Tietokonepelit aiheuttavat aggressioita.

Heti aluksi todettakoon, ettei suhtautumiseni tietokonepeleihin poikkea suhtautumisestani koko elämään. Kaikki kokemani vastoinkäymiset ovat minulle henkilökohtaista vittuilua, vaikka tiedänhän minä tokikin suhtautumistapani olevan jokseenkin sairasta. Olen vain, niin kauan kuin pystyn muistamaan, ollut erittäin kilpailuhenkinen ja kokenut olevani riittämätön, mikäli en joitakin asioita saa toteutettua kanssaihmisteni tapaan. Isommassa mittakaavassa, tämä tokikin tarkoittaa, etten osaa rentoutua ja nauttia asioista niin hyvin kuin suotavaa olisi, vaan minusta on tullut suorittaja - osa nykyaikaista yhteiskuntaa. Etenkin tietokonepelien parissa, rentoutumisen, ja siitä nauttimisen, tulisi olla itsestäänselvyys, mutta eihän siitä mitään ole tullut, kun jatkuvasti takaraivossa jyskyttää tietoisuus siitä, ettei "tämän nyt näin vaikeaa ole pitänyt ikinä kenellekään olla". Itsekriittisyyteni on edelleenkin voimissaan, kuten varmasti ystäväpiirini asian on huomannutkin. Sikäli hassua, etten ole kuitenkaan ajanut partaani puoleen vuoteen. Ilmeisesti kaikista asioista vain ei jaksa kantaa huolta, jatkuvasti.

Mikä tietokonepeleissä minua sitten ärsyttää? Tekijöitä on keskimäärin noin kaksi kappaletta. Eihän se iso luku ole, sinänsä, mutta... Otetaan nyt vaikkapa esimerkiksi kaksi sellaista peliä, joita olen pelannut hyvinkin paljon kuluneen kuukauden aikana; World of Warcraft (WoW) ja Grand Theft Auto: San Andreas (GTA: SA). Molemmat pyörivät Wine:n avustuksella ihan kelvollisesti, ei siinä mitään, mutta ongelmat eivät niinkään liity pelien tekniseen toimivuuteen, vaan kahteen pelaamisen karmeinpaan ongelmaan. Toinen on äly. Toinen on tekoäly. Jonkun irvileuan mielestä, kyseessä olisi täysin sama asia, mutta minullahan ei huumorintajua ole, joten en osaa asiaa lähteä kommentoimaankaan. Siltikin, ymmärränhän toki täydellisesti, miksi World of Warcraft:n maksavien asiakkaiden määrä yltää, miljoonissa, jo reilusti toiselle kymmenluvulle. Kyseessä on vain yksinkertaisen nerokas verkkopeli, jolla on ollut ollut jo neljä vuotta aikaa niin sisällön lisätuottamiseen kuin tasapainottamiseenkin. Harvemmin minä olen niin paljon pelaamisesta pitänyt kuin kurmottaessani jotain itäkanadanbulgarialaista teiniä pahalla papillani nivusiin, mutta siltikin... Siltikin... Pelaajat ovat keski-iältään noin 13-vuotiaita. Valitettavasti tämä heijastuu myöskin heidän käytökseensä, jonka seurauksena pelin sisäiset IRC-kanavat on pakko rajata, heti alussa, kahteen tai niukempaan. Kullanpyytäjiä parveilee aina vain, samaan tapaan kuin juoppoja kauppakeskusten ympäristöissä, pyytäen joko "kultaa" tai "vippaaks pari egee, niin saan tosta punkkuu", ollen yhtäkaikki aina vain yhtä helvetin ärsyttäviä.

Muuten World of Warcraft on hieno keksintö, ainakin kaikille RPG-faneille. Toisin kuin jokin saatanan Elder Scrolls: Oblivion (ES: O), joka oli pelkkänä yksinpelinäkin perseestä - kiitos "dynaamisen vaikeustasonsa" eli tasojärjestelmän romukoppaan heittämisen - "WoW" hoitaa juurikin asiansa, tarjoten roolipelifaneille mahdollisuuden suhteellisen sujuvaan moninpelaamiseen, suhteellisen avoimessa ympäristössä. Tasot todellakin toimivat, kuten vastapuolen hahmoja vastaan tapellessa huomataankin. Tehtäviä voi olla avoinna 25 kappaletta yhtäaikaisesti, eikä mikään estä tehtävän suorittamista osissa, etenkin jatkotehtävien osalta. Tässä, vastaavasti, "GTA: SA" toteuttaa täydellistä perseyttään. Tehtäviä on aina vain yksi, ilman mahdollisuutta välitallennukseen, ja pahimmillaan tehtävä on joko helvetin vaikea tai sitten toimimaton tekoäly (AI) tekee siitä helvetin vaikean, pahimmillaan täydellisen satunnaisesti. Olen toki kuullut, isoilta pojilta, huhuja uudesta GTA:sta eli GTA IV:n esiinmarssista. Kuulemma pitäisi oleman paremmat tekoälytkin kehissä. Toivottavasti näin on, sillä kaikki ne "GTA: SA":n tehtävät, joissa on ollut "apuvoimia" käytössä, ovatten vaikeutuneet joko sillä, että apuvoimat ovat eksyneet jonnekin, reitinhakualgoritminsa siivittämänä tai sitten on tungettu väkisin seisomaan - toimettomana tokikin - pelihahmoni ja ampumakohteeni väliin. Tai sitten on vain kävelty pientä ympyrää, kameran peittämiseksi, jotta en ole nähnyt edes omaakaan hahmoani. Koko ajan on kuitenkin suu käynyt ja autistista leikitty, välittämättä hevonvittuakaan ympärillä tapahtuvasta väkivallasta. Ei saatana, minulla on aggressiotasot nousseet uusiin huippuihin näiden "apuvoimien" leikkiessä piilosta itsensä kanssa, useammin kuin kerran.

Käytännössä, pidän siis "WoW":ia suhteellisen hyvänä moninpelinä, ainoan ongelman muodostuessa kanssapelaajien typeryydestä. Onneksi typeryys on kuitenkin aitoa, eikä pelkästään teennäistä. Sen sijaan, "GTA: SA":n tapa hoitaa asia on omassa luokassaan vittumainen, vittuilua, vittu, ja vittusaatanakin. Ei kai tekoälyn ohjelmointi voi olla niin vaikeaa? Tulin suorittaneeksi eräänkin nurkanvaltausepisodin täysin naurettavalla tavalla - herättelin ensin väkeä jengisotaan, jonka jälkeen sain kolme "hyökkäysaaltoa" kuoletettua puolitoistametrisen kiviaidan takana piilottelemalla, jahka olin ensin kylvänyt, aitaa vasten juosseen kymmenhenkisen jengin tervetulolahjoiksi, muutaman kauko-ohjatun räjähteen, juosten sittemmin karkuun, nappia painaen. Ihan kuin sen aidan olisi voinut joko ylittää tai kiertääkin? Toki, myönnän suoraan, että "WoW" on sikäli täysin perseestä, ettei NPC (Non-Player Character) -hahmojen kanssa toimiminen ole koskaan älyllinen haaste, mokomien vain seistessä paikoillaan, ilman pienintäkään illuusiota "oikean hahmon" kanssa toimimisesta. Tekoälyä ei voi haukkua, koska sellaista ei ole peliin koskaan kirjoitettukaan. Ketään muuta asia tunnu häiritsevän, paitsi minua. Tuleehan siitä toki hieman lisäliikennettä serverin ja asiakassoftan välille, kun pitää ottaa selvää siitäkin, onko Retu nyt nukkumassa, kuksimassa, vaiko vain vetämässä viinaa nurkan takana, mutta siltikin? Ihan oikeasti? Ei kai se nyt enää voi olla ongelma? Häh?

Nostradamus, pakastettuni.

Lähes kuukausi edellisestä blogimerkinnästäni on kulunut, joten lienee aika jättää väliaikaraportti suorittamieni ennustusten toteutumisasteesta. Onneksi, kuten meilläpäin oli "ennen sotia" tapana ilmaista; vittusaatana, eihän niistä mikään ole toteutunut. Barack Obamakin näyttää kompastuneen siihen itkuiseen blondiin, jonka aviomiehen erektiohäiriöistä syntyi aikoinaan kohu, sedän työskennellessä Valkoisen talon kuuluisassa ovaalihuoneessa pienoisjunaratojen ja tunneleiden parissa. John McCain on toki puksuttamassa kohti välierävoittoaan, mutta hänen mahdollisuutensa kokonaiskilpailussakin näyttävät paljon paremmilta kuin ennen, kiitos Hillary Clintonin. Eikä se asteroidikaan Marsiin osunut. Ruotsalaisilla näyttää, aina vain, olevan tuuria.

Mitä urheiluun tulee, niin kovin ristiriitaisin tuntein tulin seuranneeksi siannahkasoikiopallon piirinmestaruuskisoja. New England Patriotsin voiton piti olla pelkkä muodollisuus - olihan joukkue kuitenkin voittanut kaikki kauden aiemmat ottelunsa. Toisin kuitenkin kävi. Tulin seuranneeksi pelitapahtuman netistä, SopCastilla. Näemmä mokoma toimii 32-bittisessä Linux-ympäristössä huomattavasti luotettavammin kuin 64-bittisessä, ainakin Arch Linuxilla. Täysin ongelmittahan en toki tälläkään kertaa selvinnyt, mutta vaihdettuani kiinalaisen striimin (SHTV) amerikkalaiseen (Fox), sain ainakin selostuksesta jotain selvää, vaikka kuvanlaatu samalla hieman huononikin. Fox tarjosi myöskin hämmentäviä mainoksiaan, jollaisia oli toki tarjolla myöskin shanghailaisilla. Coca-Colaa sielläkin mainostettiin. Itse otteluun vielä palatakseni, kannatin siinä toki altavastaajaa, joten sikäli Giantsin voitto oli erittäin positiivinen asia. Tenniksen puolella, Australian avoimet mestaruuskilpailut olivat tänä vuonna erinomaisen hämmentävät. Ei siinä mitään, että Roger Federer hävisi välieräottelunsa parikymppiselle serbialaiselle, jonka nimeä en, tällä näppäimistöllä ainakaan, lähde kirjoittamaan, mutta Rafael Nadalin tappio omassa välierässään ranskalaiselle käkkäräpäälle oli jo vittuilua. Kahden tuntemattoman sankarin kohtaaminenhan päättyi lopulta serbialaisen hyväksi.

Rambo on toki jo katsottu. Hämmentävän hyvä filmi ja hämmentävän hyvin ovat hormonitkin näemmä toimineet. Etukäteen pelkäämäni, uskonnolliset, vaikutteet olivat onneksi vain pelkkää markkinointipuhetta. Roolihahmosta on tullut vanha vihainen mies, mikä aiheuttaa vihulaispojille jännäkakkaa, ruumiinosien irtoillessa sangen näyttävästi. Toisin kuin ennustin, elokuvasarjan uskollisimmat fanit ovat olleet vain tyytyväisiä näkemäänsä, eivätkä tavalliset rivikatsojatkaan ole hirveästi pettyneet. Elokuvan IMDB-arvosana näyttäisi olevankin vähintäänkin kohtuullinen:

http://www.imdb.com/title/tt0462499/

Vaan, näin jälkikäteen arvioituna, en liene ollut sen huonompi ennustaja kuin Nostradamuskaan. Kaisa Variksen dopingkäry olisi toki pitänyt ehdottomasti tietää jo etukäteen. Kenties ennustajankykyni paranevat tulevaisuudessa - luultavastikaan toki eivät.