja. New England Patriotsin voiton piti olla pelkkä muodollisuus - olihan joukkue kuitenkin voittanut kaikki kauden aiemmat ottelunsa. Toisin kuitenkin kävi. Tulin seuranneeksi pelitapahtuman netistä, SopCastilla. Näemmä mokoma toimii 32-bittisessä Linux-ympäristössä huomattavasti luotettavammin kuin 64-bittisessä, ainakin Arch Linuxilla. Täysin ongelmittahan en toki tälläkään kertaa selvinnyt, mutta vaihdettuani kiinalaisen striimin (SHTV) amerikkalaiseen (Fox), sain ainakin selostuksesta jotain selvää, vaikka kuvanlaatu samalla hieman huononikin. Fox tarjosi myöskin hämmentäviä mainoksiaan, jollaisia oli toki tarjolla myöskin shanghailaisilla. Coca-Colaa sielläkin mainostettiin. Itse otteluun vielä palatakseni, kannatin siinä toki altavastaajaa, joten sikäli Giantsin voitto oli erittäin positiivinen asia. Tenniksen puolella, Australian avoimet mestaruuskilpailut olivat tänä vuonna erinomaisen hämmentävät. Ei siinä mitään, että Roger Federer hävisi välieräottelunsa parikymppiselle serbialaiselle, jonka nimeä en, tällä näppäimistöllä ainakaan, lähde kirjoittamaan, mutta Rafael Nadalin tappio omassa välierässään ranskalaiselle käkkäräpäälle oli jo vittuilua. Kahden tuntemattoman sankarin kohtaaminenhan päättyi lopulta serbialaisen hyväksi.

Rambo on toki jo katsottu. Hämmentävän hyvä filmi ja hämmentävän hyvin ovat hormonitkin näemmä toimineet. Etukäteen pelkäämäni, uskonnolliset, vaikutteet olivat onneksi vain pelkkää markkinointipuhetta. Roolihahmosta on tullut vanha vihainen mies, mikä aiheuttaa vihulaispojille jännäkakkaa, ruumiinosien irtoillessa sangen näyttävästi. Toisin kuin ennustin, elokuvasarjan uskollisimmat fanit ovat olleet vain tyytyväisiä näkemäänsä, eivätkä tavalliset rivikatsojatkaan ole hirveästi pettyneet. Elokuvan IMDB-arvosana näyttäisi olevankin vähintäänkin kohtuullinen:

http://www.imdb.com/title/tt0462499/

Vaan, näin jälkikäteen arvioituna, en liene ollut sen huonompi ennustaja kuin Nostradamuskaan. Kaisa Variksen dopingkäry olisi toki pitänyt ehdottomasti tietää jo etukäteen. Kenties ennustajankykyni paranevat tulevaisuudessa - luultavastikaan toki eivät.